Hyppää sisältöön

Julkisia ajoneuvohankintoja koskevan lainsäädännön valmistelu etenee – vähäpäästöisiä ajoneuvoja ja palveluita Suomeen

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 24.2.2020 11.22 | Julkaistu suomeksi 29.3.2023 klo 9.58
Tiedote

Työryhmä valmistelee EU:n puhtaita julkisia ajoneuvohankintoja koskevan direktiivin täytäntöönpanoa Suomessa. Tarkoituksena on lisätä nolla- ja vähäpäästöisten ajoneuvojen osuutta, kun tehdään julkisia ajoneuvo- ja kuljetuspalveluhankintoja. Seuraavaksi työryhmä arvioi juuri valmistuneen selvityksen pohjalta eri vaihtoehtoja, miten kansallinen lainsäädäntö toteutetaan kustannustehokkaasti ja alueelliset erot huomioiden.

Selvityksessä on arvioitu julkisten hankintojen määriä ja alueellisia eroja sekä vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluifraa. Lisäksi ehdotetaan eri vaihtoehtoja, miten Suomi voisi lisätä puhtaan kaluston ja palveluiden määrää tieliikenteessä. Liikenne- ja viestintäministeriön tilaaman selvityksen toteutti Ramboll Finland oy. 

Puhtailla ajoneuvoilla on merkittävä rooli kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Liikenne vastaa noin neljäsosasta EU:n kokonaispäästöistä. Liikenne on ainoa sektori, jonka päästöt kasvavat edelleen EU:n alueella.

Julkiset hankinnat ovat tehokas keino uudistaa ajoneuvojen teknologiaa ja vähentää liikenteen päästöjä. Fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee ja vaihtoehtoisten polttoaineiden, kuten sähkön, kaasun ja biopolttoaineiden kysyntä lisääntyy, kun lainsäädäntö tulee voimaan. Direktiivin vaatimukset edesauttavat osaltaan hallitusohjelman ilmastotavoitteiden saavuttamista.

Mitä julkisia hankintoja lainsäädäntö koskee?

- Vaatimukset koskevat julkisen sektorin ajoneuvo- ja palveluhankintoja.

- Vaatimuksia sovelletaan, kun hankintayksikkö ostaa, vuokraa, leasing-vuokraa, maksaa osamaksulla tai hankkii tiettyjä liikennepalveluhankintoja, kuten jätekeräys- tai postipalveluita.

- Direktiivi koskee ainoastaan uusia hankintoja tai sopimuksia, jotka ylittävät EU:n hankintalainsäädännön hintakynnykset.

Minkälainen on puhdas henkilö- tai pakettiauto (M1, M2, N1)?

- CO2-päästöt enintään 50 g/km vuoden 2025 loppuun asti ja 0 g/km vuodesta 2026 alkaen. Käytännössä tämä tarkoittaa täyssähköautoja ja vuoden 2025 loppuun asti myös lataushybridejä.

- Suomelle on asetettu määrällinen velvoite, että uusista henkilö- ja pakettiautohankinnoista 38,5 % tulee olla puhtaita.

Minkälainen on puhdas raskas ajoneuvo (N2, N3)?

- Ajoneuvo, joka kulkee biopolttoaineella, sähköllä, kaasulla tai vedyllä.

- Suomelle on asetettu määrällinen velvoite, että uusista raskaiden ajoneuvojen hankinnoista tulee olla puhtaita 9 % ajanjaksolla 8/2021-2025 ja 15 % vuodesta 2026 alkaen.

Minkälainen on puhdas linja-auto (M3)?

- Ajoneuvo, joka kulkee biopolttoaineella, sähköllä, kaasulla tai vedyllä.

- Suomelle on asetettu määrällinen velvoite, että uusista linja-autohankinnoista tulee olla puhtaita 41 % ajanjaksolla 8/2021-2025 ja 59 % vuodesta 2026 alkaen.

Mitä direktiivi ei koske?

Direktiivi ei koske kaukoliikenteessä ja tilausliikenteessä käytettäviä linja-autoja, eikä esimerkiksi maa- ja metsätaloudessa käytettäviä ajoneuvoja sekä kaksi- ja kolmipyöräisiä ajoneuvoja. Lisäksi jäsenvaltio voi vapauttaa eräät ajoneuvot direktiivissä säädetyistä vaatimuksista. Näihin kuuluvat esimerkiksi hälytysajoneuvot, asevoimien käytössä olevat ajoneuvot sekä rakennustyömaiden ajoneuvot.

Mitä seuraavaksi?

Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä käsittelee lainsäädännön sisältöä keväällä. Lakiehdotuksesta järjestetään lausuntokierros ja kuulemistilaisuus touko-kesäkuussa 2020. Direktiivin vaatimuksia tulee soveltaa elokuusta 2021 alkaen.

Lisätietoja

erityisasiantuntija Eleonoora Eilittä, p. 0295 34 2089, eleonoora.eilitta(at)lvm.fi, Twitter @EleonooraE

Tiedote 8.11.2019: Puhtaiden ajoneuvojen ja kuljetuspalvelujen hankintalainsäädännön valmistelu käynnistyy
Selvitys puhtaan kaluston direktiivin (CVD) kustannustehokkaasta kansallisesta täytäntöönpanosta (Ramboll Finland oy)
Valtioneuvoston Hankeikkuna: Hallituksen esitys laiksi tieliikenteen puhtaiden ja energiatehokkaiden ajoneuvojen hankinnoista (LVM051:00/2019)
Euroopan komissio: Puhtaiden ajoneuvojen direktiivi (Clean Vehicles Directive)