Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työkykykoordinaattori on sote- ja työelämäpalvelujen asiantuntija

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 19.1.2018 10.39
Uutinen

Työkykykoordinaattori on henkilö, jonka tehtävänä on varmistaa, että työkyvyn alenema ei vie ketään työelämän ulkopuolelle.

Vamma tai sairaus ei aina välttämättä tarkoita työkyvyttömyyttä eikä edes osatyökykyisyyttä. Silti moni pitkäaikaissairas tai vammainen henkilö on tällä hetkellä kokonaan ilman työtä.

Koska työelämän ulkopuolella olevat osatyökykyiset eivät ole yhteinen ryhmä, palveluja on räätälöitävä heidän henkilökohtaisen tilanteensa mukaisesti. Työkykykoordinaattori on asiantuntija, joka hallitsee niin sosiaali-, terveys- kuin TE-palvelujenkin kirjon.

Työllistyminen on yhteistyötä

Tällä hetkellä Suomessa on noin 300 työkykykoordinaattorin koulutuksen saanutta henkilöä. He hallitsevat suuria palvelujärjestelmien kokonaisuuksia, mutta ymmärtävät myös yhteistyön välttämättömyyden.

”Työkykykoordinaattorit tietävät, miten työtä tehdään niin, että kynnys yhteistyöhön muiden organisaatioiden kanssa on matala”, sanoo ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, valmentaja ja työnohjaaja Riitta Malkamäki, joka kouluttaa työkykykoordinaattoreita.

Koulutus antaa työkaluja oman työnsä kehittämiseen ja uuteen työotteeseen.

”Tärkeintä ei kuitenkaan ole se, mitä työkaluja käytetään, vaan mitä saamme yhdessä aikaan eli mahdollisimman monen työllistyminen, työssä jatkaminen tai toimiva kuntoutus. Siis paras mahdollinen elämä”, muistuttaa Malkamäki.

Ymmärrettävyyttä ja asiakaslähtöisyyttä parannettava

Työkykykoordinaattorin koulutuksen saaneet asiantuntijat myöntävät ohjeiden, lomakkeiden ja prosessien monimutkaisuuden ja vaikeaselkoisuuden. Koulutukseen sisältyykin paljon oman työn pohdintaa. Uusia selkeyttämisen tapojakin tarvitaan.

”Esimerkiksi palvelumuotoilu on hyvä keino selkeyttää ja kuvata prosessien etenemistä. Asiat on pystyttävä esittämään niin, että asiakas ymmärtää tavoitteet ja sitoutuu niihin”, sanoo vanhempi tutkija Nina Nevala Työterveyslaitokselta.

Toinen hyvä keino Nevalan mukaan on tapauskuvaukset (case), jotka auttavat hahmottamaan yksittäisiä palvelupolkuja. Niissä kiteytyvät myös pitkien prosessien välietapit.


Työkykykoordinaattorit - keitä, miksi, mihin?

Työkykykoordinaattorikoulutus on osa hallituksen OTE-kärkihanketta, joka tähtää siihen, että osatyökykyiset henkilöt voivat jatkaa työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille.

Koulutuksen toteutuksen yhteistyökumppani on Kuntoutussäätiö. Tutkija ja uuden työn muotoilija Julia Anttilainen tuntee koulutuksen kuin omat taskunsa. Miksi koulutus luotiin?

”Palvelujärjestelmässä on aukkoja, johon asiakas voi helposti pudota. Toisaalta järjestelmässä on päällekkäisyyksiä, joiden tunnistaminen on yksi koulutuksen tärkeimmistä tavoitteista. Palvelujärjestelmällä tarkoitetaan sitä kokonaisuutta, joka muodostuu esimerkiksi sote-, vakuutus- ja työelämäpalveluista, joita työllistymisen tueksi on tarjolla.”

Kenelle koulutus on tarkoitettu?

”Niille ammattilaisille, jotka työskentelevät näillä yllä mainituilla aloilla. Lisäksi koulutuksessa ovat olleet muun muassa HR-osaajat sekä Kelan ammattilaiset. Koulutus on ammatillista täydennyskoulutusta, joka perehdyttää palvelujärjestelmän laajaan hyödyntämiseen käyttämällä verkostomaista ja ratkaisukeskeistä työotetta.”

Mihin työkykykoordinaattorit sijoittuvat?

”Työkykykoordinaattori voi jatkaa nykyisessä työssään ja nykyisellä nimikkeellään - esimerkiksi Kelassa tai TE-toimistossa - mutta joissain organisaatioissa on jo otettu käyttöön sekä työkykykoordinaattorin nimike että siihen muokattu työnkuva. Tärkeintä on, että henkilö on saanut uutta tietoa ja uuden työotteen.”

Lisätietoja

Julia Anttilainen, tutkija ja uuden työn muotoilija, Kuntoutussäätiö, p. 044 781 3010, [email protected] (työkykykoordinaattorikoulutus)

Päivi Mattila-Wiro, hankejohtaja, OTE-kärkihanke, STM, p. 0295 163 467, [email protected] (Osatyökykyisille tie työelämään eli OTE-kärkihanke)

Lue lisää

 
Sivun alkuun