Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Suomen ja Slovakian pääministerit keskustelivat Euroopan turvallisuustilanteesta

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 10.11.2022 13.30
Tiedote
Pääministerit Heger ja Marin keskustelevat pöydän ääressä Kesärannan verannalla.

Slovakian pääministeri Eduard Heger ja pääministeri Sanna Marin tapasivat Helsingissä torstaina 10. marraskuuta. Pääministerien keskustelut keskittyivät Ukrainan tukemiseen, Suomen tulevaan Nato-jäsenyyteen, energiakriisiin ja koulutuspolitiikkaan.

Pääministerit totesivat Suomen ja Slovakian kahdenvälisten suhteiden olevan hyvät ja ongelmattomat. Konkreettista yhteistyötä maiden välillä on ollut esimerkiksi sotilasajoneuvojen tuotekehityksessä. Tiedonvaihtoa on ollut myös älykaupunkiratkaisujen suunnittelussa ja julkishallinnon digitalisaatiossa. Lisäksi yhteistyömahdollisuuksia on selvitetty myös muun muassa radioaktiivisen jätteen varastoinnin saralla.
 
Keskusteluissa oli esillä kansainvälisen yhteisön vahvan tuen jatkamisen tärkeys Ukrainalle. Ukraina puolustautuu YK:n peruskirjan periaatteiden mukaisesti Venäjän hyökkäyssotaa vastaan. Venäjän disinformaatio ja pyrkimys eskaloida sotaa edelleen on vastuutonta ja huolestuttavaa. Venäjän iskut siviili-infrastruktuuriin Ukrainassa vain lisäävät kansainvälisen tuen ja humanitaarisen avun tarvetta. EU:n tulee säilyä yhtenäisenä Ukrainan tukemisessa ja pakotepaineen ylläpitämisessä Venäjää kohtaan. Tuki tapahtuneille sotarikosten tutkinnalle ja vastuuvelvollisuusmekanismeille on ensisijaisen tärkeää.
 
Keskusteluissa oli esillä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyysprosessin tilanne ja tulevan Nato-jäsenyyden merkitys koko liittokunnalle.
 
“Arvostamme suuresti sitä, että Slovakia ratifioi Suomen Nato-hakemuksen jo syyskuussa. Tulemme olemaan aktiivinen ja luotettava liittolainen. Suomella on jo entuudestaan vankka kumppanuus Naton kanssa, jonka pohjalta täysjäsenyys on luonteva tie”, pääministeri Marin sanoo.
 
Pääministerit keskustelivat EU:n toimista löytää nopea ja koordinoitu ratkaisu energiakriisiin, jonka Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on aiheuttanut. Samaan aikaan vihreän siirtymän investointeja on vauhditettava, jotta hiilineutraalisuustavoite tullaan saavuttamaan.
 
Keskusteluissa oli myös Suomen ja Slovakian koulutuspoliittinen yhteistyö sekä väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin vastainen toiminta. Slovakia päivitti 2018 koulutusstrategiansa vuosille 2018–2027. Suomalaisten yliopistojen, yritysten ja kaupunkien opetustoimien asiantuntijoita osallistui strategian valmisteluun.
 
Pääministeri Heger tapasi vierailunsa aikana myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön sekä vieraili Helsingin yliopistossa sekä Aalto-yliopistossa. Kyseessä oli pääministeri Hegerin ensimmäinen vierailu Suomeen.

Lisätietoja: erityisavustaja (EU-asiat) Saara Pokki p. 050 478 6363 ja viestintäasiantuntija Lauri Heikkinen p. 046 923 5090, valtioneuvoston kanslia

 
Sivun alkuun