Hyppää sisältöön

Kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien tarve kasvaa lähivuosina

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 13.3.2024 15.20
Tiedote

Tuoreen selvityksen mukaan kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien tarve hyvinvointialueilla kasvaa. Ennakoitu lisätarve vuoteen 2028 mennessä on noin 8 000 erikoistumiskoulutettua. Syksyllä 2023 heitä oli noin 3 870. Kliinisen hoitotyön erikoisosaajia tarvitaan lähivuosina siis tuhansia lisää. 

Hyvinvointialueiden arvion mukaan noin 40 prosentilla sairaanhoitajista pitäisi olla kliinisen hoito-työn erikoistumiskoulutus.

Kliinisesti erikoistuneella sairaanhoitajalla tarkoitetaan sairaanhoitajaa, joka on peruskoulutuksensa lisäksi hankkinut erikoistumiskoulutuksen ja työkokemuksen perusteella erikoisosaamisen jollakin kansallisesti määritellyllä kliinisen hoitotyön erikoisalalla. Erikoisosaaminen pätevöittää potilas- ja asiakastyön vaativiin asiantuntijatehtäviin ja erikoisalan kehittämiseen.

Selvityksessä arvioitiin myös rajatun lääkkeenmääräämisoikeuden omaavien sairaanhoitajien koulutustarvetta. Tarve on yhteensä 763 uutta aloituspaikkaa vuoteen 2028 mennessä.

Erikoisosaaminen varmistetaan korkeakouluyhteistyöllä

Selvityksessä esitetään useita ehdotuksia, joilla erikoistuneen hoitohenkilöstön riittävyys voitaisiin turvata. 

Kliininen erikoisosaaminen voidaan varmistaa suunnitelmallisella korkeakouluyhteistyöllä, johon osallistuvat hyvinvointi- ja yhteistyö- eli YTA-alueet. Lisäksi kliinisesti erikoistuneiden sairaanhoitajien määrällistä tarvetta ja osaamista on myös jatkossa ennakoitava ja ohjattava kansallisesti.

Yhteistyöalueen kaikilla hyvinvointialueilla olisi otettava käyttöön yhtenäinen kliinisen hoitotyön osaamisen uramalli, jonka lähtökohtana ovat asiakkaiden ja potilaiden tarpeet.

Sairaanhoitajan erikoistumiskoulutusten toteuttamiseksi tarvitaan valtion taloudellinen tuki. Koulutuksen täytyy olla valtakunnallisesti suunniteltu kokonaisuus sekä vastata hyvinvointi- ja yhteistyöalueiden tarpeita.

Sosiaali- ja terveysministeriö teki kliinisen erikoisosaamisen tarvetta koskevan selvityksen yhteistyössä hyvinvointialueiden hoitotyön johdon kanssa. Selvitystyötä hyödynnetään muun muassa sairaanhoitajien jatkuvan ammatillisen kehittämisen tukena.

Selvitystyö on osa sosiaali-, terveys- ja pelastusalan Hyvän työn ohjelmaa, jonka tarkoituksena on turvata alan ammattilaisten riittävyys ja saatavuus.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Päivi Nygren, p. 0295 163 542, [email protected]