Turpo auki
Ulkoministeri Alexander Stubb avaa ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen Turpo auki – eurooppalainen turvallisuuspolitiikka -keskustelutilaisuuksien sarjan tiistaina 10. maaliskuuta kello 17.30–19.00 Helsingin yliopiston Porthania II -salissa, Yliopistonkatu 3.
Toisena alustajana on ohjelmajohtaja Hanna Ojanen Ulkopoliittisesta instituutista, ja kommenttipuheenvuoron pitää SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma.
Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka kehittyy hyvää vauhtia. Tavoitteena on edistää turvallisuutta, rauhaa ja vakautta maailmassa sekä vahvistaa unionin kansainvälistä asemaa. EU:n jäsenmaana Suomi on mukana rakentamassa eurooppalaista turvallisuutta ja yhteistä politiikkaa.
Eduskunta käsittelee parhaillaan Suomen tulevien vuosien näkymiä tarkastelevaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa.
Koska turvallisuuspolitiikka – "turpo" – on juuri nyt ajankohtainen teema, ulkoministeriö järjestää otsikolla Turpo auki - eurooppalainen turvallisuuspolitiikka avointen keskustelutilaisuuksien sarjan eri puolilla Suomea. Tilaisuuksissa on mahdollisuus kysyä ja keskustella aiheesta, ja niiden toivotaan osaltaan edistävän avointa ulko- ja EU-poliittista keskustelua Suomessa.
Keskustelutilaisuuksia järjestetään yhteensä kaksikymmentä, yksi kussakin maakunnassa. Tilaisuuksien tarkemmat tiedot löytyvät Eurooppatiedotuksen verkkosivujen kalenterista osoitteessa www.eurooppatiedotus.fi.
10.3. Helsinki
16.3. Mikkeli ja Rovaniemi
17.3. Hämeenlinna
23.3. Turku
1.4. Oulu
7.4. Joensuu
8.4. Seinäjoki ja Vaasa
16.4. Lappeenranta
21.4. Tampere
27.4. Porvoo (tilaisuus on kaksikielinen)
5.5. Hamina
20.5. Maarianhamina (tilaisuus on ruotsinkielinen)
Seuraavien paikkakuntien tilaisuuksien ajankohdat tarkentuvat myöhemmin: Kokkola, Kajaani, Pori, Kuopio, Lahti ja Jyväskylä.
Tervetuloa keskustelemaan eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan haasteista.
Lisätietoja: ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen päällikkö Roberto Tanzi-Albi puh. 09 1605 5813, gsm 040 551 5787, ja Helsingin tilaisuuden osalta Uudenmaan Eurooppatiedotus, aluetiedottaja Hanna Päivärinta, puh. 09 1605 6565 tai gsm 040 510 7511