Ministeri Valtonen vierailulle Intiaan
Ulkoministeri Elina Valtonen vierailee 21.–22. helmikuuta New Delhissä, Intiassa, jossa hän osallistuu Intian merkittävimpään ulko- ja turvallisuuspoliittiseen konferenssiin Raisina-dialogiin. Matka toteutetaan Pohjoismaiden ja Baltian maiden välisen yhteistyön (NB8) puitteissa.
Ministeri Valtonen tapaa Intian ulkoministerin Subrahmanyam Jaishankarin työlounaalla yhdessä Pohjoismaiden ja Baltian maiden ministerien kanssa. Tarkoituksena on keskustella maiden suhteiden nykytilasta, tulevista yhteistyömahdollisuuksista ja ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä.
Suomi ja Intia viettävät tänä vuonna diplomaattisten suhteidensa 75. juhlavuotta. Vierailun tavoitteena on vahvistaa kahdenvälisiä suhteita edelleen, nostaa esiin Suomen kannalta tärkeitä ulko- ja turvallisuuspoliittisia kysymyksiä sekä vaikuttaa kansainväliseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun Raisina-dialogissa.
”Intian kansainvälinen asema vahvistuu jatkuvasti. On selvää, että Intia tulee olemaan keskeisessä asemassa monien globaalien haasteiden ratkaisujen osalta, esimerkkeinä sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän puolustaminen ja ilmastonmuutoksen vastainen taistelu. Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteinen esiintyminen tämän vuoden Raisina-dialogissa voimistaa Suomellekin tärkeiden viestien kuuluvuutta yhdessä maailman merkittävimmistä kasvukeskuksista”, ministeri Valtonen toteaa.
Intialaisen Observer Research Foundationin (ORF) ja Intian ulkoministeriön isännöimä Raisina-dialogi tuo joka vuosi yhteen valtionjohtajia, ministereitä, elinkeinoelämää, tiedotusvälineitä ja tiedemaailmaa keskustelemaan maailman tilasta ja kartoittamaan yhteistyömahdollisuuksia. Ministeri Valtonen puhuu konferenssissa korkean tason paneelikeskustelussa, jonka aiheena on arktinen yhteistyö, ja osallistuu turvallisuuspoliittiseen teemakeskusteluun. Osallistuvat ministerit tapaavat myös Intian pääministerin Narendra Modin.
Lisätietoja
- Eemil Nuuttila, ulkoministerin erityisavustaja, puh. 0295 351 066
- Juha Niemi, apulaisosastopäällikkö, Amerikan ja Aasian osasto, puh. 0295 350 232
- Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]