Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media
Valikko

Tubettaja Mmiisas pohtii videoillaan YK-tavoitteita

Ulkoministeriö 18.9.2020 8.53
Uutinen

Kestävän kehityksen tavoitteet vuodelle 2030 ovat positiivinen esimerkki siitä, mitä maailma voi yhdessä saada aikaan. Syyskuussa aihe on esillä YK:ssa ja some-vaikuttajan kanavilla.

Vaikka koronapandemia on tuonut mutkia niin kansainväliseen yhteistyöhön kuin kansalaisvaikuttamiseen, on virtuaalisilla areenoilla vilkasta. Meneillään olevan YK:n yleiskokouksen yhteydessä käynnistyy tänään kestävän kehityksen toimintaviikko, jonka tavoitteena on vauhdittaa maailman yhteisiä Agenda 2030 -tavoitteita.

Suomessa tubettaja Mmiisas julkaisee Youtube-kanavallaan videon, jossa kertoo YK-tavoitteista seuraajilleen. Yhteistyössä ulkoministeriön kanssa Mmiisas – eli Miisa Rotola-Pukkila – pohtii nuorten näkökulmasta, millainen maailman tulisi olla vuonna 2030. Se on kestävän kehityksen tavoitteille asetettu määräaika, johon nyt on tasan kymmenen vuotta jäljellä. Koronakriisin vuoksi työ yhteisten tavoitteiden eteen on entistä tärkeämpää.

”Mun mielestä on tosi siistiä, että tällainen toimintasuunnitelma on tehty, se tuo toivoa tähän maailmaan – varsinkin, kun vuosi on nyt ollut tällainen. Kymmenen vuotta tuntuu pitkältä ajalta omassa elämässä, mutta maailmalle se on lyhyt. Mulla on silti luottavainen olo: onhan edellisten vuosikymmenten aikana tapahtunut paljon hyvää”, Miisa pohtii.

”Minut yllätti esimerkiksi se, että oman syntymäni aikoihin maailmassa oli yli 100 miljoonaa lukutaidotonta nuorta naista, mutta nyt määrä on melkein puolittunut – se on mahtava juttu! Paljon useammilla on myös nykyisin käytössään puhdasta vettä.”

Mietteitä maailmalta

Vuoteen 2030 tähystäessään Miisa pyysi kirjeitse nuorten tulevaisuuden toiveita myös toiselta puolen maailmaa. Se sai hänet pohtimaan, miten erilaisia tavoitteet ja rajoitteet voivat nuorille olla asuinpaikasta ja olosuhteista riippuen.

"Oli silmiä avaavaa tajuta, että samaan aikaan, kun minä haaveilen itseni kehittämisestä työelämässä ja ulkomailla asumisesta, toisaalla jonkun nuoren toiveena saattaa olla se, että saisi valita itse aviopuolisonsa tai että saisi opiskella."

Miisa kokoaa ajatuksia myös suomalaisilta Youtube-seuraajiltaan sekä tutkii, mitä Suomi tekee maailmalla YK-tavoitteiden eteen.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet – Agenda 2030 – tähtäävät köyhyyden poistamiseen ja hyvinvoinnin turvaamiseen ympäristölle kestävällä tavalla. Vuonna 2015 laadittu toimintaohjelma koskee kaikkia maailman maita ja velvoittaa edistämään kestävää kehitystä sekä kotimaassa että globaalisti. Tavoitteita on yhteensä 17 ja niiden määrävuosi on 2030.

Lue lisää:

Youtube: Mmiisas

Ulkoministeriö: Agenda 2030

UN Foundation: kestävän kehityksen toimintaviikko

Palaa sivun alkuun