Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen johtamiseen lisää valmiuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 31.1.2023 12.09
Uutinen

Helsingin yliopisto on valmistellut opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta vuoteen 2035 ulottuvan varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen johtajuuden kehittämissuunnitelman. Kehittämishankkeessa valmisteltiin lisäksi ehdotus koulutuskokonaisuudesta, jota opettajankoulutusta tuottavat yliopistot voisivat hyödyntää kasvatus- ja opetusalan johtajuuskoulutusten kehittämisessä.

Johtajuuden kehittämisessä keskeisenä keinona on panostaa kansallisesti rehtorien ja päiväkodinjohtajien yhtenäiseen koulutukseen. Raportissa ehdotetaan lainsäädännön muutoksia, joissa sekä rehtoreiden että päiväkodinjohtajien kelpoisuus rakentuisi vuodesta 2030 lähtien yliopistoissa järjestettävän 25 opintopisteen kasvatus- ja opetusalan johtajuuden perusopintojen ympärille. 

Lisäksi raportissa ehdotetaan opettajankoulutukseen sisällytettäväksi viiden opintopisteen laajuista johdantokurssia johtajuuteen. Tämä lisäisi kaikkien opettajien osaamista ja valmiuksia osallistua yhteisölliseen johtajuuteen, johtoryhmätyöskentelyyn sekä tiimien johtamiseen. 

Raportissa esitetyt lainsäädännölliset muutosehdotukset velvoittaisivat yliopistot järjestämään kasvatus- ja opetusalan johtajuuden perusopinnot tuleville rehtoreille ja päiväkotien johtajille. Ehdotetun rahoitusmallin avulla yliopistojen olisi mahdollista tarjota ja yhteistyössä kehittää ehdotettua johtamisen koulutuskokonaisuutta.

Johtajuuden kehittämissuunnitelman keskeinen tavoite oli pyrkimys lapsen ja oppilaan oppimisen, kehityksen ja hyvinvoinnin turvaamiseen ja edistämiseen. 

Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen johtajuuden kehittämissuunnitelmassa johtajuutta tarkasteltiin perustehtävän ja arvopohjan sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, inkluusion ja moninaisuuden kautta. Haasteita johtajuudelle aikaansaavat tulevaisuudessa erilaiset suunnitellut tai suunnittelemattomat koulutusjärjestelmään kohdistuvat muutokset (esim. lainsäädännön ja opetussuunnitelmien uudistukset, pandemia) ja niiden johtaminen. Näihin ja muihin vaativiin tehtäviin johtajille tulee olla valmiuksia. 

Kehittämissuunnitelma pohjautuivat kotimaiseen ja kansainväliseen tutkimuskirjallisuuteen, opettajankoulutusta tuottavien yliopistojen olemassa olevien johtajuuskoulutusten sekä johtajuuskoulutusten kehittämishankkeiden analyysiin. Johtajuuden koulutuskokonaisuuden laadinnassa hyödynnettiin myös varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen johtajilta haastatteluin ja kyselyin ja yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilöstöltä kyselyin kerättyjä aineistoja.

Raportin tuloksia on tarkoitus hyödyntää seuraavan hallitusohjelman valmistelussa. 

Lisätietoja: 

  • opetusneuvos Kirsi Alila, puh. 02953 30365
  • opetusneuvos Erja Vitikka, puh. 02953 30058
  • tutkijatohtori Lauri Heikonen, Helsingin yliopisto, puh. 050 4480 500

Kohti kehittyvää johtajuutta. Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen johtajuushankkeen (VEPO 2035) loppuraportti
 

Koulutus Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus
 
Sivun alkuun