Hyppää sisältöön

Varautumisen ministerityöryhmä päätti logistiikka-alan toimintaedellytysten varmistamisesta ja sairausvakuutuksesta korvattavien matkojen turvaamisesta

sosiaali- ja terveysministeriötyö- ja elinkeinoministeriövaltioneuvoston viestintäosastovaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 1.4.2022 12.50
Tiedote

Kuljetusalan tukemiseksi varataan yhteensä korkeintaan 75 miljoonaa euroa. Lisäksi hallitus valmistelee alan vihreän siirtymän edistämiseksi tukikokonaisuuden, johon osoitetaan 20 miljoonaa euroa. Myös sairausvakuutuksen matkakorvauksia korotetaan polttoaineiden hinnannousun takia.

Varautumisen ministerityöryhmä linjasi kokouksessaan 1. huhtikuuta logistiikka-alan toimintaedellytysten turvaamisen ja sairausvakuutuksesta korvattavien matkojen lisäksi myös siitä, että ministerityöryhmän alaisuuteen perustetaan virkamiehistä koostuva pakotetyöryhmä.

Varautumisen ministerityöryhmä ohjaa varautumista, joka liittyy Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyksen vaikutuksiin. Ministerityöryhmän puheenjohtajana toimii valtiovarainministeri Annika Saarikko.

Kuljetusalalle luvassa kustannustukia ja tukia vihreän siirtymän edistämiseksi

Hallitus valmistelee kiireisellä aikataululla kuljetusalan turvaamiseksi toimia, jotka lisäävät tukea korkeintaan 75 miljoonalla eurolla. Laki kuljetusyritysten määräaikaisesta kustannustuesta valmistellaan pikaisella aikataululla työ- ja elinkeinoministeriössä. Tuki on mahdollista saada kolmelta kuukaudelta (tammikuu-maaliskuu 2022), ja sen tarkemmat ehdot tarkentuvat lakivalmistelussa. Valmistelussa huomioidaan EU:n valtiontukisääntelyn asettamat puitteet.  
Lisäksi Finnvera osallistuu kuljetusalan käyttöpääoman rahoitukseen lainoin tai takauksin. Finnvera voi myöntää rahoituksen yksin tai yhdessä muiden rahoittajien kanssa. Rahoitus voi sisältää laskennallista valtiontukea (yleisimmin de minimis –tuki). 

Kuljetusalan vihreän siirtymän edistämiseksi hallitus valmistelee toimenpidekokonaisuuden, jossa tuetaan sähkö- ja kaasukäyttöisen kuorma- ja pakettiautokaluston hankintoja sekä liikennesähkön ja -kaasun julkisen jakeluinfrastruktuurin kehittämistä. Tähän varataan 20 miljoonaa euroa. Kokonaisuudesta linjataan julkisen talouden suunnitelman käsittelyn yhteydessä huhtikuussa 2022
 
Merenkulun mahdolliset tukitarpeet arvioidaan viimeistään varautumisen ministerityöryhmän 21.4. kokoukseen mennessä. Niiden linjaamisesta päätetään erikseen.

Työ- ja elinkeinoministeriö vastaa pääasiallisesti hyväksyttyjen linjausten jatkovalmistelusta ja toimeenpanosta. 

Nyt linjatut toimet tukevat hallituksen helmikuussa tekemää päätöstä ammattidieselverojärjestelmän valmistelun aloittamisesta. Valmistelun aikana arvioidaan, toteutetaanko ammattidiesel nykyjärjestelmän pohjalta vai siten, että dieselin suora verotuki poistettaisiin ja ammattiliikenteessä käytettävästä dieselöljystä maksettaisiin takautuvasti palautusta. Valmistelussa huomioidaan hallituksen ilmastotavoitteet.

Korotuksia sairausvakuutuksesta maksettaviin matkakorvauksiin polttoaineen hinnannousun vuoksi

Varautumisen ministerityöryhmä linjasi korotuksista sairausvakuutuksesta maksettaviin matkakorvauksiin). Sairaankuljetuksen ja ns. kela-taksien korvaustaksan korotukset lisäisivät valtion rahoitusosuutta noin  7-8 miljoonalla eurolla vuonna 2022. Lisäksi korotetaan oman auton käytön kilometrikorvausta, mikä ei aiheuta lisäkustannuksia. 

Ministerityöryhmä katsoo, että ilman korotuksia kuljetukset saattavat vaarantua, mikä voisi pahimmassa tapauksessa muodostaa tosiasiallisen esteen terveyspalvelujen käyttämiselle ja sairasvakuutettujen perusoikeuden toteutumiselle. Esimerkiksi suorakorvausmenettelyyn liittyvien taksimatkojen osalta riskinä olisi, että polttoaineen hinnan nousun johdosta autoilijoiden ei olisi enää kannattavaa ajaa Kansaneläkelaitoksen korvaamia matkoja nykyisillä hinnoilla.

Lisätietoja:

Elinkeinoministerin erityisavustaja Mari Kokko, p. 040 521 2124, mari.kokko(at)gov.fi
Valtiovarainministerin erityisavustaja Tuomas Vanhanen, p.  0295 161 134, tuomas.vanhanen(at)gov.fi
Sosiaali- ja terveysministerin valtiosihteeri  Saila Ruuth, p. 050 431 7773, [email protected]