Hyvinvointialueet voivat hakea valtionavustusta yleisen vointimittarin käyttöönottoon 

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 8.4.2026 14.40
Tyyppi:Tiedote

Sosiaali- ja terveysministeriö on avannut valtionavustushaun edistämään yleisen vointimittarin käyttöönottoa julkisessa terveydenhuollossa.

Valtionavustusta jaetaan yhteensä enintään 2 300 000 euroa niin, että kullekin hyvinvointialueelle valtionavustusta voidaan myöntää enintään 100 000 euroa. Hakijoina voivat olla hyvinvointialueet sekä Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä. Hakuaika päättyy 8.5.2026. 

Sosiaali- ja terveysministeriö on valinnut terveydenhuollossa käytettäväksi yleiseksi vointimittariksi (geneerisen PROM-tiedon mittariksi) EQ-5D-5 L:n.  

Vointimittarin kansallisen käyttöönoton tavoitteena on vahvistaa terveydenhuollon asiakaslähtöisyyttä. Samalla halutaan lisätä asiakkaiden ja potilaiden omaan terveydentilan ja toimintakyvyn arvioon perustuvan tiedon hyödyntämistä päätöksenteon tukena.  

Mittarin tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää asiakkaan tai potilaan hoidon suunnittelussa. Laajemmin hyödyt saadaan koko väestölle, kun vointimittarin tuottaman tiedon avulla kehitetään palveluja ja tunnistetaan aiempaa paremmin vaikuttavat toimet.  

Vointimittarin käyttöönotto eri potilasryhmille etenee vaiheittain. Suositus on, että EQ-5D-5L -mittari otetaan ensivaiheessa käyttöön diabetesta tai sepelvaltimotautia sairastavilla aikuisilla. Näin tästä asiakasryhmästä saadaan jatkokehitystä varten yhtenäinen kansallinen tietosisältö kaikilta hyvinvointialueilta. Hyvinvointialueet voivat ottaa mittarin vaihtoehtoisesti käyttöön myös muissa potilasryhmissä alueen kehitysvaiheen, omien tarpeiden ja toimintaympäristön mukaan. 

Nyt avattavan valtionavustushaun tavoitteena on tukea hyvinvointialueita siinä, että ne voivat ottaa tämän vointimittarin järjestelmällisesti käyttöön ja opetella keräämään, käsittelemään ja hyödyntämään tuloksia osana palvelujen kehittämistä ja arviointia. 

Mittarin käyttöönotto hyvinvointialueilla edellyttää henkilöstön kouluttamista sekä suunnitelmaa mittarin sisällyttämisestä osaksi asiakastyön prosesseja ja sote-tiedonhallintaa. Lisäksi tietojärjestelmiä on kehitettävä kansallisen tietoarkkitehtuurin mukaisesti.  

Yleisen vointimittarin käyttöönotto perustuu kansallisen sote-tietojohtamisen ja vaikuttavuuden kehittämisen toimeenpano-ohjelmaan, jolla toteutetaan pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaa.  

Infotilaisuus hakijoille 10.4.2026  

Sosiaali- ja terveysministeriö järjestää 10.4. klo 9-10 Teamsissa infotilaisuuden, jossa hyvinvointialueiden edustajien on mahdollista esittää valtionavustushakuun liittyviä kysymyksiä.  

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Petra Kokko, p. 0295 163 474 
Asiantuntija Johanna Laine, p. 029 516 3456 

Sähköpostit ovat muotoa [email protected]