Hyppää sisältöön

EU:n suorien tukien vuoden 2023 lopulliset tukitasot päätetty

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 30.5.2024 16.27
Tiedote

Valtioneuvosto vahvisti tänään hakuvuoden 2023 lopulliset EU:n tuotantosidonnaisten palkkioiden sekä tuotannosta irrotettujen suorien tulotukien yksikkötasot.

Aiemmin säädettyjä tasoja tarkistettiin lopullisten hakutietojen ja valvonnan tulosten perusteella kesäkuun loppumaksua varten. Pääosa vuoden 2023 pinta-alaperusteisista tuista maksettiin joulukuussa 2023 ja noin 70 prosenttia eläinpalkkioista tämän vuoden helmikuussa. Suorat tuet ovat EU:n kokonaan rahoittamia maatalouden tukia, joita viljelijöille voidaan Suomessa myöntää enintään 519,35 miljoonaa euroa vuoden 2023 hyväksyttyjen pinta-ala- ja eläinmäärien perusteella.

Talviaikainen kasvipeite -toimenpiteen tukitasoa alennettiin 50 eurosta hehtaarille 40 euroon hehtaarille, koska toimenpide ylitti tavoitealansa reilusti. Muihin ekojärjestelmiin ei tehty tässä vaiheessa muutoksia, vaan tukitasot ovat ennallaan. Luonnonhoitonurmet-toimenpiteen tukitaso on 65 euroa hehtaarilta, viherlannoitusnurmet-toimenpiteen tukitaso 80 euroa hehtaarilta ja suositun monimuotoisuuskasvit-toimenpiteen tukitaso 270 euroa hehtaarilta. Perustulotuesta siirrettiin 4,3 miljoonaa euroa ekojärjestelmään, johon suunniteltu rahamäärä ei ollut riittävä talviaikainen kasvipeite -toimenpiteen ja monimuotoisuuskasvit-toimenpiteen positiivisesti yllättäneen suosion vuoksi. Ekojärjestelmätukiin käytetään noin 90,3 miljoonaa euroa. Uudet, vuosittain valittavat ekojärjestelmien toimenpiteet ovat tarjonneet viljelijöille lisää vaihtoehtoja maatalouden ympäristötoimiin. Toimenpiteitä voi joustavasti suunnitella ja toteuttaa ruoantuotannon rinnalla, ja myös ruoantuotanto hyötyy niistä.

Perustulotuen tukitasoiksi päätettiin AB-tukialueella 137,35 euroa hehtaarilta ja C-tukialueella 117,55 euroa hehtaarilta. Hakutietojen ja valvontatietojen tarkennusten jälkeen tukitasoja voitiin kuitenkin hieman korottaa loppuvuodesta 2023 säädetyistä tasoista. Tukitasoja korotettiin AB-alueella 0,51 euroa ja C-alueella 0,52 euroa hehtaarilta. Perustulotuesta leikattiin ekojärjestelmätukeen tarvittavaa lisärahaa molemmilta tukialueilta noin kaksi miljoonaa euroa alun perin suunniteltuun verrattuna. Perustulotukeen käytetään kokonaisuutena enintään 288,25 miljoonaa euroa. Sitä maksetaan lähes kaikelle ilmoitetulle maatalousmaalle, koska sen tarkoitus on tukea viljelijän tulonmuodostusta ilman sadontuottoakin.

Uudelleenjakotulotukea korotettiin 2,07 euroa hehtaarilta. Tukitasoksi säädettiin 19,75 euroa hehtaarilta. Nuorten viljelijöiden tulotukea korotettiin 7,40 eurolla hehtaarilta. Tukitasoksi säädettiin 95,40 euroa hehtaarilta.

Tuotantosidonnaiset palkkiot

Tärkkelysperuna- ja erikoiskasvipalkkioiden hehtaarikohtaisiin tasoihin ei tehty muutoksia, vaan palkkiot pysyvät joulukuun maksuerän suuruisina. Sen sijaan tärkkelysperunapalkkion enimmäismäärää oli vähennettävä noin 0,1 miljoonalla eurolla, koska Suomen CAP-suunnitelmassa olevaa tärkkelysperunan tavoiteviljelyalaa 6700 hehtaaria ei saavutettu, vaan se jäi 5500 hehtaariin. Tämä johti maksimipalkkion ylittymiseen. Ylittyvää euromäärää ei voitu jakaa EU-säädöksistä johtuen tärkkelysperuna-alalle, vaan jottei varoja jäisi käyttämättä, se siirrettiin toiseen palkkioon. Samoin muun muassa teuraskaritsojen ja teuraskilien palkkiokelpoisia ruhoja oli merkittävästi, yli 12 000 ruhoa, vähemmän kuin 38 000 ruhon tavoite. Tämän takia maksimipalkkion taso ylittyi, ja määrärahoista jouduttiin siirtämään noin 0,18 miljoonaa euroa muiden toimenpiteiden hyväksi.

Varoja on ensisijaisesti siirrettävä niille toimenpiteille, joiden CAP-suunnitelmaan kirjattu minimipalkkion taso olisi alittumassa. Näin vuoden 2023 osalta tapahtui sonnipalkkioille sekä teurashiehopalkkiolle, joiden enimmäismäärärahaa korotettiin. Tuotantosidonnaisten palkkioiden lopulliset yksikkötasot ja enimmäismäärät ovat nähtävillä oheisessa taulukossa.

Taulukko katsottavissa myös täällä 

Valtioneuvoston päätökset https://valtioneuvosto.fi/paatokset/valtioneuvoston-yleisistunto

Ruokaviraston tiedote https://www.ruokavirasto.fi/tuet/maatalous/uutiset/viljelijatukien-loppuosat-maksetaan-maatiloille-kesakuussa2/

Aikaisemmat maa- ja metsätalousministeriön tiedotteet
 https://mmm.fi/-/eu-viljelijatukien-tukitasoja-ja-ehtoja-vahvistettu-hakuvuodelle-2023

https://mmm.fi/-/vuoden-2023-eu-n-nautaelainpalkkioiden-tasot-vahvistettu-ensimmaiseen-maksueraan

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

Erityisasiantuntija Auli Nurmi, p. 0295 162304 (tuotantosidonnaiset palkkiot)

Erityisasiantuntija Pirjo Kuusela, p. 0295 162138 (perustulotuki)

Erityisasiantuntija Pekka Pihamaa, p. 0295 162289 (nuorten viljelijöiden tulotuki ja uudelleenjakotulotuki)

Erityisasiantuntija Johanna Auer, p. 0295 162128 (ekojärjestelmätuet)

Neuvotteleva virkamies Suvi Ruuska, p. 0295 162248

Sähköposti muotoa etunimi.sukunimi(at)gov.fi

Ruoka ja maatalous