Suvi Rihtniemen puhe valtioneuvos Holkerin muistotilaisuudessa

Arvoisa Tasavallan Presidentti,
Presidentti ja rouva Koivisto,
Presidentti Ahtisaari

Hyvät kutsuvieraat,

”Suuri humanisti. Viisas ja lukenut mies.”

Näillä sanoilla Harri Holkeri kuvaili nuorena miehenä ihailemaansa sanomalehti Uuden Suomen päätoimittaja Lauri Ahoa. Harri Holkeri sai valtioneuvoksen arvon vuonna 1998, mutta jo sitä ennen hän oli kasvanut mittoihin, joilla hän itse kuvasi Lauri Ahoa.

Harri Holkeri oli suuri humanisti. Viisas ja lukenut mies. Valtiomies ja valtioneuvos.

Sen lisäksi hän oli myös palavasieluinen poliitikko ja itseään säästelemätön yhteiskunnallinen vaikuttaja. Mikä sopisikaan paremmin kuvaamaan hänen elämänkaartaan ja kaiken rajallisuutta, kuin Eino Leinon Hymni tulelle, ja sen seuraavat säkeet:

On elon aika lyhyt kullakin.
Siis palakaamme lieskoin leimuvin,
tulessa kohotkaamme korkealle!
Maa maahan jää, mut henki taivahalle.

Merkittävien valtiomiesten, sellaisten kuin Harri Holkeri oli, julkinen kuva muodostuu usein toisenlaiseksi, kuin henkilö pohjimmiltaan todellisuudessa on, ja millaisena hänen läheisensä ja ystävänsä hänet näkevät. Näin kävi osin myös Holkerille, vaikka paljon hänen hienoista ominaisuuksistaan nousi etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana esille myös julkisuudessa. Niistä mainittakoon kertaalleen vielä luotettavuus, rehellisyys ja isänmaallisuus. Harri Holkeri oli Suomen kansalle sinivalkoinen ja suoraselkäinen suomalainen.

Haluaisin tässä yhteydessä lausua lisäksi joitakin sanoja ihmisestä Harri Holkeri - siitä miten me, hänen läheiset ystävänsä muistamme hänet.

Minulla oli ilo tavata Harri Holkeri, tai silloin minulle ”Harri-setä”, ollessani lapsi 1960-luvulla. Harri oli tuolloin isäni Juha Rihtniemen läheisin työtoveri, minkä johdosta hän kävi usein meillä kotona Pohjois-Haagassa. Vielä useammin kuuntelin vierestä kun hän ja isäni puhuivat vielä iltaisin innokkaasti pitkiä puheluita, vaikka he olivat toimineet yhdessä jo koko kuluneen päivän kokoomusaatteen puolesta.

Aate ja sen edistäminen olivat heille kaikki kaikessa. Tunteja ei laskettu. Konservatiivisen puolueen uudistaminen nykyaikaiseksi dynaamiseksi keskusta-oikeistolaiseksi puolueeksi sai alkuunsa tällöin, samoin kokoomuksen nousukiito Suomen suurimmaksi porvarilliseksi puolueeksi.
Harri Holkeri oli tuolloin juuri valmistunut nuori valtiotieteiden maisteri. Liisan kanssa hän avioitui vuonna 1960. Esikoinen Jukka syntyi Holkereille muutaman vuoden jälkeen ja sitten tytär Katju. Harrin ja Liisan onnellista avioliittoa kesti yhteensä kunnioitettavat lähes 51 vuotta, aina Harrin poismenoon saakka.

Äitini Anna-Liisa Rihtniemen kertoman mukaan lähimmäisenrakkaus ja huolenpito muista olivat kiinteä osa Harri Holkerin luonnetta, elämänfilosofiaa ja elämäntapaa. Anna-Liisa kuvasi Harria ja Holkereiden perhettä ystävän silmin seuraavasti:

”Harri on aina ollut malli-isä, rentoutunut ja vapaa. Ikävä tietysti, että niin hänen perheellään kuin meidänkin perheellä vapaa-aikaa oli niin vähän. Tuttavuutemme Holkereiden kanssa oli iloista aikaa. Juhan ja Harrin yhdessäoloa sävytti huumori.”

Harri otti huomioon myös meidät lapset ja jaksoi aina kysellä meidän kuulumiset. Muistan hänet jo noilta vuosilta perusluottamusta herättävänä ihmisenä, mutta samalla kuitenkin jotenkin poikamaisena.

Harri Holkeri oli terveellä tavalla ylpeä omasta lapsuudenkodistaan ja taustastaan. Hän oli syntyjään Varsinais-Suomen Oripäästä, mutta perhe muutti pian Keski-Suomen Kuhmoisten kautta Hämeen Toijalaan. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Toijalan yhteiskoulusta.

Lapsuudenkotiaan Harri Holkeri kuvasi seuraavasti: ”Kotini oli vaatimaton poliisimiehen koti. Ajattelutapa oli oikeistolainen, mutta ei äkkijyrkkä oikeistolainen, vaan maltillinen oikeistolainen. Sen olen saanut isän perintönä ja äidin maidosta.”

Kodin arvoperintö ja hyveet olivat myös olennainen osa hänen aikuisuuttaan.

Harri kuului niihin poliittisiin toimijoihin, jotka eivät levitelleet yksityisyyttään julkisuuteen, ja halusivat suojata perhettään median myllytykseltä. Se, ettei perhe ollut julkisuudessa, ei siis suinkaan merkinnyt perheen etäisyyttä. Päinvastoin.

Holkeri toimi pitkään kokoomusta lähellä olevan Snellman-säätiön puheenjohtajana. Tapasin häntä viime vuosina erityisesti tämän säätiön kokouksissa. Suomalaisella klubilla pidettyjen kokousten alla Harri kertoi aina lämpimästi vaimonsa Liisan ja lastensa sekä lastenlastensa kuulumisia.

Harrin kiireisimpinä työvuosina kaikesta kävi aina ilmi se, miten paljon hän odotti yhteisiä hetkiä perheensä kanssa. Hän tapasi sanoa, että ”kun toisten vapautta puolustaa niin omansa menettää.” Tällä hän viittasi juuri ajankäytön ongelmiin. Käsitykseni on vahvasti se, että nimenomaan koti ja perhe olivat hänelle aina tärkeä tuki.

Holkeri sai voimaa myös liikunnasta. Hän jatkoi nuoruuspäivien jälkeenkin innokkaasti urheilua hiihtäen, lenkkeillen, hyötyliikkuen kesämökillä Kotkajärvellä ja iän karttuessa verkkaisemmin golfaten.

Mahtaako muuten monikaan tietää, että hän oli hiihtänyt 50 kilometriä nopeammin kuin Veikko Hakulinen kuuluisassa kultamitalihiihdossaan Holmenkollenilla vuonna 1952. Välinekehityksestä huolimatta se kertoo miehen kunnosta, joka kaikesta rasituksesta huolimatta kesti niin pitkään hyvänä.

Sanonta ”ajattele globaalisti, toimi paikallisesti” - ei aivan suoranaisesti pätenyt Harri Holkeriin. Hän nimittäin sekä ajatteli globaalisti, että myös toimi sekä globaalisti, valtakunnallisesti että paikallisesti. Palavasieluinen vaikuttaja teki hyvin paljon myös kotikaupunkinsa puolesta.

Harri Holkeri toimi Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1981-87. Tämän tehtävän hän jätti siirtyessään Suomen pääministeriksi. Kaupunginvaltuuston jäsen hän oli 1969-87. Minulla oli ilo seurata nuorena valtuutettuna Harri Holkerin määrätietoista ja tehokasta työskentelyä yli puoluerajojen arvostettuna puheenjohtajana. Siinä oli hieno malli meille nuoremmille.

Holkerin sydäntä lähellä Helsingissä olivat kaupunkisuunnitteluun liittyvät kysymykset. Liekö kiinnostus alkanut jo Pro gradu tutkielmaa tehdessä. Holkerin gradun aihe kun oli aikanaan ”Poliittiset käyttäytymisalueet Helsingin esikaupungeissa”.

Holkeri kutsui visionäärisesti parhaillaan rakentuvaa Töölönlahden aluetta ”oman aikamme Senaatintoriksi”. Valitettavasti hän ei ehtinyt nähdä sitä kokonaan valmiina. Ensi keskiviikkona Töölönlahdella avataan uusi musiikkitalo. Ensimmäinen siellä soitettava kappale on Jean Sibeliuksen sinivalkoinen Finlandia-hymni. Tällä kertaa sen sanat palauttavat mieleeni herkällä tavalla rakkaan ystäväni Harrin muiston ja henkisen perinnön:

”Oi nouse Suomi, nosta korkealle
pääs' seppelöimä, suurten muistojen!”