Hyppää sisältöön

Suomi toimii omadata-mallin suunnannäyttäjänä

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 4.7.2018 11.02 | Julkaistu suomeksi 29.3.2023 klo 10.00
Tiedote

Digitaalinen jalanjälkemme kasvaa vauhdilla. Yksittäisen ihmisen on vaikea hahmottaa, mitä hänestä kerättyä tietoa eri organisaatioilla, digitaalisissa palveluissa ja alustoilla on ja miten sitä käytetään. Syntymässä on kuitenkin  uusia toimintatapoja ja ratkaisuja. Niiden avulla on helpompi hahmottaa datan käyttöä tai antaa lupa sen käyttöön.    

MyData- tai omadata-malli pyrkii tarjoamaan ihmisille mahdollisuuden käyttää tietojaan ja jakaa niitä. Uudistunut eurooppalainen tietosuojalainsäädäntö antaa tähän hyvän pohjan.  Yksilöllä on oikeus saada itseään koskevat tiedot käyttöönsä ja siirtää ne järjestelmistä toiseen.

Henkilötiedon välittämisen helppous sekä alustojen ihmiskeskeisyys, avoimuus ja yhteentoimivuus ovat Suomelle mahdollisuus erottua kilpailussa ja vaikuttaa kansainvälisten toimintamallien muotoutumiseen.

Nämä asiat selviävät tuoreesta MyData-selvityksestä. Se on päivitys vuonna 2014 tehtyyn alkuperäisversioon, joka on ollut   keskustelunavaus aiheesta kansallisesti ja kansainvälisesti.

Päivitys tehtiin osana Digital Health Revolution -tutkimushanketta. Selvityksen julkaisijana toimii liikenne-ja viestintäministeriö ja raportin on toteuttanut Open Knowledge Finland ry:n asiantuntijaryhmä.

"Omadata toteuttaa EU:n tietosuojavaatimuksia ja yksilön dataoikeuksia käytännössä. Se tarjoaa uutta liiketoimintapotentiaalia ja vastavoimaa dataa kerääville globaaleille alustoille, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

"Omadata on edellytys sille, että voimme siirtyä datasiilojen ajasta aidosti verkostotalouteen.  Datan jakaminen ja yhdistely tuottaa lisäarvoa kaikille. Tämä on EU:n datatalouden todellinen mahdollisuus, johon sääntelyn raamit ovat nyt valmiita."  sanoo ministeri Berner.

Mistä omadata-mallissa on kyse?

Kyseessä on henkilötietojen hyödyntämismalli, joka tarjoaa yksilölle pääsyn ja kontrollin häntä koskevaan tietoon. Lähtökohtana on, että päätösvalta tiedon uudelleenkäytöstä on yksilöllä itsellään.

Omadata-malli mahdollistaa organisaatioiden, laitteiden ja järjestelmien keräämien tietojen laajemman hyödyntämisen ja yhdistämisen palveluissa. Malli lähtee liikkeelle käyttäjän haluista ja tarpeista. Datan hyödyntäminen on mahdollista käyttäjän luvalla ja siitä syntyy hyötyä käyttäjälle.

Tämä ratkaisee myös datan hyödyntämiseen liittyvän läpinäkyvyyden haasteen. Käyttäjä tietää mitä hänen tiedoillaan tehdään. Hän voi myös hallita datan hyödyntämistä paremmin, kuin nykyisessä käyttöehtoihin perustuvassa mallissa

Käytännössä omadata-malli tarkoittaa esimerkiksi yhdessä palvelussa kertyneen ostohistorian, kulutusmieltymysten, koulutukseen liittyvien rekisteritietojen tai henkilön tunnistetietojen siirtämistä toiseen palveluun. Kuluttaja tekee valinnan itse ja hyötyy tietojen luvituksesta esimerkiksi parempana ja personoituna palveluna.

Tietojen avulla voidaan kehittää esimerkiksi ennakoivaa terveydenhoitoa tai sovelluksia oman elämän hallintaan.

Yhteiskunnan tasolla voidaan parantaa esimerkiksi julkisten palvelujen kohdentamista. Myös hallinnon siiloja voidaan ylittää ja tuottaa palveluita, jotka perustuvat julkisen ja yksityisen tiedon yhdistelyyn.

Datan siirrettävyys tukee myös avointa kilpailua markkinoilla, koska ihmisten on helpompi halutessaan vaihtaa palvelusta toiseen.

Olennaista on, että käyttäjästä tulee aktiivinen osapuoli digitaalisten palvelujen vaihdantaan Tämä näkökulman muutos mahdollistaa uusia toimintatapoja ja liiketoimintaa.

EU:n tietosuoja-asetuksen (EU General Data Protection Regulation, GDPR) ja omadata-mallin tavoitteet ovat saman suuntaisia. Omadata-käytännöillä pyritään siihen, että ihmisten oikeuksista tulee käytännössä helppoja ja hyödyllisiä. Toisaalta määräysten toteuttamisen on oltava joustavaa ja helppoa organisaatioille. Näin datasta hyötyvät sekä asiakkaat että palveluiden tuottajat.

MyData-konferenssi kokoaa asiantuntijat yhteen

Suomi on pyrkinyt toimimaan omadata-mallia koskevassa keskustelussa aloitteentekijänä. Liikenne- ja viestintäministeriön vuonna 2014 julkaisema MyData-selvitys on kannustanut yrityksiä, hallintoa ja kansalaisia pohtimaan uudenlaisen henkilötietomallin mahdollisuuksia ja vaikutuksia.

Helsingissä elokuussa kolmatta kertaa järjestettävä MyData-konferenssi jatkaa nyt julkaistun raportin aloittamaa keskustelua omadatasta ja sen käyttötarkoituksista ja -mahdollisuuksista.

Keskustelu jatkuu myös osana MyData-allianssia. Verkosto on yrityksille, julkisen sektorin ja tutkimuksen organisaatioille avoin. Se tekee kehitystyötä, jakaa näkemyksiä omadatan ratkaisuista ja auttaa käynnistämään omadataan liittyviä pilottihankkeita. Liikenne- ja viestintäministeriö yhdessä Aalto yliopiston kanssa vastaa verkoston toiminnasta.

Lisätietoja:
viestintäneuvos Taru Rastas, p. 0295 34 2617

Valtioneuvoston julkaisuarkisto (Valto): MyData - johdatus ihmiskeskeiseen henkilötiedon hyödyntämiseen (Muut julkaisut 3/2018)
Valtioneuvosto.fi: Datatalousfoorumi (LVM016:00/2018)
Digital Health Revolution -tutkimushanke
Open Knowledge Finland ry
MyData-konferenssi