Hyppää sisältöön

Lasten ja perheiden sosiaaliturvan kehittäminen sosiaaliturvauudistuksen ministeriseurantaryhmän keskusteluaiheena

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 1.4.2021 8.07
Tiedote

Sosiaaliturvauudistuksen ministeriseurantaryhmä kokoontui perjantaina 26.3.2021. Ministerit keskustelivat muun muassa lasten ja perheiden sosiaaliturvan kehittämisestä osana sosiaaliturvauudistusta. 

Sosiaaliturvakomitean kaikissa jaostoissa käsitellään lapsiin ja perheisiin liittyviä kysymyksiä. Hallintojaosto selvittää parhaillaan perhekäsitteiden muutostarpeita. Työn pohjana on sosiaali- ja terveysministeriön tilaama tutkimus perhe- ja tulokäsitteistä sosiaaliturvaetuuksissa. Työllisyyden ja osaamisen jaoston, työ- ja toimintakykyjaoston ja asumisen jaoston työhön sisältyvät lasten, nuorten ja perheiden toimeentuloedellytykset. Tutkimus- ja arviointijaoston vastuualueeseen kuuluu lapsivaikutusten arviointi.

Lasten ja perheiden sosiaaliturvaan liittyvää selvitystyötä ja hankkeita tehdään myös sosiaaliturvakomitean työn rinnalla. Marraskuussa 2020 valmistui ensimmäinen lasten vuoroasumista koskeva selvitys ja pidettiin aihetta käsittelevä seminaari. Maaliskuussa 2021 valmistui väestöpoliittinen selvitys ”Syntyvyyden toipuminen ja pitenevä elinikä: Linjauksia 2020-luvun väestöpolitiikalle”. Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla on valmisteilla perhevapaauudistus, jonka on tarkoitus tulla voimaan 2022 alkusyksyllä.

Hallitusohjelma sisältää useita lasten ja perheiden aseman kohentamiseen ja lapsi- ja perhemyönteisyyden lisäämiseen tähtääviä kirjauksia.

- Sosiaaliturvakomitea alkaa käsitellä jaostojen työssä konkretisoituneita sosiaaliturvan ongelmia kokonaisuutena toukokuussa 2021. Uskon, että lasten ja perheiden sosiaaliturvan kehittäminen nousee kokonaisvaltaisesti näkyväksi silloin, toteaa komitean puheenjohtaja Pasi Moisio.

Ministeriseurantaryhmä sai lisäksi katsauksen sosiaaliturvakomitean 22.3. kokouksen aiheisiin. Komitea käsitteli palvelujen ja etuuksien yhteensovittamisen ongelmakokonaisuutta sekä ansiotyön ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen ongelmakokonaisuutta. Sosiaaliturvakomitean keskustelussa oli esillä erityisesti oikeuksien ja velvollisuuksien tasapaino.

Ministerit seuraavat sosiaaliturvan uudistamisen kokonaiskuvaa

Ministeriseurantaryhmän puheenjohtajana toimii sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen. Muut jäsenet ovat tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sekä sisäministeri Maria Ohisalo.

Asettamispäätöksen mukaisesti komitea raportoi työstään ministeriseurantaryhmälle, mutta ei toimi sen ohjauksessa. Ministeriseurantaryhmä voi käsitellä myös sosiaali- ja terveysministerin toimialaan kuuluvia sosiaaliturvauudistukseen liittyviä hankkeita.

Lisätietoja: 

komitean puheenjohtaja, tutkimusprofessori Pasi Moisio, THL p. 029 524 7228 
neuvotteleva virkamies Milja Tiainen, STM, p. 029 516 3579 
johtaja Liisa Siika-aho, STM, p. 0295163085 
viestintäasiantuntija Tuulia Nieminen, STM, p. 0295 163 635
ministerin erityisavustaja Juho Orjala, STM, p. 0295163424

Lue lisää: 

Aino-Kaisa Pekonen Anna-Maja Henriksson Annika Saarikko Krista Kiuru Maria Ohisalo Sosiaaliturvauudistus