Hyppää sisältöön

Suomelta lisätukea Ukrainalle Euroopan neuvoston kautta

Ulkoasiainministeriö
Julkaisuajankohta 17.1.2024 12.40 | Julkaistu suomeksi 17.1.2024 klo 12.50
Tiedote

Suomi jatkaa Euroopan neuvoston Ukraina-työn tukemista vuosina 2024–2025 neljällä miljoonalla eurolla. Suomen tuessa painotetaan vammaisinkluusiota, sukupuolten tasa-arvoa sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä ja torjumista.

Euroopan neuvosto tukee Ukrainaa ihmisoikeuksien, oikeusvaltiokehityksen ja demokratian vahvistamisessa eurooppalaisten standardien ja normien mukaisiksi. Lisäksi tavoitteena on tukea maan jälleenrakennusta ja taloudellista elpymistä. Prioriteettina on Ukrainan EU-lähentymisen tukeminen.

Euroopan neuvoston työtä ohjaava toimintaohjelma vuosille 2023–2026 on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Ukrainan viranomaisten kanssa ja se pohjautuu edellisen ohjelman (2018–2022) aikana saavutettuihin tuloksiin. 

Suomen tuki Euroopan neuvostolle julkistettiin 17. tammikuuta Strasbourgissa. Bjørn Berge, apulaispääsihteeri, Euroopan Neuvosto ja Sini Paukkunen-Mykkänen, suurlähettiläs, Suomen Euroopan neuvoston edustusto.

Suomi tukee Euroopan neuvoston Ukraina-toimintaohjelmaa vuosina 2024–2025 yhteensä 4 miljoonalla eurolla. Suomi painottaa tuessaan sukupuolten tasa-arvoa ja erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan sekä perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista edistävän Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa sekä vammaisinkluusiota.  Tuki rahoitetaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahoista. 

“Rakenteellisten uudistusten tukeminen on Ukrainan tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Tässä Suomen on hyvä tehdä yhteistyötä Euroopan neuvoston kanssa”, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio.

Toimintaohjelma keskittyy sodan vaikutuksista kärsivien ja haavoittuvimpien ryhmien oikeuksien vahvistamiseen. Lisäksi toimintaohjelma tukee Ukrainaa korruption vastaisen strategian (2021–2025) toimeenpanossa sekä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen vastaista työtä.

Euroopan neuvosto on toiminut Ukrainassa vuodesta 2005 lähtien. Suomi on tukenut neuvoston Ukrainan toimintaohjelmaa vuodesta 2014. Edellistä nelivuotista toimintaohjelmaa (2018–2022) tuettiin 3,5 miljoonalla eurolla. Hyökkäyssodasta huolimatta Euroopan neuvosto on pystynyt edellisen toimintaohjelman kautta tukemaan Ukrainaa reformiprosesseissa. Hyvää edistystä on saavutettu muun muassa naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä ja vähemmistöjen oikeuksissa, Venäjän hyökkäyssodan aikana tehtyjen sotarikosten ja ihmisoikeusloukkausten käsittelystä sekä oikeusvaltioreformin edistämisessä.

Hyökkäyssodan alkamisen jälkeen Suomi on tukenut Ukrainaa kehitysyhteistyön ja humanitaarisen avun varoilla yhteensä yli 570 miljoonalla eurolla.

Lisätietoja

  • Yksikönpäällikkö Sirpa Oksanen, Itä-Euroopan ja Keski-Aasian yksikkö, puh. 0295 350 472, [email protected]