Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkosen puhe korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 8.12.2022 15.05
Puhe

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen puhui korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa Tampereella 8.12.2022. Ministerin puheen aiheena oli korkeakoulutus ja tiede kohti vuotta 2040.

Hyvät korkeakoulujen ja tiedelaitosten edustajat ja yhteistyökumppanit,

On hienoa päästä tapaamaan teitä tänne Tampereelle – rankingin mukaan Suomen vetovoimaisimpaan kaupunkiin. Tampereen elinvoima on maankuulu, ja se perustuu olennaisesti osaamiseen sekä hyvään yhteistyöhön korkeakouluyhteisön ja työ- ja elinkeinoelämän välillä. Siksi on erityisen mielekästä pohtia korkeakoulutuksen, tieteen ja osaamisen kehityssuuntia juuri täällä.

Koulutus ja osaaminen ovat olleet nykyisen hallituksen toiminnan keskiössä. Olemme tehneet hallituksessa merkittäviä lasten, nuorten ja aikuisten elämään vaikuttavia päätöksiä. Olemme lisänneet koulutuksen rahoitusta kaikilla asteilla. Olemme toteuttaneet oppivelvollisuusuudistuksen ja maksuttoman toisen asteen, jota voi historiallisuudessaan verrata peruskoulu-uudistukseen. Olemme toteuttaneet jatkuvan oppimisen uudistuksen, johon liittyen huomenna tässä tilaisuudessa julkistetaan korkeakoulujen yhteinen jatkuvan oppimisen strategia. Hallitus on lisäksi panostanut tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä luonut parlamentaarisen rahoitusnäkymän yli vaalikausien.

Vaikka voimme tyytyväisyydellä todeta saaneemme paljon aikaan, tehtävää silti riittää. Kansainvälisesti korkeakoulutuksen nopea laajeneminen jatkuu. Korkea-asteen koulutettujen osuus 25–34-vuotiaista on OECD-maissa noussut parikymmentä prosenttiyksikköä kahden viime vuosikymmenen aikana. Vauhti on huomattava. Suomessa vastaavaa nousua ei ole tapahtunut, vaan olemme harmillisesti jääneet polkemaan paikallamme. Korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus nuorten aikuisten osalta on Suomessa 40 % OECD:n keskiarvon ollessa 47 %. Kyse ei ole siitä, etteikö Suomi kaipaisi korkeakoulutettuja väkeä — oikeastaan päin vastoin. Suomen pula korkeakoulutetuista työntekijöistä on OECD-maiden pahimpia: tällä mittarilla olemme valitettavasti kärkikolmikossa. Meillä on samanaikaisesti tarve suuremmalle määrälle korkeakoulutettuja nuoria, sekä toisaalta syytä saada yhä enemmän vetovoimaisia ja joustavia mahdollisuuksia osaamisen uudistamiseen.

Olemme tällä hallituskaudella kasvattaneet korkeakoulutuksen aloituspaikkoja merkittävästi: reilusti yli toistakymmentä tuhatta uutta aloituspaikkaa ympäri Suomen. Tällä kaudella on toteutettu käänne korkeakoulutuksessa. Kaventamisen ja keskittämisen sijaan on valittu toinen tie — laajentamisen ja alueellistamisen tie. Näin luodaan uusia mahdollisuuksia, vetovoimatekijöitä, osaamista, yrittäjyyttä ja työtä laajalti kautta valtakunnan. Te, arvon läsnäolijat, tunnette koulutuksen voiman.

Osaajatarpeeseen vastaaminen ei kuitenkaan vaikuta onnistuvan yksistään aloituspaikkalisäyksillä. Tarvitsemme avuksemme tuottavuusloikan. Se onnistuu hyödyntämällä mm. digitaalisuutta ja innovaatioita nykyistä paremmin. Eräs esimerkki tästä on sosiaali- ja terveysala, jossa jo nyt koulutusmäärämme väestömäärään nähden ovat huomattavasti suuremmat kuin muissa OECD-maissa, mutta osaajapula on silti valtava. Lisäkoulutus ei yksin ratkaise alan osaajapulaa. Ratkaisuja tulee etsiä innovaatioiden hyödyntämisen kautta. Meidän on uudistettava ajatteluamme ja toimintamallejamme.

Ajattelun tarkistamista vaativat ne keinot, joilla pyrimme osaamistason nostamiseen. Alkaa vaikuttaa siltä, että nykyjärjestelmällä emme välttämättä pääse tavoitteeseen, jossa 50% nuorista aikuisista olisi suorittanut korkeakoulututkinnon vuoteen 2030 mennessä. Realistisempi, joskin edelleen kovan ponnistelun takana, olisi tavoitteen asettaminen vuoteen 2035. Tähtäimen siirtäminen vuodesta toiseen ei kuitenkaan auta, jos emme ole valmiita miettimään vaikuttavia keinoja.

Hyvät ystävät,

Alustan näkökantaani puhumalla hieman sivistyksestä. Minulle sivistys on ihmisenä ja yhteisön jäsenenä kasvamista: omien voimavarojen löytämistä ja niiden kanavoimista rakentavaan toimintaan. Sivistys on ihmisestä itsestään kumpuava voima, sisäänrakennettu ominaisuus — se on pyrkimys ymmärtää itseä, muita ihmisiä ja ympäröivää maailmaa. Se on halua luoda, korjata ja kohdata.

Tällä ajatuksella haluan johdatella pohtimaan korkeakoulutuksen merkitystä. Minulle suomalaisen koulun, ja varsinkin korkeakoulun, arvo on kaikkea muuta kuin välineellinen. Korkeakoulun tarkoitus on paljon, paljon syvempi kuin silkka tutkintotehtaan rooli. Koulutuksen ja erityisesti korkeakoulutuksen kautta ihmisen sisäsyntyinen sivistyksen halu pääsee kanavoitumaan ja jalostumaan. Tutkinto — olkoonkin tärkeä tunnustus osaamisesta — ei voi olla itsetarkoitus.

Ikäluokkien pienentyessä on yhä tärkeämpää kiinnittää huomiota kansalaisten osaamiseen — siihen Suomen menestys on aina pohjannut. Tutkimus ja koulutus kulkevat meillä käsi kädessä. Arvokkain pääomamme on, jos niin voi sanoa, ihmisten päässä. Tämän pääoman vaalimisessa ja kehittämisessä luotan sivistyksen voimaan, enkä ole ainoa. Reilut sata vuotta sitten eräs Santeri Alkio puhui sivistyneestä kansalaisesta yhteiskunnan rakentajana.

Nykykielelle (ja hieman vähemmän kansallisromanttiseen muotoon) käännettynä joku voisi puhua tämänkaltaisesta ilmiöstä tuottavuuden kasvattamisena.

Eräs tähän liittyvä ja verrattain ilmeinen haasteemme on, että meillä Suomessa korkeakoulututkinnot suoritetaan varsin myöhään. Osaltaan sen vuoksi myös työurat jäävät lyhyemmiksi kuin mitä ne voisivat olla. Tästä pääsemme opiskelijavalintoihin. Niitä on muokattu viime vuosina rankalla kädellä, mutta muutosten lopputulema ei välttämättä vaikuta erityisen onnistuneelta. Mielestäni kehittämistyötä pitää jatkaa — toki maltillisella aikataululla, jotta tilanne on toisen asteen opiskelijoille reilu. Itse olen esittänyt ylioppilaskokeista luopumista kokonaan, ja painopisteen siirtämistä takaisin kohti valintakokeita. Aiheen ympärille on syntynyt mielenkiintoista keskustelua, jota mielelläni osaltani jatkan.

Opiskelijavalintoihin liittyy niiden varsinaisen toteuttamisen lisäksi se, että huomattava osa tutkintoon johtavan koulutuksen paikoista menee edelleen jo tutkinnon suorittaneille ja työssä oleville. Karkeasti yksinkertaistettuna nuoret joutuvat odottamaan koulutukseen pääsyä ja myös valmistuminen viivästyy. Meidän olisi vihdoin saatava aikaan järjestelmä, jossa tutkintoon johtava koulutus voitaisiin valtaosin suunnata ilman tutkintoa oleville nuorille. Ensikertalaiskiintiöt eivät kimuranttia yhtälöä yksistään ratkaise — ne saattavat osaltaan vain nostaa kynnystä ottaa vastaan ensimmäinen koulutuspaikka. Muunlaisia ratkaisuja tulee löytää.

Nähdäkseni osa haastetta on meillä verrattain tiukassa vallitseva tutkintokeskeisyys. Moni alaa vaihtava tai muutoin osaamistaan kehittämään haluava näkee uuden tutkinnon ainoana varteenotettavana vaihtoehtona. Ajattelun muutos tarvitaan — ja uskon sellaisen olevan näköpiirissä. Muuttuvassa maailmassa on yhä olennaisempaa luoda sujuvia väyliä, joilla ihmiset voivat työuran aikana päivittää osaamistaan.

Tässä yhteydessä lieneekin sopiva hetki korostaa juuri valmistuneen korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategian merkitystä. Haluan esittää suuret kiitokseni kaikille teille työhön osallistuneille. Työnne hedelmät julkistetaan huomenna, ja pidän niitä suuressa arvossa. Toivon todella, että strategiaa ryhdytään voimallisesti toimeenpanemaan. Osaamisen hankkiminen ja tunnustaminen myös muilla tavoin kuin tutkintojen kautta on mahdollista saada toimimaan. Tarvitaan toiminta- ja yhteistyömalleja, joilla korkeakoulujen jatkuvan oppimisen tarjonta luo kysyntää, vastaa siihen ja näyttäytyy myös yksilö- ja organisaatioasiakkaille selkeänä ja kiinnostavana.

(Aktiivisella vuorovaikutuksella, markkinoinnilla ja työelämä- ja sidosryhmäyhteistyöllä on mahdollista kehittää työelämätarpeisiin vastaavaa koulutustarjontaa sekä räätälöidä joustavasti uudenlaisia koulutuksia ja palveluita, joilla korkeisiin odotuksiin vastataan laadukkaasti ja kestävästi, myös kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla.)

Jatkuvan oppimisen uudistaminen on siten myös mahdollisuus vapauttaa tutkintokoulutuksen resursseja nuorten koulutustason nostoon. Opiskelijavalintojen uudistaminen ja jatkuvan oppimisen aito toteuttaminen ovat ison murroksen elementtejä, joilla todella voidaan saada vaikutuksia aikaan.

Hyvät kuulijat,

Laajasti jaettu näkemys on, että kestävyysvajeen poistamiseksi ei ole muuta tietä kuin kasvun tie. Tällöin meidän on välttämätöntä tehdä panostuksia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen rahoitus on pitkäjänteistä panostamista tulevaisuuteen.

Olen toiveikas toimialamme rahoituksen suhteen, sillä kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet tavoitteeseen, että neljä prosenttia Suomen kansantuotteesta suuntautuu tieteeseen ja tutkimukseen vuonna 2030. Näin laaja yhteinen näkemys T&K-rahoitustason nostamisesta tavoitteena tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvu on ainutlaatuista. Kuten aiemmin totesin: osaaminen on Suomen menestyksen tae ja arvokkainta pääomaamme. Merkittävää ja ratkaisevaa on, että myös elinkeinoelämä on 4%:n tavoitteen takana, sillä se vastaa tällä hetkellä kahden kolmasosan verran T&K-menoista.

Kaavaillut panostukset T&K –rahoitukseen ja –henkilöstön määrän lisäykseen tarkoittavat merkittävää lisäystä tohtorikoulutettavien määrään. Meillä on oltava riittävästi tohtorin tutkinnon suorittaneita teollisuuden ja yritysten tarpeisiin. Samalla tohtorikoulutuksen sisältöjä ja tapaa toteuttaa koulutus on uudistettava palvelemaan paremmin yritysten tarpeita. Toisaalta yrityksissä tarvitaan kunnianhimoisempaa TKI-toimintaa. Tähän kaikkeen nyt käsillä oleva uudistus antaa mahdollisuuden, joka on syytä hyödyntää.

Niukempien talousnäkymien häämöttäessä näköpiirissä meidän ei tule sortua asettamaan vastakkain investoimista koulutukseen ja investoimista tutkimukseen. Kyseessä ovat saman kolikon kaksi puolta: ilman tutkimusta ei ole laadukasta koulutusta ja vain koulutukseen panostamalla saamme korkeatasoisia osaajia ja lisää tarvitsemiamme tutkijoita. Nämä työelämässä toimivat osaajat ja tutkijat ovat myös vahvasti julkisrahoitteisen korkeakoulujärjestelmämme elämänlanka, rakentuuhan kansakuntamme kilpailukyky ja tuottavuuden kehitys tiedon ja osaamisen vahvistamiselle sekä niiden tehokkaalle hyödyntämiselle. Politiikkamme on oltava koulutuksen ja tutkimuksen suhteen tasapainoista.

Erityisiä haasteita Suomelle aiheuttaa työikäisten määrän vähentyminen ja huoltosuhteen heikentyminen. Hyvinvoinnin ja taloudellisen kasvun kannalta maahanmuutolla ja kyvyllä houkutella kansainvälisiä osaajia on entistä suurempi merkitys. Tavoitteena on nostaa uusien ulkomaalaisten kandi- ja maisterivaiheentutkinto-opiskelijoiden määrä 15 000 aloittajaan vuonna 2030. Harppaus on merkittävä, joskin olemme etenemässä kohti tavoitetta varsin hyvin. Ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän lisäämisellä ei kuitenkaan haluta heikentää suomalaisten mahdollisuuksia aloittaa korkeakouluopinnot. Järjestelmäämme on saatava lisäresurssia. Korkeatasoisilla keskittymillä voimme houkutella korkeatasoisia kansainvälisiä opiskelijoita ja osaajia. Myös jatkuvan oppimisen tarjonnan ja markkinoiden määrätietoisen kehittämisen kautta voimme saada lisäresursseja muualta kuin meidän ministeriöstämme — suomeksi sanottuna siis kipeästi kaivattua rahaa, jolla koulutusta voidaan laajentaa.

Samalla kun puhumme koulutus- ja työperusteisen maahanmuuton lisäämisestä, on meidän parannettava Suomeen saapuvien ja täällä jo olevien ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Korkeakoulujen rooli kansainvälistymisen kanavana on aivan keskeinen ja ainutlaatuinen. Emme tarvitse vain tänne saapuvien ulkomaisten osaajien integroimista, vaan myös suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistämistä. Haluan kuitenkin painottaa — taannoisen itsenäisyyspäivänkin hengessä — että kansainvälistyminen ei merkitse kaiken kääntämistä englanniksi. Tänne opiskelemaan, tutkimaan ja työskentelemään tulevilla tulee olla riittävät mahdollisuudet ja houkuttimet opiskella ja oppia kotimaisia kieliämme. Kieli on olennainen portti yhteiskuntaan ja kotiutumiseen.

Haluan painottaa, että Suomi on houkutteleva. Maineemme maailmalla on erinomainen, lähes omaa luokkaansa. Koulutusjärjestelmämme ja maailman parhaat opettajamme tunnetaan, samoin vakaa ja turvallinen yhteiskuntamme. Tänne halutaan tulla ja tänne halutaan myös jäädä.

Hyvät ystävät,

Huoli opiskelijoiden hyvinvoinnista on korona-ajan jälkeen noussut oikeutetusti esiin. Pandemia synnytti eräänlaisen sukupolvikokemuksen, jonka vaikutukset ovat valitettavasti olleet voittopuolisesti negatiivisia. Koulutuksellinen tasa-arvo ja opiskelijoiden hyvinvointi ovat heikentyneet. Pandemian aiheuttama oppimisvaje näkyy korkeakouluopinnot aloittavien opiskelijoiden heikentyneinä valmiuksina. Tämä tuskin lienee ihme — on suunnaton vaatimus pyytää nuorta hoitamaan suuri osa vaativasta toisen asteen tutkinnosta itseohjautuvasti ja etänä.

Opiskelijoiden opiskelukykyä voidaan parantaa vahvistamalla oppimisen tukea ja ohjausta, tukemalla opiskelutaitoja sekä yhteisöllisyyttä korkeakouluyhteisössä. Opiskelijat ovat aivan oikein todenneet, että panostus opiskelijoiden hyvinvointiin maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti. Se on myös panostus, jota meillä ei ole varaa jättää tekemättä. Eriarvoisuuden vähentäminen ja oppimisen tuen vahvistaminen vaativat kansallisen tason ratkaisuja.

Arvoisat kuulijat,

Ministeriön korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto on tänä syksynä vieraillut kaikissa korkeakouluissa sopimuskauden välitarkastelun merkeissä. Vierailut ovat olleet molemmin puolin antoisia ja ministeriön suuntaan myös hyvin opettavaisia. Ekosysteemimäisyys ja yhteistyöverkostot ovat sanoja jotka tarkoittavat meille nyt paljon aiempaa enemmän. Käsityksemme korkeakouluista vastuunkantajina ja kestävän kasvun airueina on vahvistunut.
Viime aikoina turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen liittyvät kysymykset ovat hyvästä syystä olleet esillä. Koulutuksen ja tutkimuksen panostuksissa on kyse myös tiedon ja osaamisen huoltovarmuudesta. Siis kansakuntamme kannalta perustavaa laatua olevista asioista, joita ilman yhteiskuntamme pohja vähitellen murenee. Tämän perustan eteen te teette päivittäin työtä.

Tulevaisuudessa meidän on pyrittävä tekemään entistä enemmän yhdessä ja jakamaan toisillemme hyviä käytänteitä, myös oppeja maailman edelläkävijöiltä. Voimme oppia toinen toisiltamme, kehittää tapoja toimia ja johtaa, saada toisiltamme syötteitä strategiatyöhön. Ministeriönä olemme tänä syksynä saaneet erinomaisia syötteitä ajankohtaiseen hallitusohjelmavalmisteluun. Toivon, että tätä keskustelua jatketaan myös tässä seminaarissa.

Haluan lämpimästi kiittää teitä kaikkia kohtaamisista ja hyvästä yhteistyöstä, jatketaan yhdessä työtä Suomen puolesta!

 
Sivun alkuun