Hyppää sisältöön

Koronatuesta helpotusta medialle

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 1.10.2020 13.39 | Julkaistu suomeksi 29.3.2023 klo 9.58
Tiedote

Valtioneuvosto on antanut asetuksen valtionavustuksesta journalistisen sisällön edistämiseen.

Avustuksen tarkoituksena on tukea COVID 19 -tartuntatautiepidemiasta kärsinyttä journalistista sisältöä tuottavaa mediaa. Avustuksen tavoitteena on lisätä monimuotoista journalistista sisältöä sekä sen tarjontaa ja kehittää journalismia paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla.

- Koronakriisi on vaikuttanut koko yhteiskuntaamme voimakkaasti. Tosiasiapohjaisen journalismin tarve on kasvanut samaan aikaan kun median tulot ovat vähentyneet. Yhteiskunnan on syytä tukea journalistista työtä tässä vakavassa tilanteessa, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

Valtionavustusta voidaan myöntää Suomessa toimiville mediayrityksille, joiden mainosmyynti ja liikevaihto on merkittävästi vähentynyt COVID 19 -tartuntatautiepidemian vuoksi. Avustusta voidaan myöntää journalistista työtä tekevien henkilöiden palkkoihin ja journalistisen sisällön hankkimiseen käytettyihin freelance-palkkioihin. Asetuksessa määritellään valtionavustuksen myöntämisen edellytykset.

Tuen myöntää Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Lausuntovaiheessa tuen jakamiseksi ehdotettiin riippumattoman mediatukilautakunnan nimeämistä. Tästä esityksestä on luovuttu, sillä tuki jaetaan kaikille kriteerit täyttäville yrityksille, eikä tukeen liity harkinnanvaraisuutta. Kriteerit ovat erityisesti taloudellisia. Tukien myöntämisessä ei tehdä sisältöarviointia.

Alan toimijoita edustava työryhmä valmistelun apuna

Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä on avustanut journalismin tukemiseen tarkoitetun väliaikaisen valtionavustuksen jatkovalmistelussa. Työryhmä koostuu media-alan toimijoita edustavista tahoista ja alan asiantuntijoista. Työryhmä tekee syksyn aikana ehdotuksensa pysyvästä mediatuesta.

Journalismin tukemiseen varattu 7,5 miljoonaa euroa

Hallitus esitti vuoden 2020 neljännessä lisätalousarviossa 5 miljoonaa euroa koronavirustilanteen takia talousvaikeuksiin joutuneiden tiedotusvälineiden tukemiseen. Eduskunta hyväksyi neljännen lisätalousarvion kesäkuussa 2020.

Liikenne- ja viestintäministeriön ehdotuksessa vuoden 2020 seitsemänneksi lisätalousarvioksi on samaan tarkoitukseen esitetty 2,5 miljoonaa euroa. Mikäli eduskunta hyväksyy talousarvioesityksen, tukisumma kasvaa 7,5 miljoonaan euroon.

Asetus tulee voimaan 5.10.2020. Se on voimassa 30.6.2021 saakka.

Lisätietoja:

liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan haastattelupyynnöt erityisavustaja Matti Sadeniemen kautta, p. 040 586 7234

yksikön johtaja Sini Wirén, p. 040 507 0916

viestintäneuvos Emil Asp, p. 040 509 9757

Tiedote 26.6.2020: Työryhmä asetettu valmistelemaan valtion tukea journalismille
Valtioneuvosto - Hankkeet: Journalismin koronatuet (LVM040:00/2020)