Hyppää sisältöön

Puolustusministeri Kaikkonen päätti kumppanimaiden kanssa tehtävästä täydentävästä koulutus- ja harjoitusyhteistyöstä

puolustusministeriö
Julkaisuajankohta 27.5.2022 16.00
Tiedote
Suomi päätti hakea Naton jäsenyyttä 17.5.2022. Tämän jälkeen ja jo tätä aiemmin useat keskeiset kumppanimaat ovat osoittaneet valmiutensa tukea Suomea.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen päätti 27.5.2022 kumppanimaiden kanssa tehtävästä täydentävästä koulutus- ja harjoitustoiminnasta loppuvuodelle, painopisteenä kesä 2022.
- Läheisten kumppanien kanssa tehtävän täydentävän koulutus- ja harjoitustoiminnan keskeisenä tavoitteena on vahvistaa Suomen puolustuskykyä ja joukkojen läsnäolon myötä osoittaa konkreettisesti tukea Suomelle, ministeri Kaikkonen toteaa.
Puolustusvoimien täydentävä suunnitelma sisältää 8 uutta ja 12 muuttunutta tai osin uutta koulutus- ja harjoitustapahtumaa tai -kehystä. Harjoitusyhteistyötä lisätään erityisesti Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Ruotsin, Ranskan, Saksan, Norjan sekä Naton ja JEF-maaryhmän kanssa. Samalla kansainvälinen koulutus- ja harjoitustoiminta määrä pyritään palauttamaan koronaa edeltävälle tasolle.
Täydentävää koulutus- ja harjoitustoimintaa toteutetaan maa-, meri- ja ilmavoimien sekä erikoisjoukkojen kanssa. Pääosa harjoitustoiminnasta toteutetaan Suomen alueella, mutta rajat ylittävän harjoitustoiminnan periaatteiden mukaisesti myös osin kumppanimaiden alueella, kansainvälisellä merialueella tai kansainvälisessä ilmatilassa. Osa tapahtumista on pitkäkestoisia.
Täydentävä koulutus- ja harjoitustoiminta on jatkumoa pitkäjänteiselle yhteistyölle ja jo alkuvuoden ajan käynnissä olleelle tiiviille yhteistyölle. Täydentävä toiminta parantaa samalla Suomen valmiuksia Natoon liittymiseksi.
Puolustusvoimat tiedottaa tarkemmin koulutus- ja harjoitustapahtumista lähempänä niiden ajankohtia tai niiden kuluessa.
Lisätietoja puolustusministeriössä antaa erityisasiantuntija Mika Varvikko, puh. +358 295 140 316.