Hallituksen esitys TEM/2021/137

« Valtioneuvoston yleisistunto 30.9.2021 13.00

Työ- ja elinkeinoministeriö

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työaikalain muuttamisesta

HE 161/2021

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri

Tuula Haatainen

Esittelijä

Hallitussihteeri Krista Turunen, p. +35 8295047178

Asia

Esityksessä ehdotetaan sallittavan valtakunnallisella työ- ja virkaehtosopimuksella poikettavan lain yleissäännöksen mukaisesta säännöllisestä työajasta ja vuorokausilevosta työssä, jota tehdään vain aika ajoin sen vuorokautisen työajan kuluessa, jona työntekijän on oltava valmiina työhön. Ehdotetulla muutoksella mahdollistettaisiin sekä vuorokautisesta että viikoittaisesta säännöllisestä työajasta poikkeaminen. Esityksen tavoitteena on saada laki vastaamaan sisällöltään aiemmin voimassa olleen työaikalain sisältöä. Esityksessä ehdotetaan myös, että työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudestaan rikkoo hätätyön teettämiselle säädettyjä rajoja, olisi tuomittava työaikarikkomuksesta sakkoon. Esityksessä ehdotetaan lisäksi tehtävän lakitekstiin teknisiä korjauksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Esitys

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle hallituksen esityksen laiksi työaikalain muuttamisesta

Vaikutukset

Työaikalain 34 §:n 5 momentin säännöksen muuttamisessa on kysymys sopimismahdollisuuden lisäämisestä valtakunnallisille virka- ja työehtosopimusosapuolille. Vaikutuksia sääntelyllä olisi ainoastaan aloilla, joilla työtä tehdään vain aika ajoin sen vuorokautisen työajan kuluessa, jona työntekijän on oltava valmiina työhön. Lain 19 §:n vastaisesti teetetyn hätätyön rangaistavaksi säätämisen tavoitteena on estää perusteettoman hätätyön teettäminen rangaistuksen uhalla. Rangaistuksen määräisi tuomioistuin, joten tältä osin ehdotuksella on vähäisiä työtä lisääviä vaikutuksia tuomioistuinlaitoksen toimintaan.

Päätös

Valtioneuvosto hyväksyi esityksen

Päätökset ja niiden liitteet julkaistaan istuntojen jälkeen. Verkkosivustoilla julkaistavat aineistot eivät ole virallisia asiakirjoja.