Hyppää sisältöön

Lausuntopyyntö: Keliakiasta aiheutuvien ylimääräisten ravintomenojen lisääminen osaksi perustoimeentulotukea

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.6.2024 14.23
Tiedote
Kolme ihmistä salaattipöydässä keräämässä salaattia lautaselleen.

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jossa ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia keliakiasta aiheutuvien ylimääräisten ravintomenojen lisäämiseksi perustoimeentulotukeen. Esitysluonnoksen tavoitteena on helpottaa keliakiaa sairastavien pienituloisten henkilöiden taloudellista tilannetta.

Esitysluonnoksessa ehdotetaan, että keliakiasta aiheutuvia ylimääräisiä ravintomenoja huomioitaisiin perustoimeentulotuen muina perusmenoina jatkossa 25 eurolla kuukaudessa. Keliakiakorvaus koskisi 16 vuotta täyttäneitä henkilöitä, koska he eivät voi saada keliakian ja siitä aiheutuvan gluteenittoman ruokavalion noudattamisen perusteella alle 16-vuotiaan vammaistukea.

Keliakiasta aiheutuvien lisäkustannusten huomioon ottaminen perustoimeentulotuessa asettaisi keliakiaa sairastavat taloudellisesti yhdenvertaisempaan asemaan sellaisten toimeentulotuen saajien kanssa, joille ei aiheudu sairaudesta johtuvia ylimääräisiä ravintomenoja.

Esitys liittyy valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025 teknisiä muutoksia koskevin osin. Keliakiasta aiheutuvien ylimääräisten ravintomenojen huomioon ottamista perustoimeentulotuessa koskeva säännös on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2025.

Lausunnot pyydetään jättämään 2.8.2024 mennessä.

Lisätietoja 

Sosiaaliturvaministerin erityisavustaja Teresa Salminen, p. 0295 163 109

Johtaja Essi Rentola, p. 0295 163 155, paikalla 20.6–17.7. ja 22.7.

Neuvotteleva virkamies Anu Kangasjärvi, p. 0295 163 224, paikalla 20.6 ja 27.6–10.7.

Erityisasiantuntija Ritva Liukonen, p. 0295 163 278, paikalla 24.6.–5.7.

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]