Pääministeri Katainen ja työministeri Ihalainen Pariisiin EU-kokoukseen
Pääministeri Jyrki Katainen ja työministeri Lauri Ihalainen osallistuvat tiistaina 12. marraskuuta Pariisissa pidettävään EU:n nuorisotyöllisyyskonferenssiin. Kokoukseen on kutsuttu EU-maiden pääministerit ja työllisyysasioista vastaavat ministerit. Kokous on toinen nuorisotyöttömyyden torjuntaan keskittyvä päämiestason EU-kokous. Ensimmäinen järjestettiin Berliinissä heinäkuussa.
”Euroopassa on tällä hetkellä viisi ja puoli miljoonaa työtöntä nuorta. Tilanne on kestämätön ennen kaikkea työttömille nuorille itselleen. Päävastuu tilanteen korjaamisesta kuuluu jäsenvaltioille, mutta on tärkeää pohtia ratkaisuja myös EU-tasolla. Oleellisinta on, että jäsenmaat luovat hyvät edellytykset talouskasvulle ja yrittäjyydelle sekä panostavat nuorten laadukkaaseen koulutukseen ja sujuvaan siirtymiseen koulutuksesta työelämään, pääministeri Katainen sanoi.
Työministeri Lauri Ihalainen korostaa EU:n nuorisotakuun merkitystä.
”On ilahduttavaa, että Suomessa nuorisotakuun eteen tehty työ kiinnostaa muissa EU-maissa. Korkeat nuorisotyöttömyysluvut ovat huolestuttavia ja on meidän päättäjien velvollisuus puuttua nuorten työttömyyteen ja osattomuuteen myös yhteisesti. EU-kokous on hyvä paikka vaihtaa kokemuksia ja hyviä käytäntöjä nuorten työllisyyden edistämisestä. Kyse on myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta”, muistutti työministeri Lauri Ihalainen.
EU:n nuorisotakuun mukaan jäsenmaiden tulee tarjota nuorille työ- tai jatkokoulutuspaikka neljän kuukauden kuluessa peruskoulutuksen päättymisestä tai työttömyyden alkamisesta.
EU:n monivuotisiin rahoituskehyksiin on varattu kuuden miljardin euron määräraha nuorten työllisyyteen niille alueille, joilla nuorten työttömyysaste ylittää 25 prosenttia. Nämä maat valmistelevat nuorisotakuun toimeenpanosuunnitelman vuoden 2013 loppuun mennessä.
Lisätietoja: Pääministeri Kataisen erityisavustaja (EU-asiat) Pasi Rajala, p. 0400 464 393, ministeri Ihalaisen erityisavustaja Olli-Pekka Koljonen, 050 337 4651.