Lainsäädännön arviointineuvosto
Arviointineuvosto ulkomaalaislaista: Vaikutukset ulkomaalaisen työntekijän asemaan jäävät epäselviksi
Ulkomaalaislakia koskevassa lakiluonnoksessa on tuotu avoimesti esille niin myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia työntekijöille ja työnantajille. Esityksen kokonaisuudesta ja tavoitteista on paikoin vaikea muodostaa selvää kuvaa. Epäselväksi esimerkiksi jää, miten työntekijän asema muuttuu suhteessa nykytilaan.
Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ulkomaalaislakia ja eräitä siihen liittyviä lakeja. Ulkomaalaiselle työntekijälle taataan tietty aika etsiä uusi työpaikka, jos hänen oleskelulupansa on voimassa ja kun siihen perustuva työsuhde päättyy. Uuden työn etsimistä koskeva aika olisi enintään voimassa olevan oleskeluluvan jäljellä oleva pituus, mutta kuitenkin enintään kolme tai kuusi kuukautta riippuen maassa oleskelun pituudesta. Työnantajalla olisi velvollisuus ilmoittaa työsuhteen loppumisesta Maahanmuuttovirastolle sanktion uhalla.
Arviointineuvosto katsoo, että lakiluonnos on osin epäselvästi kirjoitettu. Ehdotuksen kokonaisuudesta ja tavoitteista on paikoin vaikea muodostaa selkeää kuvaa. Lakiehdotusta tulee selkeyttää kuvaamalla ytimekkäästi, mitä sillä tavoitellaan ja mikä ehdotuksen myötä nykytilassa muuttuu. Lakiehdotuksessa tulee kuvata, milloin on kyse ensisijaisesti hallitusohjelmakirjauksen toteuttamisesta, uudistetun yhdistelmälupadirektiivin osittaisesta implementoinnista ja miltä osin esityksessä käytetään kansallista liikkumavaraa.
Arviointineuvosto katsoo, että vaikutusten suuruusluokasta julkiseen talouteen saa hyvän käsityksen. Myönteistä on, että arvioissa julkiseen talouteen on hyödynnetty Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen yhteydessä toimivan Datahuoneen selvitystä. Arviossa on otettu huomioon epävarmuudet ja kuvataan, miten arvio on laskettu.
Perus- ja ihmisoikeusvaikutusten arviointi ei ole lakiluonnoksessa riittävän tarkkaa. Epäselväksi jää, miten ehdotus vaikuttaa ulkomaalaisten työntekijöiden yhdenvertaisuuteen. Esitys sisältää kaksi erilaista määräaikaa jakaen ulkomaiset työntekijät niiden suhteen kahteen eri kategoriaan. Lakiehdotuksessa tulee analysoida kolmen kuukauden riittävyyttä työnhakuprosesseihin kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin työntekijöihin. Millaiset tekijät voivat edesauttaa ja vastaavasti hankaloittaa ehdotetun määräajan toimivuutta?
Työnantajalle esitetään velvollisuutta ilmoittaa työsuhteen loppumisesta Maahanmuuttovirastolle sanktion uhalla. Arviointineuvosto katsoo, että esityksessä tulee kuvata, miten sanktio määrättäisiin ja tarkentaa, miten sanktio käytännössä vaikuttaisi työnantajan toimintaan.
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto on annettu ulkomaalaislakia ja eräitä siihen liittyviä lakeja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta (hankenumero: TEM086:00/2023), jonka työ- ja elinkeinoministeriö toimitti arviointineuvoston käyttöön sähköpostitse 9.9.2024. Lausunto on julkinen.
Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos noudattaa tyydyttävästi lainvalmistelun vaikutusarviointiohjetta. Arviointineuvosto suosittelee, että esitysluonnosta korjataan neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.
Lisätietoja: johtava asiantuntija Annika Collin, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö p. 0295 160 589, arviointineuvos Meri Virolainen, lainsäädännön arviointineuvoston pääsihteeri p. 0295 160 202.
Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton toimielin, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esitysten luonnoksista ja niiden vaikutusarvioinneista.