Hyppää sisältöön

Ulkoministeriö antaa kirjallisen varoituksen Suomen Ottawan-edustuston päällikölle

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 29.5.2024 14.38
Tiedote

Ulkoministeriö on antanut 29. toukokuuta virkamieslain mukaisen kirjallisen varoituksen Suomen Ottawan-edustuston päällikölle, suurlähettiläs Jari Vilénille. Varoitus annettiin, koska hän on rikkonut virkamiehen käyttäytymisvelvollisuutta. Vilénin käytös täyttää epäasiallisen käytöksen, häirinnän ja seksuaalisen häirinnän määritelmät. Päätöksen varoituksen antamisesta teki henkilöstöjohtaja Kirsti Pohjankukka, jonka toimivaltaan asia kuuluu.

”Varoitus on vakava työnantajan toimi, joka voidaan tehdä vain lain mukaisin perustein. Virkamiehen irtisanomiskynnys ei kuitenkaan tässä tapauksessa ylity ja Vilénillä säilyy työvelvoite ministeriössä. Tärkeää on, että asian selvittäminen on tässä kohtaa saatu näiltä osin päätökseen. Ulkoministeriö tukee tästäkin eteenpäin Ottawan-edustuston työyhteisöä, jolle asia itsessään ja sen julkinen käsittely on ollut raskasta”, sanoo henkilöstöjohtaja Kirsti Pohjankukka.

Päätöksestä on mahdollista hakea muutosta valittamalla kirjallisesti Helsingin hallinto-oikeuteen.

Lisätietoja

  • Kirsti Pohjankukka, henkilöstöjohtaja, puh. +358 295 350 038.
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].