Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Kansainvälistä suojelua saava lapsi voi jatkossa nykyistä useammin elää vanhempiensa kanssa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 20.12.2022 15.55
Tiedote

Kun perheenyhdistämistä hakee kansainvälistä suojelua saavan alaikäisen perheenjäsen, hän voi saada oleskeluluvan ilman, että alaikäiseltä perheenkokoajalta edellytetään turvattua toimeentuloa. Näin edistetään perhe-elämän suojaa ja lapsen edun toteutumista. Tasavallan presidentti vahvisti ulkomaalaislain muutoksen 20.12.

Muutoksen tavoitteena on, että kansainvälistä suojelua saava lapsi voi vielä nykyistä useammin elää vanhempiensa kanssa. Lisäksi sillä saatetaan lainsäädäntö vastaamaan vakiintunutta oikeuskäytäntöä: tähänkin asti toimeentuloedellytyksestä on poikettu, jos poikkeuksellisen painavat syyt tai lapsen etu ovat sitä vaatineet.

Lisäksi lapsen alaikäisyyden määrittämistä täsmennetään kaikissa perhesideperusteisissa oleskelulupa-asioissa. Jatkossa lapsen alaikäisyys määrittyy perheenjäsenen oleskelulupahakemuksen jättämishetken mukaan, ei enää hakemuksen ratkaisemishetken mukaan. Näin perheenjäsenen oleskeluluvan saaminen ei riipu hakemuksen käsittelyajan pituudesta. Muutos perustuu Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuun.

Muutokset tulevat voimaan 1.2.

Muutosten taustalla on hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan perheenyhdistämiseen liittyviä ongelmia sekä kansainvälistä suojaa saaviin perheenkokoajiin sovellettavien tulorajojen kohtuullisuutta selvitetään ottaen huomioon perhe-elämän suoja, lapsen edun toteutuminen ja muissa Pohjoismaissa sovellettavien toimeentuloedellytysten taso ja käytännöt. Hallitusohjelmassa todetaan myös, että toimeentuloedellytyksen soveltaminen kansainvälisen suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneisiin alaikäisiin perheenkokoajiin lopetetaan.

Perheenyhdistämiselle asetettujen esteiden poistaminen edistää hallituksen ihmis- ja perusoikeusmyönteistä sekä lapsi- ja perhemyönteistä politiikkaa. Oikeus perhe-elämään on perustuslain lisäksi turvattu muun muassa EU:n perusoikeuskirjassa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.

Lisätietoja:

johtava asiantuntija Tuuli Tuunanen, p. 0295 488 658, [email protected]

 
Sivun alkuun