Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Opas informaatiovaikuttamiseen vastaamisesta ilmestynyt

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 5.4.2019 15.47
Tiedote 190/2019

Mistä informaatiovaikuttamisessa on kysymys? Miten sitä tunnistetaan ja miten siihen vastataan? Muun muassa näihin kysymyksiin löytyy vastauksia tänään 5. huhtikuuta julkaistusta oppaasta.

Informaatiovaikuttamisella tarkoitetaan toimintaa, jolla pyritään järjestelmällisesti vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, ihmisten käyttäytymiseen ja päätöksentekijöihin sekä sitä kautta yhteiskunnan toimintakykyyn. Vaikuttamisen keinoja ovat esimerkiksi väärien tai harhaanjohtavien tietojen levittäminen ja painostaminen sekä sinänsä oikean tiedon tarkoitushakuinen käyttö. Kyse on strategisesta toiminnasta, jonka tarkoituksena on saada kohde tekemään itselleen haitallisia päätöksiä ja toimimaan omaa etuaan vastaan.

Valtioneuvoston kanslian julkaisema opas on suomenkielinen ja mukautettu versio Lundin yliopiston Ruotsin Myndigheten för samhällsskydd och beredskap (MSB) –viranomaiselle laatimasta oppaasta Att möta informationspåverkan – Handbok för kommunikatörer.

Suomessa julkaistusta oppaasta ilmestyy ruotsinkielinen versio huhtikuun aikana.

Lisätietoja: johtava viestintäasiantuntija (informaatiovaikuttaminen ja kriisiviestintä) Jussi Toivanen, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 141

 
Sivun alkuun