TKI-seurantaryhmä arvioi parlamentaaristen linjausten toteutumista tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa
Parlamentaarinen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) seurantaryhmä keskusteli kokouksessaan 3. joulukuuta viime vaalikaudella parlamentaarisesti sovittujen linjausten toteutumisesta TKI-järjestelmän kehittämisessä ja T&K-rahoituksen kohdentamisessa. Seurantaryhmä pitää yhä tärkeänä, että tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa on sitouduttu parlamentaarisuuteen. Keskustelussa kiinnitettiin huomiota muun muassa tarpeeseen suunnata T&K-lisärahoitusta korkeakoulujen perusrahoitukseen.
Viime vaalikaudella kaksi parlamentaarista työryhmää linjasi TKI-järjestelmän kehittämisen periaatteista sekä toimista järjestelmän ja T&K-rahoituksen kehittämiseksi. Näitä linjauksia on toimeenpantu muun muassa valtion T&K-toiminnan rahoitusta ja verotukia koskevien lakien, valtion T&K-toiminnan rahoituksen käytön monivuotisen suunnitelman sekä rahoituksen kohdentumista koskevien päätösten kautta. Seurantaryhmän keskustelussa arvioitiin, että linjaukset ovat pääosin toteutuneet tähän asti tehdyissä päätöksissä.
”Parlamentaariset linjaukset luovat perustan ennakoitavalle ja pitkäjänteiselle TKI-politiikalle. Ne luovat edellytyksiä vaikuttavalle TKI-toiminnalle, korkeatasoiselle osaamiselle, innovaatioille sekä Suomen kilpailukyvyn, tuottavuuden ja hyvinvoinnin vahvistumiselle. Tässä osaajien määrä ei voi muodostua pullonkaulaksi”, totesi seurantaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mari-Leena Talvitie.
Rahoituksen tulee kasvaa kaikkien T&K-toimijoiden kautta
Seurantaryhmä katsoi, että joiltain osin parlamentaariset linjaukset ovat vielä toteutumatta. Esiin nostettiin erityisesti tarve suunnata T&K-lisärahoitusta korkeakoulujen perusrahoitukseen. Parlamentaarisesti sovittu kokonaisvaltaisuuden periaate edellyttää, että rahoitus kasvaa kaikkien T&K-toimijoiden kautta ja niiden T&K-toiminta lisääntyy.
Seurantaryhmä sai myös katsauksen TKI-politiikan ja -toiminnan strategisten valintojen prosessiin, ja se tunnisti valintojen tekemisen vaikeuden. Tutkimus- ja innovaationeuvosto ja parlamentaarinen TKI-seurantaryhmä käsittelevät yhdessä mahdollisia valintoja kevättalvella 2025.
Valinnat selkeyttävät eri hallinnonaloille ja kentälle TKI-toiminnan kehittämisen suuntaamistarpeita.
Parlamentaarisen TKI-seurantaryhmän tehtävänä on seurata kansallisen TKI-tavoitteen saavuttamista sekä seurata ja tukea valtion T&K-toiminnan rahoituksen käytön monivuotisen suunnitelman toimeenpanoa. Tehtäväänsä toteuttaessaan seurantaryhmä arvioi parlamentaaristen TKI-työryhmien linjausten toteutumista. Seurantaryhmässä on jäsenet kaikista eduskuntavaalien perusteella muodostetuista eduskuntaryhmistä. Seurantaryhmän pysyvät asiantuntijat ovat valtioneuvoston kansliasta, valtiovarainministeriöstä, opetus- ja kulttuuriministeriöstä sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Lisätietoja: parlamentaarisen TKI-seurantaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mari-Leena Talvitie, p. 09 432 3175 sekä tutkimus- ja innovaationeuvoston pääsihteeri Johanna Moisio, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 625.
Valtioneuvoston sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]