Hyppää sisältöön

Hallitus puuttuu työperäiseen hyväksikäyttöön laajalla toimenpideohjelmalla

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 15.2.2024 13.06
Tiedote

Työperäisen maahanmuuton edistäminen edellyttää, että ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöön puututaan tehokkaasti ja ennakoiden. Tuore työperäisen hyväksikäytön vastainen toimenpideohjelma pureutuu ilmiöön hallituskauden aikana lainsäädäntöuudistuksilla ja viranomaisten yhteistyön lisäämisellä.

”Suomi tarvitsee kansainvälistä työvoimaa vastaamaan työmarkkinoiden osaajapulaan. Samalla väärinkäytöksiin tulee puuttua aktiivisesti, jotta Suomeen tulevat ihmiset voivat työskennellä turvallisissa ja oikeudenmukaisissa oloissa. Tämän pyrimme varmistamaan toimenpideohjelman laaja-alaisilla toimilla”, työministeri Arto Satonen sanoo.

Viime vuosina Suomessa on paljastunut ennätysmäärä työperäisiä hyväksikäyttötapauksia ja epäilyjä. Toimenpideohjelma sisältää lainsäädäntöuudistuksia, viranomaisten yhteistyön ja tiedonvaihdon lisäämistä sekä panostuksia neuvontaan ja tietoisuuden lisäämiseen eri vaiheissa. 

Työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmä hyväksyi toimenpideohjelman 15.2.2024.

Viranomaisyhteistyöllä useampi tapaus tulee päivänvaloon

Toimenpideohjelmassa on viisi päätavoitetta, joita edistetään yhteensä 33:lla toimenpiteellä. Uusia käynnistetään eri ministeriöissä ja niiden hallinnonaloilla aikataulun mukaisesti. Jo käynnissä olevia ja hyväksi todettuja toimia tehostetaan.

Useat toimenpiteet pyrkivät viranomaisyhteistyön ja tiedonvaihdon lisäämiseen. Harmaan talouden, talousrikollisuuden sekä hyväksikäytön vastaiseen työhön osallistuvien viranomaisten toimintaedellytykset turvataan ja yhteistyötä kehitetään.

Hyväksikäytön ja ihmiskaupan tunnistamista ja ilmituloa sekä uusiutumisen ennaltaehkäisyä edistetään monilla keinoilla. Työperäisten oleskelulupien ennakko- ja jälkivalvontaan panostetaan, jotta epäkohtia muun muassa palkanmaksussa voidaan havaita yhä tehokkaammin. Yrittäjyyden ja työsuhteen välistä rajanvetoa selkeytetään ja uhrien asemaa parannetaan. 

Työnantajille työkaluja torjuntaan

Hallitus täydentää Suomen työvoimaa ensisijaisesti EU/ETA-maista, minkä lisäksi kansainvälistä rekrytointia edistetään kohdennetusti kolmansista maista. Työperäisen maahanmuuton edistäminen vaatii hyväksikäytön vastaisia toimia aina lähtömaista Suomessa työskentelyyn. 

”Torjunta vaatii laajamittaista yhteistyötä, jossa myös työnantajilla on keskeinen rooli. Työnantajien yhteiskuntavastuuta ja eettistä kansainvälistä rekrytointia vahvistetaan muun muassa luomalla kriteeristö luotettavien kumppanien tunnistamiseen Suomessa ”, työministeri Satonen kertoo. 

Samalla varmistetaan, että työntekijät saavat riittävää tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä suomalaista työmarkkinoista. Tukea ja tietoa tulee saada eri vaiheissa ja eri kielillä.

Lisäksi hallitus kiristää rangaistuksia ja tehostaa rikosvastuun toteutumista rikoksesta epäillyn oikeusturvasta huolehtien.

Työ jatkuu läpi hallituskauden

Työ- ja elinkeinoministeriön syyskuussa 2023 asettama ohjausryhmä seuraa ohjelman toimeenpanoa läpi hallituskauden. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii työ- ja elinkeinoministeriö, jonka lisäksi mukana ovat oikeusministeriö, sisäministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, ulkoministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä valtiovarainministeriö.

Työperäisen hyväksikäytön vastaisen toimenpideohjelman työryhmä jatkaa myös vuoteen 2027 saakka. Ohjelma on työstetty tiiviissä yhteistyössä ulkomaalaisten työntekijöiden ja yrittäjien työehto- ja lupavalvonta-asioiden neuvottelukunnan kanssa, jossa myös työmarkkinaosapuolet ovat edustettuina.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Veera Svahn, p. 0295 047 321 (kysymykset työministerille)
projektipäällikkö Kristel Stenman-Huuskonen, p. 0295 047 350