Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen valtion osallistumisesta Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeen rahoitukseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.1.2022 13.53
Tiedote
Kuva: Harri Tarvainen / Oulun kaupungin mediapankki

Valtioneuvosto teki 27.1.2022 yleisistunnossaan periaatepäätöksen valtion osallistumisesta Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -hankkeen rahoitukseen. Valtion rahoitus hankkeelle on enintään 20 miljoonaa euroa vuosina 2020–2026. Rahoituksesta päätetään valtiontalouden menokehysten puitteissa valtion talousarviossa ja julkisen talouden suunnitelmassa sovittaen ne yhteen muiden julkisen talouden menotarpeiden kanssa.

Valtion rahoituksen edellytyksenä on, että Oulun kaupungin rahoitus hankkeelle vuosina 2020–2026 on vähintään saman suuruinen kuin valtion rahoitus. Hankkeeseen edellytetään osallistuvan runsaasti alueellisia, seudullisia ja paikallisia toimijoita, jotka osallistuvat hankkeeseen myös omin resurssein. Valtion tuen tulee Oulu2026-ohjelman mukaisesti hyödyttää kaikkia ohjelmassa mukana olevia 33 kuntaa.

Taustaa Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeelle

Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi 13.10.2021 Oulun kaupungin vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi eurooppalaisen asiantuntijaraadin julkistettua suosituksensa valinnaksi 2.6.2021. 

Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -hankkeella (Oulu2026-hanke) on laajat kulttuuriset ja taloudelliset vaikutukset. Oulun kaupungin kumppaneina hanketta toteuttaa 32 Pohjois-Suomen kuntaa.

Ouluun ja kumppanikuntiin luodaan luovan talouden keskittymiä, lisätään kulttuuriperinnön näkyvyyttä ja hyödyntämistä sekä käynnistetään lukuisia hankkeita, joissa taide ja kulttuuri yhdistyvät kestävän kehityksen edistämiseen, matkailuun, teknologiaan ja tieteeseen.

Hankkeesta syntyy tuloksia, joita voidaan hyödyntää alueiden ja kaupunkien kulttuurisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävässä kehittämisessä. Oulu2026-hankkeen talousvaikutuksiksi arvioidaan 20 % kasvu sekä luovan talouden että matkailun aloilla. Luovien alojen työpaikkojen määrän odotetaan kasvavan 30 % vuoteen 2027 mennessä. 

Oulu2026-hankkeen valmistelusta ja toteutuksesta vastaa Oulun kulttuurisäätiö.

Lisätietoja: ylijohtaja Riitta Kaivosoja, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 330 129

Valtioneuvoston periaatepäätökset  
 

 
Sivun alkuun