Eurooppaministeri Tuppurainen: Yhdessä koordinoitu talouspolitiikka suojaa Suomea

Valtioneuvoston viestintäosasto 25.9.2019 13.26
Kolumni

Uusimmat tiedot Saksan teollisuustuotannosta ovat huolestuttavia: tuotanto kutistuu vauhdilla, jota ei ole nähty sitten vuoden 2009. Kun Saksa puolestaan on Suomen viennin tärkein kohdemaa, sen ongelmat ovat lyhyen viipeen jälkeen meidänkin ongelmiamme. Ei ole aihetta manata kymmenen vuoden takaisen kriisin toistumista, sillä taloustaantuma pahenee harvoin syväksi lamaksi. Kuitenkin pelkkä laskusuhdanne on syystä huolestuttava, sillä emme ole vielä täysin toipuneet finanssikriisistä.

Taloustaantumat eivät kuitenkaan ole väistämättömiä. Meillä on käytössä keinoja niiden lievittämiseen. Helpoimmiksi on osoittautunut rahapolitiikan keinojen käyttäminen: Euroopan keskuspankki EKP oli avainasemassa finanssi- ja eurokriisin pahimpien seurausten torjumisessa. Nyt EKP osoitti toimintavalmiutta päättämällä 12.9. alentaa liikepankkien keskuspankkitalletuksista saamaa korkoa tasolle, jolla se on -0,5 %, eli entistä syvemmällä negatiivisella puolella. Samalla se päätti lisätä liikkeessä olevan rahan määrää aloittamalla taas velkakirjaostot.

Rahapolitiikan keinot saattavat kuitenkin jäädä vaikutuksiltaan toivomastamme. Kun koroissa aletaan liikkua nollan alapuolella, on selvää, ettei rahan hinta voi olla pahiten investointeja ja kasvua jarruttava tekijä. Tarvitaan jotain muuta. EKP:n pääjohtaja Mario Draghin lausunnon perusteella myös EKP itse jakaa käsityksen, ettei sen vallassa oleva rahapolitiikka ole kaikkivoipaa. Hän ilmoitti pankin kantana, että myös euroalueen jäsenmaiden tulisi jakaa vastuuta finanssipolitiikan kautta. Kaikkien maiden pitää hänen mukaansa tehdä kasvua tukevia päätöksiä. Selkokielellä hän tarkoitti, ettei nyt ole aika kiristää julkisten menojen ja verotuksen yhteisvaikutusta, vaan lisätä kysyntää finanssipolitiikalla.

Finanssipolitiikka on kuitenkin poliittisesti vaikea laji. Erityisesti meillä – mutta myös Saksassa, Alankomaissa ja monessa muussa maassa – on turvallista vaatia panemaan suu säkkiä myöten. Velanottoa pelätään, sen vastustaminen tuo turvallisuuden tunnetta. Lisäksi on syytä muistaa, että makrotalouden asiantuntijat puhuvat talouden kieltä finanssipolitiikkaa arvioidessaan. Poliitikot muistavat, että verotuksella on oikeudenmukaisuusvaikutuksia ja että valtioiden menot muovaavat hyvinvointiyhteiskuntaa. Poliittiset seikat vaikuttavat finanssipolitiikan käyttöön.

Monen jäsenmaan EU:ssa – tai euroalueella - finanssipolitiikka on erityisen hankalaa. Finanssipolitiikan täytyy onnistuakseen olla koko EU:n kattavaa. Jos vaikkapa Suomi elvyttää taloutta velalla, vuotaa siitä suurin piirtein tuontia vastaava osuus kauppakumppaneita elvyttämään. Sama ulosvuoto toteutuu jopa suurissa EU-maissa. Kysyntävaikutus jaetaan siis koko talousalueelle, mutta syntyvän velan saamme pitää itse.

Finanssipolitiikan haasteet voidaan kuitenkin voittaa. Valtion menoista liikkuvia osia ovat erityisesti investoinnit, joita voidaan noususuhdanteesta lykkäillä taloustaantuman aikoihin. Verotuksessakin löytyy elementtejä, joilla voi kysyntää tilapäisesti säädellä. 

Suurempi haaste tulee finanssipolitiikan koordinaatiosta jäsenmaiden kesken. Tarvitsemme siis koordinoitua ja yhdessä toteutettua finanssipolitiikkaa: kun elvytämme yhtä aikaa, ei kysynnän nettovaikutus karkaa naapuriin. Finanssipolitiikan koordinaatiossa onkin päästävä keskusteluista ja kaavailuista toimenpiteisiin.

Kaikkein vaikeinta on kuitenkin finanssipolitiikan uskalluksen löytäminen. Tämän päivän tilanne on siitä hyvä esimerkki. Me kannamme sopimuksia kunnioittaen huolta kasvu- ja vakaussopimuksen velkarajoista. Talouskurivaatimus on sinänsä helppo ymmärtää. Eurokriisin aikana pelkäsimme hyvästä syystä, että yhteisellä valuutta-alueella joudumme kantamaan vastuun muidenkin veloista.

Rauhallinen tilannearvio edellyttää kuitenkin syvällisempää analyysiä. Ensinnäkin: Vain Kreikassa ylivelkaantumisen saattoi väittää johtuneen julkisen talouden hoidosta. Espanjassa ja varsinkin Irlannissa kyse oli yksityisen sektorin ongelmien välittymisestä pankkeihin ja finanssikriisin uhasta. Toiseksi: Vaikka sivuuttaisimme syiden analyysin viisasteluna ja katsoisimme vain velkaantumista lopputulemana, ei aktiivinen finanssipolitiikka merkitse yhteisvastuuta. Finanssipolitiikan yhteensovittaminen ei muuta pääperiaatetta, jonka mukaan jokainen maa vastaa veloistaan. Tämä periaate on voimassa liittovaltio Yhdysvalloissakin, joten se on ilman muuta lähtökohta valtioliitto EU:ssa.

Suomelle muutos on poliittisesti vaativa. Meille on päässyt kehittymään asenne, jonka mukaan hyvä taloudenpito on unionin sisäistä nollasummapeliä. Kuitenkin on ymmärrettävä, että seuraavan taantuman vyöryessä maailman yli, se iskee myös meihin. Jos erityisesti Kiinan kaltaiset investointitavaroita tuovat taloudet ovat vaikeuksissa, isku osuu nimenomaan Suomeen. Tehokas ja yhdessä koordinoitu finanssipolitiikka on juuri meille välttämätöntä.

Pääministeri Rinteen hallituksen ohjelmassa on linjaus, jonka perusteella vahvistamme eurooppalaista ohjausjaksoa, eli tiivistämme finanssipolitiikan yhteistyötä ja koordinaatiota. Tälle yhteistyölle tulee totista tarvetta, mikäli taloustaantuman uhka muuttuu todeksi.