Hyppää sisältöön

Kampanja kysyy, miltä Suomi näyttäisi ilman vapaaehtoistoimintaa

oikeusministeriösosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 7.2.2022 8.10
Tiedote

Tänään käynnistyvällä kampanjalla halutaan nostaa valokeilaan vapaaehtoistoiminnan merkitys yhteiskunnassa. Kampanjan toteuttaa Oikeusministeriö yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön ja Kansalaisareena ry:n kanssa.

Yli puolet suomalaisista on jossain vaiheessa elämäänsä mukana vapaaehtoistoiminnassa muodossa tai toisessa. Vapaaehtoistoiminnalla tiedetään olevan merkittäviä ihmisten hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Yhdessä tekeminen ja auttaminen vahvistaa yhteiskunnallista osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, lisää sukupolvien ja eri ryhmien välistä kanssakäymistä sekä vähentää yksinäisyyttä. Vapaaehtoistoiminnalla on korvaamaton rooli muun muassa urheiluseuroissa, pelastustoiminnassa, potilasjärjestöissä, kotoutumisen parissa, ympäristötyössä ja kulttuurikentällä. Kaikella tällä on tietysti myös merkittävää kansantaloudellista merkitystä.

- Nyt käynnistynyt kampanja liittyy hankkeeseen, jossa haluamme herättää keskustelua vapaaehtoistoiminnan merkittävyydestä sekä yhteiskunnallisesta asemasta ja löytää uusia toimintatapoja, jotta tärkeä työ jatkuu myös tulevaisuudessa, kertoo hankepäällikkö Sini Lahdenperä oikeusministeriöstä.

Pop-up -auttaminen kiinnostaa

Merkittävästä roolistaan huolimatta vapaaehtoiskentän toimijoilla on kasvavia haasteita löytää uusia jäseniä ikääntyvien aktiivien tilalle. Tuoreimpien vapaaehtoistoiminnan tutkimusten mukaan yhä harvempi suomalainen haluaa sitoutua pitkiksi ajoiksi johonkin toimintaan. Tähän vaikuttavat monet syyt ihmisten ajankäytön muutoksista ja kaupungistumisesta väestön ikääntymiseen ja monimuotoistumiseen. Kiinnostus auttamiseen ei ole kadonnut minnekään, mutta se on muuttanut muotoaan.

- Järjestöjen onkin tärkeä tarjota esimerkiksi sekä pop-up -tyyppisiä että pitkäkestoisia tehtäviä. Pop-up -toiminnalla voi tutustua itseään kiinnostaviin vapaaehtoistehtäviin, ja se voi toimia tienä pitkäkestoisempaan toimintaan, vapaaehtoistoiminnan vaikuttajajärjestönä toimivan Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Anne Porthén toteaa.

Kunnilla on merkittävä rooli vapaaehtoistoiminnan mahdollistajina. Se, miten kunnat toimintaa tukevat, vaihtelee kuitenkin paljon. 
- Kunnat voivat mahdollistaa vapaaehtoistoimintaa muutenkin kuin avustuksilla ja hankeen tavoitteena on tarjota kunnille paremmat työkalut toimia vapaaehtoiskentän monipuolisena tukijana, Lahdenperä sanoo.

Kaksiviikkoinen kampanja näkyy sanoma- ja aikakausilehdissä, printissä ja verkossa. Kampanja on osa Vapaa! Fri! –hanketta, jonka rahoitus tulee STM:n koordinoimasta kansallisesta ikäohjelmasta 2030 ja joka linkittyy kansalliseen demokratiaohjelmaan 2025.

Oikeusministeriö toimii vapaaehtoistyön koordinaation ja kehittämisen vastuuministeriönä. 

Lisätiedot:
hankepäällikkö Sini Lahdenperä (OM), p. 0295 150 013, [email protected]
Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Anne Porthén, p. 050 551 0057, [email protected]
projektipäällikkö Marjaana Pennanen (STM, Kansallinen ikäohjelma), p. 0295 163 187, [email protected]