Ministeri Väyrynen: Suhteiden tiivistyminen Argentiinan kanssa erinomainen asia
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrysen onnistunut vienninedistämismatka Argentiinaan on johtamassa Argentiinan ja Suomen hallitustason yhteistyön tiivistymiseen ja kaupallis-taloudellisten suhteiden vahvistumiseen. Väyrynen kiitti Argentiinan hallitusta rakentavasta ja käytännönläheisestä vuoropuhelusta tavattuaan maan ulkoministerin Hector Timermanin Buenos Airesissa.
"Olen erittäin iloinen, että pystyimme sopimaan ulkoministeri Timermanin kanssa jo muutamista konkreettisista toimista, joilla maiden välisiä suhteita vahvistetaan. Kahdenvälinen yhteistyökomissio jatkaa toimintaansa mahdollisimman pian.
"Argentiina on yksi Latinalaisen Amerikan merkittävimmistä valtioista ja on tärkeää, että myös suomalainen elinkeinoelämä voi laajalla rintamalla tehdä maan kanssa yhteistyötä", Väyrynen painotti.
Väyrynen ja Timerman keskustelivat laajasti kaupallis-taloudellisesta yhteistyöstä, suomalaisyritysten mahdollisuuksista Argentiinan markkinoilla ja kansainvälisistä kauppa- ja kehityskysymyksistä. Timermanin lisäksi ministeri Väyrynen tapasi kahden päivän Argentiinan-matkallaan myös maan maatalous-, tiede-, puolustus- ja suunnittelusta ja julkisista töistä vastaavat ministerit.
"Tapaamisten henki on ollut erittäin lämmin ja eteenpäin katsova. On ollut hienoa, että paikallinen elinkeinoelämä on myös osallistunut yritystapaamisiin runsain joukoin. Olen vakuuttunut, että kahdenvälisissä suhteissamme on edessä loistava tulevaisuus", Väyrynen korosti.
Ministeri Väyrysen Latinalaiseen Amerikkaan suuntautuva vienninedistämismatka jatkuu torstaina 10. maaliskuuta Uruguayhin, jossa Väyrynen tapaa noin päivän mittaisella vierailullaan maan presidentin ja ulkoministerin lisäksi lukuisan joukon muita ministereitä. Mukana seuraavalla yritysvaltuuskunnalla on myös tiivis ohjelma. Väyrysen ensimmäinen matkakohde oli Peru.
Lisätietoja: ministerin virkamiessihteeri Päivi Nevala, puh. 040 753 4375