Hyppää sisältöön

Sisäministeriö lähetti esityksen vastaanottorahan pienentämisestä lausuntokierrokselle

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 19.2.2024 8.29
Tiedote

Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle hallituksen esityksen, jolla muutettaisiin väliaikaisesti kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annettua lakia. Lausuntokierros päättyy 13.3.2024.

Lausuntokierrokselle lähtevä esitys toimeenpanee hallitusohjelman kirjausta, jonka mukaan vastaanottoraha pienennetään perustuslain ja vastaanottodirektiivin sallimaan minimiin. Tavoitteena on alentaa taloudellisen tuen tasoa sellaisten henkilöiden tilanteessa, jotka eivät oleskele maassa vakinaisesti, mutta ovat oikeutettuja vastaanottopalveluihin. Lisäksi tavoitteena on saada aikaan hallitusohjelmassa asetetut taloudelliset säästöt. Vastaanottorahaan kohdistuva säästötavoite on 13 miljoonaa euroa vuodelle 2024 ja 8 miljoonaa euroa vuodelle 2025.

Esityksessä ehdotetaan, että kansainvälistä suojelua hakevalle, tilapäistä suojelua saavalle ja ihmiskaupan uhrille, jolla ei ole kotikuntaa, myönnettävän vastaanottorahan ja käyttörahan määrän pienennettäisiin. Vastaanottodirektiivin mukaan vastaanottoraha tulee sitoa kansalliseen sosiaaliturvaan. Esityksessä kansallisen sosiaaliturvan vertailukohdaksi ehdotetaan kiireellistä toimeentulotukea, jota myönnetään välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvaamiseksi esimerkiksi tilapäisesti Suomessa oleskeleville. Kiireellistä toimeentulotukea myönnetään myös laittomasti maassa oleville.

Esitys on valmisteltu väliaikaisena. Vastaanottorahan perusosaan kohdistuu vuosina 2024-2027 indeksijäädytys. Esityksen väliaikaisuuden tarkoituksena on varmistaa, että vastaanottorahan perusosan määrä ei jäädytyksen seurauksena laske kiireellisen toimeentulotuen alle. Vastaanottorahan määrä arvioidaan uudelleen keväällä 2024 käynnistyvän vastaanottolain uudistamishankkeen aikana. 

Vastaanottorahaa myönnetään väliaikaisesti vastaanottoprosessin ajaksi   

Vastaanottoraha on kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain mukainen vastaanottopalvelu. Vastaanottorahaa myönnetään väliaikaisesti vastaanottokeskuksen asiakkaaksi rekisteröidyn henkilön välttämättömän toimeentulon turvaamiseksi ja itsenäisen selviytymisen edistämiseksi, jos hän on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, muista tuloistaan tai varoistaan, itseensä nähden elatusvelvollisen huolenpidolla tai muulla tavalla. Vastaanottorahan määrään vaikuttavat henkilön ja perheen tulot ja varat.  Käyttörahaa myönnetään ilman huoltajaa maahan tulleille lapsille, joille vastaanottokeskus järjestää täyden ylläpidon.

Vastaanottoraha koostuu perusosasta ja täydentävästä osasta. Vastaanottorahan perusosa kattaa vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot, paikallisliikenteen ja puhelimen käytöstä aiheutuvat menot ja vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot sekä ruokamenot silloin, kun vastaanottokeskus ei järjestä ateriapalvelua. Täydentävä vastaanottoraha on harkinnanvarainen etuus, jota voidaan myöntää henkilön tai perheen erityisistä tarpeista tai olosuhteista johtuviin tarpeellisiksi harkittuihin menoihin.  Majoitusta varten ei myönnetä rahallista tukea vaan se järjestetään vastaanottokeskuksessa. 

Lisätietoja:

Tiina Järvinen, erityisasiantuntija, [email protected]
Sanna Töykkälä, erityisasiantuntija, [email protected]