Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Lisätalousarviolla vahvistetaan puolustuskykyä

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 20.5.2022 13.10
Tiedote
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut perustavanlaatuisen muutoksen Suomen turvallisuusympäristössä ja se edellyttää välittömiä toimenpiteitä puolustuskyvyn vahvistamiseksi. Lisärahoitus tullaan kohdentamaan puolustusmateriaalihankintoihin, henkilöstökuluihin, kertausharjoitusten järjestämiseen sekä vapaaehtoisen maanpuolustuksen valtionapuun. Rahoituksella varmistetaan Puolustusvoimien toiminnan taso ja valmius.
Hallituksen toisessa lisätalousarviossa vuodelle 2022 puolustusministeriön hallinnonalalle kohdennetaan toimintaympäristön muutoksesta johtuen yhteensä noin 669,4 miljoonan euron lisärahoitus, josta Puolustusvoimien toimintamenoihin kohdennetaan 176 miljoonaa euroa ja nopeasti käynnistettäviin puolustusmateriaalihankintoihin kohdennetaan 490 miljoonaa euroa. Pidempiaikaisiin materiaalihankintoihin esitetään noin 1,7 miljardin euron arvoista Puolustuskyvyn parantaminen 2022 -tilausvaltuutta, jonka menot ajoittuvat vuosille 2022-2027. Rahoituksella hankintaan muun muassa panssarintorjunta- ja ilmatorjunta-aseistusta, taistelijan varusteita, tykistön ampumatarvikkeita, kenttähuoltomateriaalia sekä meri- ja ilmapuolustuksen ohjuksia. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen valtionapua lisätään tänä vuonna vajaalla 3,2 miljoonalla eurolla.

Lisäksi lisätalousarvio sisältää muutoksia arvonlisäveromenoihin, käynnissä olevien hankintojen maksatuksiin ja valuuttakurssimenoihin sekä muita teknisluonteisia määrärahojen kohdennuksia. Monitoimihävittäjien rahoitusprofiilia myöhennetään siten, että vuodelle 2022 varattu 1,5 miljardin euron vuosiosuus siirtyy tuleville vuosille.

Lisätietoja puolustusministeriössä antavat talousjohtaja Kristiina Olsson, puh. 0295 140 220, ja erityisasiantuntija Heikki Kuru, puh. 0295 140 007.



 
Sivun alkuun