Hyppää sisältöön

Rakennusalan tilanne esillä pyöreän pöydän keskustelussa

valtioneuvoston kansliaympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 30.1.2024 14.16
Tiedote

Rakennusalan heikentynyt tilanne oli esillä tiistaina 30. tammikuuta järjestetyssä hallituksen ja alan toimijoiden välisessä pyöreän pöydän keskustelussa. Tilaisuutta isännöi ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen, joka vastaa hallituksessa rakentamiseen ja asumiseen liittyvistä asioista.

Tilanne toimialalla on selvästi heikentynyt budjettiriihen jälkeen. Asuntoaloitusten määrä on poikkeuksellisen matalalla. Riskinä on, että asuntotuotannon vähäisyys johtaa tulevaisuudessa asuntopulaan erityisesti kasvukaupungeissa. Tämä taas voi johtaa työvoiman saatavuuden ja talouskasvun ongelmiin.

Tilannekuva on eri toimijoiden kesken laajasti jaettu. Hallitus arvioi tilannetta ja toimenpiteiden tarvetta jatkossa.

Tiistain keskusteluihin osallistui laajasti rakentamisen toimialan toimijoita, muun muassa rakennusyhtiöiden, rahoitusalan ja institutionaalisten sijoittajien edustajia. Tilaisuuden tavoitteena oli päivittää toimijoiden ja hallituksen tilannekuvaa rakennusalan tilanteesta syksyn jälkeen.

Hallitus päätti syksyn 2023 budjettiriihessä seitsemästä lyhyen aikavälin ja seitsemästä keskipitkän aikavälin toimesta rakennusalan vaikeaan suhdannetilanteeseen. Toimista päätettiin asuntorakentamisen suhdannetilannetta syyskuussa 2023 arvioineen työryhmän ehdotusten pohjalta.

Hallitus pitää aktiivisesti yhteyttä toimialaan ja seuraa tilanteen kehittymistä. 

Lisätietoja: pääministerin talouspoliittinen erityisavustaja Mikko Martikkala, p. 040 708 3932