Hyppää sisältöön

Hallitus hyväksyi lainsäädäntösuunnitelman syys- ja kevätistuntokausille

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 1.9.2023 14.46
Tiedote 369/2023

Petteri Orpon hallitus hyväksyi neuvottelussaan 31. elokuuta 2023 suunnitelman hallituksen esityksistä, jotka annetaan eduskunnalle syysistuntokaudella 2023, sekä vastaavat alustavat kevätistuntokauden 2024 tiedot.

Syysistuntokaudella hallituksen esityksiä on tarkoitus antaa yhteensä 121. Näistä vuoden 2024 talousarvioesitykseen liittyviä on 49 ja kiireellisiä 19. Kevätistuntokaudelle 2024 on merkitty alustavasti 56 hallituksen esitystä. Suunnitelmaan sisältyy myös kaksi keväällä annettavaa valtioneuvoston selontekoa. Tiedot täsmentyvät ennen kevätistuntokauden alkua.

”Suunnitelma osoittaa, että ministeriöissä on ryhdytty todenteolla töihin hallitusohjelman toteuttamiseksi. Hyvinvointiyhteiskunnan ylläpito vaatii kunnianhimoisia uudistuksia työllisyyden edistämiseksi ja kasvun vauhdittamiseksi, ja on hyvä, että toimiin ryhdytään välittömästi”, pääministeri Orpo totesi. 

Lainsäädäntösuunnitelma tukee lainvalmistelun suunnittelua, johtamista ja seurantaa, mikä edistää hallitusohjelman toimeenpanoa. Suunnitelma on myös keskeinen väline aikataulujen yhteensovittamiseksi eduskunnan kanssa. Asiakirjaan sisältyy kuvaus hallituksen esitysten keskeisestä sisällöstä ja arvio valtioneuvoston esittelyn ajankohdasta. 

Tavoitteena on, että suunnitelma olisi mahdollisimman realistinen, paikkansapitävä ja luotettava. Tarkemmat tiedot yksittäisistä hankkeista ovat saatavilla ministeriöiden ylläpitämässä valtioneuvoston hanketietojärjestelmässä (Hankeikkuna). Ministeriöt vastaavat Hankeikkunassa olevien tietojen oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta sekä yhteydenpidosta eduskunnan valiokuntasihteeristöihin.

Lainsäädäntösuunnitelma on julkaistu valtioneuvoston verkkosivuilla osoitteessa valtioneuvosto.fi/lainsaadantosuunnitelma. Suunnitelmaan voidaan sen hyväksymisen jälkeen tehdä vain välttämättömiä muutoksia. 

Hallituksen seuraava lainsäädäntösuunnitelma on tarkoitus laatia eduskunnan kevät- ja syysistuntokausiksi 2024. Lainvalmistelutyön tueksi valmistellaan lisäksi koko vaalikauden kattava lainsäädäntöohjelma. Näin luodaan kokonaiskuva hallituksen pitemmän aikavälin lainsäädäntötyöstä. Lainsäädäntösuunnittelu mainitaan myös hallitusohjelmassa.

Lisätietoja: pääministerin erityisavustaja Katri Manninen, p. 0295 16001