Pääministeri Vanhanen Lissabonin sopimuksen lähetekeskustelussa

Arvoisa puhemies,

Lissabonissa 13. päivänä joulukuuta 2007 allekirjoitettu Lissabonin sopimus on pitkän prosessin tulos. Euroopan unionin sopimuspohjaa on kehitetty voimakkaasti koko Suomen jäsenyyden ajan. Joidenkin epävirallisten laskelmien mukaan 13-vuotisesta jäsenyysajastamme on vain parisen vuotta ollut aikaa, jolloin ei olisi ollut jollain tavoin käynnissä perussopimusmuutoksen valmistelu, sitä koskeva neuvottelu tai sen voimaansaattamisprosessi.

Vuosina 2002 - 2003 työskennelleen tulevaisuuskonventin ja vuosina 2003-2004 kokoontuneen hallitusten välisen konferenssin tuloksena sovittiin, että unionin perussopimukset kumottaisiin ja niiden tilalle tulisi yhtenäinen teksti, perustuslakisopimus. Yhteensä 18 eli runsaat 2/ 3 unionin jäsenvaltioista ratifioi perustuslakisopimuksen, mutta Ranskan ja Alankomaiden vuonna 2005 pidetyt kansanäänestykset estivät sen voimaantulon ja asiassa päätettiin pitää tuumaustauko.

Suomi katkaisi passiivisen tuumaustauon puheenjohtajakaudellaan syksyllä 2006 ja kävi sopimusuudistuksesta luottamukselliset keskustelut kaikkien muiden jäsenvaltioiden sekä unionin instituutioiden kanssa. Keskusteluissa kävi selväksi, että jäsenvaltiot halusivat säilyttää pääosan perustuslakisopimuksen sisällöstä mutta että sen muotoa jouduttaisiin muuttamaan.

Saksa jatkoi keskusteluja jäsenvaltioiden kanssa ja sen puheenjohtajakauden päätteeksi kesäkuussa 2007 päästiin yhteisymmärrykseen uudelle hallitusten väliselle konferenssille annettavasta toimeksiannosta. Toimeksiannon lähtökohtana oli perustuslakisopimuksen sisältö, johon tehtävät muutokset kirjattiin tarkkaan. Sen pohjalta hallitusten välinen konferenssi työskenteli ja lopullinen yhteisymmärrys tulevasta sopimuksesta saavutettiin epävirallisessa päämiestapaamisessa lokakuussa. Työnimellä uudistussopimus kulkenut teksti sai lopulta nimekseen Lissabonin sopimus allekirjoituspaikkansa mukaisesti.

Arvoisa puhemies,

Lissabonin sopimus täyttää saman peruskriteerin kuin perustuslakisopimus: se on selkeä parannus nykytilaan verrattuna ja sen vuoksi valtioneuvosto esittää sen ratifioimista. Suomen tärkeinä pitämät perustuslakisopimuksen sisältöuudistukset toteutuvat Lissabonin sopimuksessa lähes täysimääräisesti. Sen sijaan perustuslakisopimuksen muodon yksinkertaistamistavoitteesta eli yhdestä yhtenäisestä tekstistä jouduttiin luopumaan. Lissabonin sopimuksessa muutokset toteutettiin perinteisellä tavalla eli muuttamalla osittain entisiä sopimuksia. Entiset sopimukset jäävät voimaan siltä osin kuin niitä ei ole muutettu.

Lissabonin sopimuksessa unionin ja jäsenvaltioiden toimivallanjako selkiytyy, mutta siihen ei tule olennaisia sisällöllisiä muutoksia nykytilanteeseen verrattuna. Peruslähtökohtana säilyy sama toimivallan siirtämisen periaate kuin nykyäänkin. Sen mukaan unioni toimii jäsenvaltioiden antaman toimivallan rajoissa. Toimivalta, jota ei ole siirretty unionille, kuuluu jäsenvaltioille.

Euroopan unionista tulee yhtenäinen oikeushenkilö ja pilarijako poistuu. Päätöksentekomenettelyitä vähennetään ja yksinkertaistetaan. Pääsäännöksi tulee ns. tavallinen lainsäädäntömenettely, joka vastaa käytännössä nykyistä yhteispäätösmenettelyä. Sen mukaan päätökset tehdään neuvostossa määräenemmistöllä ja Euroopan parlamentti on neuvoston kanssa tasavertainen lainsäätäjä.

Tavallisen lainsäädäntömenettelyn ottaminen pääsäännöksi tarkoittaa merkittävää muutosta erityisesti oikeus- ja sisäasioissa, sillä kolmas pilari on tähän saakka ollut hallitusten välistä yhteistyötä, jossa päätökset vaativat pääsääntöisesti yksimielisyyttä. Perustuslakisopimukseen verrattuna Lissabonin sopimus sisältää vahvistettuja säännöksiä oikeus- ja sisäasioita koskevasta hätäjarrusta sekä tiiviimmästä yhteistyöstä, mutta nämä tarkennukset eivät muuta perusratkaisuja.

Myös yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat säännökset säilyivät olennaisilta osin samanlaisina kuin perustuslakisopimuksessa. Niihin tehdyt täsmennykset eivät muuta jo perustuslakisopimuksessa tehtyjä perusratkaisuja.

Kansalaisten oikeusturvan kannalta merkittävä uudistus on unionin perusoikeuskirjan muuttuminen poliittisesta asiakirjasta oikeudellisesti sitovaksi. Perustuslakisopimukseen verrattuna Iso-Britannia ja Puola saivat poikkeusjärjestelyn, jonka mukaan tuomioistuimet eivät voi arvioida perusoikeuskirjan määräysten noudattamista niissä. Sopimus sisältää myös Suomen pitkäaikaisen tavoitteen eli määräyksen unionin liittymisestä Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Lissabonin sopimus ei muuta perustuslakisopimuksen toimielinpakettia, joka tuo unionille kaksi uutta korkean tason toimijaa. Eurooppa-neuvostosta tulee oikeudellisesti sitovia päätöksiä tekevä toimielin, jonka puheenjohtajuus siirtyy kiertävän puheenjohtajamaan päämieheltä erikseen valitulle pysyvälle puheenjohtajalle. Pysyvä puheenjohtaja valitaan kahdeksi ja puoleksi vuodeksi ja hänet voidaan valita kerran uudelleen.

Toinen uusi toimija on ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, jolle ulkosuhdeneuvoston puheenjohtajuus siirtyy kiertävän puheenjohtajavaltion ulkoministeriltä. Korkean edustajan tehtävä on sama kuin perustuslakisopimuksessa, ainoastaan nimike on muutettu ulkoministeristä korkeaksi edustajaksi. Korkealla edustajalla on kaksi hattua, sillä hän on samanaikaisesti myös komission varapuheenjohtaja, joka valitaan muiden komissaarien tavoin viideksi vuodeksi.

Toimielinpakettiin kuului myös komission jäsenmäärän supistaminen niin, että kaikilla jäsenvaltioilla ei ole omaa komissaaria. Komissiossa on kerrallaan yksi kansalainen kahdesta kolmasosasta jäsenvaltioita, yhden kolmasosan ollessa ulkona. Eurooppa-neuvosto voi yksimielisellä päätöksellä muuttaa komissaarien lukumäärää koskevaa päätöstä. Jäsenvaltiot ovat koosta riippumatta tasavertaisia komissaarien kierron suhteen. Tämä supistaminen ei kuitenkaan koske vielä seuraavaa, vuonna 2009 valittavaa komissiota vaan se otetaan käyttöön vasta vuonna 2014.

Arvoisa puhemies,

Lissabonin sopimus täyttää Suomen kannalta olennaisimmat neuvottelutavoitteet ja on hyväksyttävä kokonaispaketti, joka merkitsee parannusta nykytilanteeseen verrattuna. Se on oikeudelliselta muodoltaan kansainvälinen sopimus – kuten oli perustuslakisopimuskin, nimestään huolimatta. Siinä on piirteitä niin liittovaltiollistumisen suuntaan kuin vastakkaiseenkin eli hallitustenvälisyyden suuntaan, mutta kokonaisarvioni on, että se säilyttää unionin perusolemukseltaan nykyisellään, omanlaisenaan sui generis -muodostelmana, joka ei ole liittovaltio eikä valtioiden välinen liitto.

Lissabonin sopimus antaa Euroopan unionille mahdollisuuden muuttua Suomen ja monien muiden jäsenvaltioiden tavoitteiden mukaisesti aiempaa tehokkaammin päätöksiä tekeväksi ja kansainvälisesti toimintakykyisemmäksi unioniksi. Se antaa entistä tehokkaammalle ja yhtenäisemmälle toiminnalle aiempaa paremmat edellytykset ja sen uudistukset auttavat unionia saamaan vahvemman legitimiteetin kansalaisiin nähden. Sen vuoksi Lissabonin sopimuksen voimaantulo on sekä unionin yhteinen että Suomen kansallinen etu ja siksi valtioneuvosto esittää eduskunnalle sen ratifioimista. Lissabonin sopimuksen ovat ratifioineet jo Ranska, Unkari, Slovenia, Malta ja Romania ja Bulgaria. Irlanti on ainut maa, joka järjestää asiasta kansanäänestyksen kesäkuussa.

Arvoisa puhemies,

Lissabonin sopimuksen antamat mahdollisuudet eivät kuitenkaan takaa, että unioni alkaisi toimia tehokkaammin ja johdonmukaisemmin tai että sen legitimiteetti kansalaisten silmissä kasvaisi. Tarvitaan myös poliittista tahtoa näiden uusien mahdollisuuksien hyväksi käyttämiseen. Suomi tulee omalta osaltaan vaikuttamaan siihen, että poliittista tahtoa löytyy.

Aivan lähitulevaisuudessa poliittista tahtoa tarvitaan ainakin siihen, että sopimuksen toimielinpaketin uudistukset saadaan täytäntöön ja toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla niin unionin tehokkuuden kuin sen legitimiteetinkin kannalta. Suomi tulee olemaan aktiivinen sopimuksen hyvään täytäntöönpanoon liittyvissä kysymyksissä ja niihin liittyvä valmistelu on käynnissä valtioneuvoston piirissä. Vaikka sopimuksen ratifiointiprosessi on vielä kesken, on viisasta katsoa jo nyt myös muutama askel eteenpäin ja valmistautua tulevaan.

Erityisen paljon haasteita täytäntöönpanossa aiheuttavat Lissabonin sopimuksen mukanaan tuomat uudet korkean tason toimijat: Eurooppa-neuvoston pysyvä puheenjohtaja ja korkea edustaja. Uusien toimijoiden tehokas toiminta edellyttää, että heidän tehtävänkuva ja keskinäinen työnjako on selkeä. Lissabonin sopimuksen määräykset eivät vastaa kaikkiin käytännössä esiin tuleviin kysymyksiin työnjaon osalta.

Lisäksi tulisi määritellä uusien toimijoiden suhteet komission puheenjohtajaan sekä kiertävän puheenjohtajavaltion pääministeriin ja ulkoministeriin. Ensimmäiset toimenhaltijoiden persoonat eivät saa liikaa vaikuttaa tehtävänkuvien muodostumiseen.

Oikean tasapainon, työnjaon ja yhteistyösuhteiden löytäminen on tärkeää, jotta uusi järjestelmä toimisi tehokkaasti. Se on tarpeellista myös siksi, etteivät Brysselissä toimivat uudet ja vanhat toimielimet etäänny jäsenvaltioista – ja etteivät jäsenvaltiot etäänny unionista. Etääntyminen vähentäisi jäsenvaltioiden ja kansalaisten omistajuuden tunnetta unionin suhteen ja olisi omiaan heikentämään unionin legitimiteettiä kansalaisten silmissä. Merkittävä syy täytäntöönpanon huolelliseen toteuttamiseen on neuvoston työn johtaminen ja koordinointi.

Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan ja korkean edustajan välisessä työnjaossa yhtymäkohtia on erityisesti unionin edustamisessa yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä asioissa. Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan tehtäviin kuuluu Lissabonin sopimuksen mukaan unionin ulkoinen edustaminen yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvissa asioissa hänen omalla tasollaan ja tässä ominaisuudessaan. Tämä hänen edustamistehtävänsä ei kuitenkaan rajoita korkean edustajan toimivaltaa, johon kuuluu yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtaminen ja unionin pääasiallinen edustaminen siinä. Komissiolla on yleisvastuu huolehtia unionin edustamisesta muissa ulkoasioissa.

Uskon, että näiden kahden toimijan kesken löytyy luonteva työnjako. Varsinainen johtorooli ja unionin aktiivinen edustaminen kansainvälisen yhteisön asialistalla kulloinkin olevissa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asioissa kuuluu korkealle edustajalle. Suomelle on tärkeää, että korkealle edustajalle annetaan vahva rooli. Se samalla vahvistaa unionin yhteisöllisiä piirteitä. Myös komission puheenjohtajan ja korkean edustajan yhteistyön on sujuttava saumattomasti.

Eurooppa-neuvoston pysyvällä puheenjohtajalla olisi luonteva rooli unionin ulkoisessa edustamisessa kaikkein korkeimmalla tasolla, kolmansien maiden päämiehiin päin niin kahdenvälisesti kuin ns. kolmasmaahuippukokouksissa. Hän voisi pitää tapaamisissa esillä isoja, Eurooppa-neuvoston linjaamia, poliittisia kysymyksiä kuten ilmastonmuutosta tai energiaturvallisuutta. Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävässä ja työssä voisi korostua EU:n poliittisten painopisteiden esilletuominen.

Uusien toimijoiden työnjako ja suhde kiertävään puheenjohtajamaahan on tärkeä erityisesti neuvoston työn yleisen johtamisen ja koordinoinnin kannalta. Neuvoston toiminnan koordinointi ja asioiden vienti neuvostosta Eurooppa-neuvostoon on ollut haasteellista nykyisessäkin järjestelmässä, jossa kaikki neuvostokokoonpanot ja niiden alaiset valmisteluelimet sekä Eurooppa-neuvosto toimivat kiertävän puheenjohtajamaan johdolla. Niiden hoitaminen muuttuu entistä haasteellisemmaksi, kun Eurooppa-neuvoston ja ulkosuhdeneuvoston puheenjohtajuudet siirtyvät pois kiertävältä puheenjohtajamaalta, mutta muut kokoonpanot jäävät puheenjohtajamaalle. Yleisten asiain neuvoston rooli korostuu, mutta uusien toimijoiden tiivis yhteistyö kiertävän puheenjohtajamaan kanssa on muutoinkin välttämätöntä. Kiertävällä puheenjohtajavaltiolla tulee myös Lissabonin sopimuksen voimaantultua oleman keskeinen rooli unionin toiminnassa, niin sen asiasisällön kuin toiminnan yleisen johdon ja koordinoinninkin osalta.

Arvoisa puhemies,

Lissabonin sopimuksen toimeenpanoon liittyy paljon isoja kysymyksiä ja muutoksia. Vaikka ratifiointiprosessi on kesken, on välttämätöntä, että vähitellen katseita siirretään jo toimeenpanoon. Jos Suomessa kahden ministeriön yhdistäminen kesti vähän alle 8 kuukautta, niin ei voida olettaa, että eurooppalainen ulkosuhdehallinto pystytetään parissa kuukaudessa. Uusi sopimus ja sen toimeenpano sekä laajentunut 27 jäsenmaan unioni luo myös uudenlaisia haasteita Suomen vaikuttamiselle unionissa. Vaikuttamisen ennakointi aktiivisesti kaikilla eri tasoilla korostuu. Asian laajuuden ja merkittävyyden takia valtioneuvosto antaa loppusyksystä selonteon Lissabonin sopimuksen toimeenpanosta ja unionin uudesta tilanteesta, mikäli sopimus ratifioidaan kaikkialla Euroopassa. Voin sanoa, että Suomen haasteena on erityisesti Euroopan parlamentin aseman tiedostaminen ja sen vaikutus unionin päätöksentekoon. Se tuo väistämättä lisävaatimuksia meidän kokoisen maan koneistolle.