Pääministeri Paavo Lipponen eduskunnassa Nizzan sopimusta koskevan hallituksen esityksen lähetekeskustelussa 18.6.2001
Arvoisa rouva puhemies,
Viime joulukuussa Nizzassa kokoontunut Eurooppa-neuvosto saavutti poliittisen yksimielisyyden niistä muutoksista, joita unionin toimielinjärjestelmään ja päätöksentekomenettelyihin on tehtävä unionin laajentumisen toteuttamiseksi. Nizzan sopimus ja siihen liittyvä päätösasiakirja allekirjoitettiin Nizzassa 26. päivänä helmikuuta tänä vuonna. Päätösasiakirjaan sisältyy 27 julistusta, jotka hallitusten välinen konferenssi on hyväksynyt tai ottanut huomioon. Hallitus esittää, että eduskunta hyväksyisi Nizzan sopimuksen.
Valtioneuvosto asetti vuoden 2000 hallitustenväliselle konferenssille päätavoitteeksi sellaiset laajentumisen kannalta välttämättömät institutionaaliset uudistukset, jotka loisivat unionille edellytykset vastaanottaa kaikki laajentumisprosessissa mukana olevat valtiot. Tässä mielessä tavoitteet saavutettiin, vaikka lopputulos ei kaikilta osilta täysin vastaa Suomen tavoitteita.
Konferenssin vaikein kysymys oli neuvoston ääntenpainotusten muuttaminen. Neuvottelutulos on hyväksyttävissä osana kokonaisratkaisua, vaikka ääntenpainotusmalli ei sellaisenaan vastaa Suomen asettamaa tavoitetta tasapainoisesta ratkaisusta. Äänten jakautuminen ei perustu objektiivisiin kriteereihin eikä lopputulosta voida päätöksenteon tehokkuuden ja järjestelmän selkeyden kannalta pitää täysin onnistuneena.
Nizzan sopimuksella uudistetussa järjestelmässä päätöksen tekeminen edellyttää kolmen eri kriteerin täyttymistä. Suurten jäsenvaltioiden painoarvo kasvaa äänten uudelleen painotuksen, kohoavan äänikynnyksen ja 62 prosentin väestökynnyksen kautta. Suurten valtioiden painoarvon voidaan kuitenkin katsoa kasvavan lähinnä vain päätösten estämisen kautta, koska Nizzan sopimus sisältää myös vaatimuksen jäsenvaltioiden enemmistöstä määräenemmistöpäätösten edellytyksenä. Tämä vastasi Suomen kannattamaa periaatetta, jonka määräenemmistöpäätösten takana pitäisi aina olla vähintään puolet unionin väestöstä ja vähintään puolet jäsenvaltioista. Myös Suomen äänimäärää (7) voidaan pitää tyydyttävänä.
Todennäköisesti sekä uuden jäsenvaltiokriteerin että väestökriteerin merkitys tulee käytännössä jäämään melko pieneksi. Toistaiseksi ryhmittymät ovat muodostuneet asiakysymysten mukaan, jolloin suurten ja pienten jäsenvaltioiden vastakkainasettelua ei ole juurikaan esiintynyt.
Komission puheenjohtajan toimintamahdollisuuksien vahvistaminen ja vastuun korostuminen komission työn tuloksellisuudesta vastaa hyvin Suomen tavoitteita. Myös komission kokoonpanon muutosta ja tasapuolisen vuorottelun soveltamista komission jäsenten valinnassa voidaan pitää tyydyttävänä ratkaisuna. Komission ja sen puheenjohtajan nimittäminen määräenemmistöllä vastaa Suomen muita nimityksiä koskeneita tavoitteita, vaikka asia tulikin esille vasta neuvottelujen viime vaiheessa.
Nizzan sopimuksessa asetetaan komissiolle myös enimmäisjäsenmäärä. Sopimuksen siirtymäjärjestelyn mukaisesti komission jäsenmäärää vähennetään jäsenvaltioiden lukumäärää pienemmäksi, kun unionin jäsenmäärä nousee 27:ään. Suomen lähtökohtaisena tavoitteena oli yksi kansalainen kustakin jäsenvaltiosta komissiossa, koskatämä turvaisi parhaiten komission legitimiteetin ja jäsenvaltioiden tasavertaisen aseman. Suomi kuitenkin hyväksyi neuvotteluratkaisun, koska samalla sopimukseen kirjattiin ehdoton tasapuolisen vuorottelun periaate. Sitä koskevat yksityiskohtaiset säännöt neuvosto vahvistaa yksimielisesti.
Euroopan parlamentin edustajapaikkojen jakamisessa Suomen tavoitteena oli järjestelmä, joka olisi läpinäkyvä, yksinkertainen ja sovellettavissa laajentumisen kaikissa vaiheissa. Parlamentin paikkajako kytkettiin kuitenkin Nizzassa osaksi neuvoston ääntenpainotusratkaisuun eikä siitä neuvoteltu itsenäisenä kysymyksenä. Sovittua ratkaisua voi pitää epäoikeudenmukaisena niitä hakijavaltioita kohtaan, joille on annettu vähemmän paikkoja kuin väkiluvultaan vastaavan suuruisille vanhoille jäsenvaltioille. Uusista jäsenvaltioista valittavien edustajien määrää on kuitenkin vielä mahdollista muuttaa liittymissopimuksissa.
Euroopan unionin laajennuttua 27 jäsenvaltion unioniksi Suomesta valitaan 13 Euroopan parlamentin jäsentä. Tämä on Suomen tavoitteiden mukainen saavutus ja mahdollistaa asianmukaisen poliittisen edustavuuden.
Määräenemmistöpäätöksenteon käyttöä laajennetaan yhteensä 37 artiklassa. Enemmistöpäätösten käyttömahdollisuuden lisääminen kauppapolitiikan alueella vastaa tietyin poikkeuksin Suomen alkuperäisiä tavoitteita. Muissa poliittisesti merkittävimmissä artikloissa määräenemmistöpäätöksentekoa ei kuitenkaan onnistuttu olennaisesti laajentamaan. Tällaisia kysymyksiä ovat sosiaaliturvan koordinaatio, tietyt verotukseen liittyvät kysymykset sekä yhteisön toimivaltaan siirretyt oikeus- ja sisäasiat, erityisesti maahanmuutto- ja turvapaikka-asiat.
Kauppapolitiikassa (SEY 133) yhteisön toimivaltaa laajennetaan sisällyttämällä tietyin rajauksin yhteisön yhteiseen kauppapolitiikkaan palvelut sekä henkisen omaisuuden kaupalliset näkökohdat.
Euroopan yhteisö perustettiin alunperin talousyhteisönä ja tulliliittona. Yhteinen kauppapolitiikka, joka kattoi tavarakaupan, kuului perustamissopimuksen mukaan yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan. Palvelujen ja henkisen omaisuuden oikeuksien kaupan sekä investointien merkityksen kasvu kansainvälisissä taloussuhteissa on johtanut kuitenkin siihen, että tavarakauppaa silmällä pitäen laaditut yhteisön perustamissopimuksen kauppapoliittiset määräykset eivät enää ole olleet ajan tasalla.
Nizzan sopimuksella yhteisön toimivaltaa laajennetaan sisällyttämällä yhteisen kauppapolitiikan piiriin palvelut - lukuun ottamatta kulttuuri- ja audiovisuaalialojen palveluita sekä koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluita - sekä henkisen omaisuuden kaupalliset näkökohdat. Liikenteen alan kansainvälisissä sopimuksissa noudatetaan aiempia määräyksiä. Samoin investoinnit jäävät edelleen yhteisen kauppapolitiikan ulkopuolelle.
Yhteisen kauppapolitiikan alaan kuuluvat päätökset on voitu tähän asti tehdä määräenemmistöllä. Palveluihin ja henkiseen omaisuuteen liittyvästä sopimuksesta päätetään kuitenkin tietyissä tapauksissa yksimielisesti.
Tiiviimmän yhteistyön eli joustavuuden käyttöä helpotetaan Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksen sekä oikeus- ja sisäasioiden alalla ja mahdollistetaan sen käyttö ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöönpanossa. Neuvottelutulosta voidaan Suomen näkökulmasta pitää hyvänä. Tiiviimmän yhteistyön aloittamista helpotetaan ja yhteistyötä koskevia määräyksiä selkeytetään. Yhteistyön yleisiin ehtoihin, joilla turvataan unionin yhtenäisyys, ei kuitenkaan tehdä merkittäviä sisällöllisiä muutoksia.
Yhteisöjen tuomioistuimen ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen rakennetta, kokoonpanoa ja toimivaltaa muutetaan. Tällä pyritään tehostamaan tuomioistuimien toimintaa ja nopeuttamaan oikeudenkäyntejä. Lähtökohtaisesti kaikki Suomen ennalta tärkeinä pitämät tuomioistuinjärjestelmää koskevat tavoitteet toteutuivat.
Muita toimielimiä eli tilintarkastustuomioistuinta, alueiden komiteaa, talous- ja sosiaalikomiteaa, Euroopan keskuspankkia sekä Euroopan investointipankkia koskevat muutokset vastaavat Suomen tavoitteita.
Vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatteiden suojaa vahvistetaan luomalla näiden periaatteiden vakavaa rikkomista koskevia vaaratilanteita varten menettelyt. Unionisopimuksen artiklaan 7 kirjattu uusi menettely korostaa unionin ja sen jäsenvaltioiden sitoutumista unionin perustana oleviin 6 artiklan 1 kohdassa mainittuihin periaatteisiin sekä vahvistaa unionin toiminnan johdonmukaisuutta niiden toteuttamisessa.
Nizzan sopimuksella yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat määräykset muutetaan vastaamaan unionin kriisinhallintakykyä kehitettäessä käytännössä jo toteutettuja muutoksia. Sopimus ei muuta jäsenvaltioiden puolustusratkaisuja eikä unionin yhteisen puolustuksen kehittämistä, vaan näitä koskevat Amsterdamin sopimuksen määräykset jäävät voimaan. Unionin tukeutumista Naton voimavaroihin sotilaallisessa kriisinhallinnassa ei nimenomaisesti sopimuksessa mainita, koska yhteistyötä kehitetään asteittain erillisin sopimuksin, työryhmin, vuoropuheluin ja harjoituksin rajoittamatta kummankaan järjestön itsenäistä päätöksentekoa.
Tehdyt muutokset vastaavat kehitystä, joka on tapahtunut etenkin YUTP:n päätöksenteon tehostamisessa ja unionin kriisinhallintakyvyn vahvistamisessa. Suomi on tukenut tätä kehitystä ja pitää tärkeänä unionin operationaalisen kriisinhallintakyvyn mahdollisimman nopeaa saavuttamista.
Arvoisa puhemies,
Nizzan sopimukseen liittyy julistus unionin tulevaisuudesta. Julistuksessa määriteltyjä ja muita kysymyksiä on tarkoitus käsitellä vuonna 2004 koolle kutsuttavassa hallitusten edustajien konferenssissa muutosten tekemiseksi perussopimuksiin. Konferenssin tarkoituksena on parantaa unionin ja sen toimielinten demokraattista legitiimiyttä ja avoimuutta. Tavoitteena on myös tuoda toimielimet lähemmäksi jäsenvaltioiden kansalaisia.
Suomelle on tärkeää, että seuraava HVK valmistellaan laajapohjaisesti ja niin, että eri intressiryhmät voivat osallistua tulevaisuuskeskusteluun.
Laekenissa kuluvan vuoden joulukuussa järjestettävän Eurooppa-neuvoston jälkeen olisi kutsuttava koolle valmistelukunta, jossa voitaisiin avoimesti keskustella esityksistä unionin uudistamiseksi ja kehittää edelleen niitä ajatuksia, joita eri tahot ovat tuoneet tulevaisuuskeskustelussa jo nyt esille. Valmistelukuntaan tulisi kutsua kansallisten parlamenttien ja hallitusten sekä Euroopan parlamentin ja komission edustajat. Valmistelukunnan työn tulisi valmistua vuoteen 2003 mennessä, jotta se voitaisiin ottaa mahdollisimman hyvin huomioon varsinaisten HVK-neuvottelujen valmistelussa.
Hallitus haluaa käydä unionin tulevaisuudesta tiivistä vuoropuhelua suomalaisen kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa. Tällä viikolla tullaan lähettämään kutsut noin 80 taholle nimetä edustajansa kansalaisjärjestöfoorumiin, josta luodaan kansallinen keskustelu- ja tiedonvaihtokanava Euroopan unionin tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin. Pääministerin puheenjohdolla toimiva foorumi on tarkoitus kutsua koolle 1 - 2 kertaa kullakin EU-puheenjohtajuuskaudella, aloittaen tulevana syksynä.
Arvoisa puhemies,
Euroopan unionissa käytävää tulevaisuuskeskustelua hallitsee kolme tärkeää, toisiinsa kytkeytyvää teemaa: unionin laajentuminen, integraation syventäminen ja yhteistyön tehostaminen unionin sisäistä politiikkaa uudistamalla ja perussopimusten muuttaminen vuoden 2004 HVK:ssa.
Nizzan sopimus avaa tien Euroopan unionin laajentumiselle. Kun sopimuksen ratifiointiprosessi on saatettu loppuun - minkä odotetaan tapahtuvan vuoden 2002 loppuun mennessä kaikissa jäsenmaissa - on unioni valmis ottamaan vastaan uusia jäsenmaita.
Göteborgin Eurooppa-neuvostossa asetettiin tavoitteeksi saattaa jäsenyysneuvottelut päätökseen vuoden 2002 loppuun mennessä niiden maiden kanssa, jotka ovat tuohon mennessä jäsenyyteen valmiit. Tavoitteena on, että ensimmäiset hakijamaat osallistuvat jäsenvaltioina Euroopan parlamentin vaaleihin vuoden 2004 kesällä. Unionin tulevaisuuskeskustelu koskee mitä syvimmässä määrin myös hakijamaita ja niiden on voitava siihen osallistua nykyisten jäsenmaiden rinnalla.
Nizzan sopimuksen toimeenpano on yksi tärkeä askel siinä jatkuvassa työssä, jota laajentuvassa unionissa on tehtävä instituutioiden päätöksentekokyvyn vahvistamiseksi, avoimuuden lisäämiseksi ja niiden poliittisten suuntaviivojen toteuttamiseksi, joita jäsenvaltioiden edustajat ovat Eurooppa-neuvostossa hyväksyneet.
Unionin institutionaalinen kehittäminen on tulevaisuuskeskustelun olennaisempia teemoja. Suomen kokemukset unionin jäsenyydestä ovat olleet myönteisiä, koska olemme kyenneet jäsenyyden kautta vahvistamaan kansainvälistä asemaamme ja olemme saaneet unionin kautta aikaisempaa paremmat mahdollisuudet vaikuttaa välittömän toimintaympäristömme kehitykseen. Tasa-arvoinen osallistuminen eurooppalaiseen päätöksentekoon on mahdollista vain, kun unionissa on yhteiset selkeät pelisäännöt ja yhteinen politiikka, jota toteutetaan ja valvotaan voimakkaiden instituutioiden avulla.
Laajentuvan unionin päätöksenteon edelleen selkeyttäminen ja vahvistaminen on syytä aloittaa perussopimusten yksinkertaistamisesta ja toimivaltajaon selkeyttämisestä. Kansalaisten perusoikeudet on saatettava osaksi sopimuksia. Euroopan unionin ainutlaatuisuus jättää sen vaille vertailukohtaa, ja tekee vähemmän hyödylliseksi yhteistyön kuvaamisen itsenäisten valtioiden yhteistyöstä tai liittovaltiorakenteista tutuilla käsitteillä. Käsitteisiin juuttumisen sijasta tulisi keskustella niistä käytännön ratkaisuista, joilla unionin toimielin- ja päätöksentekojärjestelmästä tehdään toimiva, selkeä ja kansalaisten luottamusta nauttiva.
Eduskunta, joka osallistuu aktiivisesti Suomen Eurooppa-politiikkaan voi tuoda unionitason keskusteluun kokemusta kansallisten parlamenttien aseman kehittämiseksi. Kansanedustuslaitosten asemaa voidaan parantaa ehkä parhaiten aloittamalla työ kussakin jäsenmaassa lisäämällä kansanedustajien tiedonsaantia ja Eurooppa-politiikkaan vaikuttamisen mahdollisuuksia. Uudet unionitason instituutiot eivät lisää ainakaan päätöksentekojärjestelmän selkeyttä.
Unionin yhteisöllinen toimintapa saisi vahvistusta, jos yhteistä eurooppalaista etua ja pelisääntöjen noudattamista valvova komissio toimisi vahvasta asemasta käsin ja selkeästi rajatulla toimivallalla. Samanaikaisesti olisi parannettava neuvoston toimintatapoja niiden suositusten mukaisesti, jotka hyväksyttiin Suomen EU- puheenjohtajuuskaudella.
Eurooppa-neuvostoa tarvitaan poliittisena suunnan näyttäjänä ja vaikeiden kysymysten ratkaisijana, mutta se ei voi toimia operationaalisena instituutiona, joka korvaisi neuvostossa ja komissiossa tehtävää työtä. Samalla tavoin on suhtauduttava tietyllä kriittisyydellä unionin piirissä muodikkaaksi tulleeseen avoimeen koordinaatioon. Unionin toimintaa ei pidä laajentaa sellaisille aloille, joilla subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti pitäisi hyväksyä jäsenvaltioiden toiminnan ensisijaisuus ja joilla eurooppalaisen tason yhteistoiminta ei tuo lisäarvoa. Pahimmillaan tällainen kehitys johtaisi raporttien, vertailun ja indikaattorien suohon, joka työllistää kansallisia viranomaisia, mutta ei paranna eurooppalaisten hyvinvointia millään tavoin.
Löyhät koordinaatiomenetelmät eivät myöskään saa korvata selkeää ja sitovaa lainsäädäntöä ja yhteistä politiikkaa silloin, kun sille on olemassa unionin tasolla tunnustettu tarve ja unionin kansalaisten tasa-arvoisten oikeuksien toteuttaminen sitä edellyttää.
Unionin tämän hetken kehitysvaiheeseen tai tulevaisuuteen liittyen esitetyt hallitustenvälisyyteen painottuvat mallit eivät vastaa eurooppalaisen päätöksenteon haasteisiin. Unionin kehittämisessä on painotettava päätöksenteon toimivuutta ja läpinäkyvyyttä. Siten voidaan parhaiten taata jäsenvaltioiden tasa-arvoisuus ja yhteisen edun asettaminen kapeiden kansallisten etujen edelle. Yhteisöllinen lähestymistapa on tällöin tarkoituksenmukainen.
Eurooppalaista kehitystä ei pidä myöskään kääntää taaksepäin. Eurooppalaisella sosiaalisella mallilla on arvokkaita erityispiirteitä.Laajan hyvinvointia ylläpitävän palveluverkon ja työmarkkinoilla käytävän vuoropuhelun ohella siihen kuuluu olennaisena osana unionin yhteinen maatalouspolitiikka ja alue- ja rakennepolitiikka. Suomen edun mukaista ei ole tukea pyrkimyksiä unionin keskeisten toiminta-alojen alasajamiseen. Maatalous- ja alue- ja rakennepolitiikkaa on kuitenkin tehtävä tässä ajassa. Politiikassa on painotettava kuluttajan näkökulmaa, luonnonmukaisen tuotannon lisäämistä ja maaseudun monipuolista kehittämistä samalla, kun otamme huomioon unionin laajentumisen ja maailmankaupan vapauttamisen, mukaan lukien kehitysmaiden välttämättömän markkinoille pääsyn tuomat haasteet.
Arvoisa puhemies,
Seuraava hallitusten välinen konferenssi on valmisteltava huolella ja perussopimusten muutosten on perustuttava laajaan ja avoimeen kansalaiskeskusteluun unionin kehittämisen suunnasta. Tässä keskustelussa tarvitaan paljon muutakin kuin unionin institutionaaliseen kehittämiseen liittyviä esityksiä. Euroopan unioni voi lunastaa itselleen oikeutuksen ja kansalaisten luottamuksen vain sellaisen käytännön politiikan kautta, jossa eurooppalainen yhteistyö parantaa kansalaisten mahdollisuuksia kestävään talouskasvuun, parempaan ympäristönsuojeluun ja turvallisempaan elinympäristöön sekä mahdollistaa unionin käyttämisen globaalien ongelmien ratkaisussa.
Tulevaisuuskeskustelu on hyvä ankkuroida niihin politiikan sisältöä koskeviin kysymyksiin, joita unionissa käsitellään tänä päivänä tai joissa sen tulisi toimia nykyistä aktiivisemmin. Asiaa näin katsoen voi sanoa, että eduskunnalla on mahdollisuus käsitellä unionin tulevaisuuden haasteita monipuolisesti jo normaalin lainsäädäntötoiminnan yhteydessä. Nizzan sopimuksen käsittely tarjoaa tähän tavallista laajemman näkökulman. Tulevaisuuskeskustelua edistääkseen hallitus tulee antamaan eduskunnalle syysistuntokaudella myös erikseen unionin tulevaisuutta koskevan selonteon.