Julkisen liikenteen palvelut haja-asuntusalueella, selvitys

Lähtökohdat

Haja-asutusalueilla asutus harvenee ja väestö ikääntyy. Kysynnän vähentyessä nykymuotoisen, isoilla linja-autoilla hoidettavan ja säännöllisiin vuoroihin perustuvan joukkoliikenteen tarjonnan edellytykset murentuvat vähitellen. Matkoja töihin, kouluun ja asioille on yhä vaikeampi hoitaa ilman henkilöautoa. Autottomien asukkaiden liikkumismahdollisuuksien turvaamisen ja peruspalvelujen saavutettavuuden kannalta on tärkeää, että haja-asutusalueilla pystytään säilyttämään kohtuullinen julkisen liikenteen palvelutaso.

Julkisen liikenteen kohtuullisen palvelutason säilyttäminen haja-asutusalueella on kuitenkin vaikeaa nykyisellä toimintamallilla. Nykyinen monipolvinen malli, jossa linjaliikennettä täydennetään lääninhallitusten ostamalla liikenteellä ja tätä kokonaisuutta edelleen täydennetään eri kuntien ostoliikenteellä ja vielä osin myös tilausliikenteellä (lähinnä koulukuljetukset), on johtanut suunnittelun hajautumiseen. Sillä on ollut kielteinen vaikutus liikennepalvelujen järjestämisen tehokkuuteen kokonaisuutena, vaikka kaikki liikenteen osakokonaisuudet olisikin suunniteltu tehokkaasti.

Ongelmaan liittyy keskeisesti se, että julkisen liikenteen rahoitus on hajautunutta: lääninhallitusten liikenneosastot ja kunnat ostavat kaikille avoimia joukkoliikennepalveluja, kuntien eri hallintokunnat tilaavat lakisääteisiä kuljetuksia (erilliskuljetuksia) ja lisäksi kunnat ja Kela korvaavat tietyissä tilanteissa kansalaisten matkakustannuksia. Nykyinen toimintamalli johtaa haja-asutusalueilla siihen, että kaikille avoimien joukkoliikennepalvelujen vähentyminen kiihdyttää kuntien ja Kelan henkilökuljetuskustannusten kasvua. Muun muassa terveys- ja koulupalvelujen keskittyminen on omiaan vauhdittamaan tätä kehitystä.