Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Ministeri Lintilä: Business Finland parantaa yritysten palvelua

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 26.10.2017 13.36
Tiedote

Valtioneuvosto antoi tänään esityksen laiksi Business Finlandista. Business Finland kokoaa saman katon alle kaikki nykyiset Finpron ja Tekesin innovaatiorahoitukseen, kansainvälistymiseen ja viennin edistämiseen, Suomeen suuntautuvien ulkomaisten investointien sekä matkailun edistämiseen liittyvät palvelut.

Lain tarkoituksena on luoda valtakunnallinen toimija, joka selkeyttää ja yksinkertaistaa yrityksille tarjottavia julkisia kansainvälistymispalveluja sekä tukee kansainvälistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyötä sekä maakunnallisia kasvupalveluita. Uudella toimijalla olisi palveluksessaan noin 600 henkilöä, lähes 40 toimipistettä ulkomailla sekä toimipisteet jatkossa 18 maakunnassa Suomessa.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä on tyytyväinen siihen, että lakiehdotus etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Yksi toimija huomioi paremmin yritysten uudistumisen, kasvun ja kansainvälistymisen koko elinkaaren. Yhtenäinen palvelupolku jatkuu tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien kehityksestä aina markkinoille viemiseen asti eikä ketju katkea missään vaiheessa. Päällekkäisyyksien purkaminen vapauttaa tarpeellisia käsipareja kentälle niin Suomessa kuin maailmallakin, ministeri Lintilä sanoo.

Tekesin pääjohtaja Pekka Soini tulee jatkamaan myös uuden perustettavan Business Finlandin pääjohtajana lain tultua hyväksyttyä. Soini työskentelee tiiviisti Business Finlandin muutosjohtokunnan puheenjohtajan Pertti Korhosen kanssa.

Business Finland -uudistusta on valmisteltu tiiviisti Finpron ja Tekesin johdon, asiakkaiden ja sidosryhmien edustajista koostuvan muutosjohtokunnan kanssa. Tavoitteena on, että uusi Business Finland käynnistyessään palvelee asiakkaita entistä paremmin, sanoo Pertti Korhonen.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista sekä Business Finland -nimisestä valtion kokonaan omistamasta osakeyhtiöstä.  Rahoituskeskus vastaa strategisesta johtamisesta ja viranomaistehtävistä, esimerkiksi rahoituspäätöksistä. Yhtiö keskittyy asiakaspalveluun.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. päivänä tammikuuta 2018. Hallitus linjasi uuden toimijan perustamisesta maaliskuussa 2017.

Hallituksen esitys julkaistaan päätökset-sivulla.

Kysymyksiä ja vastauksia Business Finlandista
Hallitus antoi lakiesityksen Business Finlandista eduskunnalle

 

Lisätiedot:

elinkeinoministerin erityisavustajat Jannika Ranta, puh. 050 340 2250, ja Jukka Ihanus, puh. 050 463 9929.
osastopäällikkö Ilona Lundström, puh. 029 504 7186.
neuvotteleva virkamies Mikko Huuskonen (lain valmistelu), puh. 029 506 3732.

 
Sivun alkuun