Hyppää sisältöön

Työperusteinen oleskelulupa sidotaan vahvemmin työhön – valmistelu käynnistyy

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 8.9.2023 13.15
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt lakimuutosten valmistelun, joilla selkeytetään työttömyyden vaikutuksia työperusteisen oleskeluluvan voimassaolon aikana. Työperäisellä oleskeluluvalla olevien henkilöiden olisi jatkossa poistuttava Suomesta, jos työsuhde päättyy eikä kolmen kuukauden kuluessa ole solminut uutta työsuhdetta.

”Työperusteinen oleskelulupa Suomessa perustuu jatkossa yhä vahvemmin oikeuteen ja velvoitteeseen tehdä työtä. Samalla on huolehdittava, että työperusteisella oleskeluluvalla olevat henkilöt saavat tukea uudelleentyöllistymiseensä nykyistä paremmin. Esimerkiksi työnvälitystä hoitavien yksityisten toimijoiden rooli voisi olla jatkossa nykyistä vahvempi”, työministeri Arto Satonen sanoo.

Työperusteisella oleskeluluvalla Suomessa olevan olisi jatkossa poistuttava maasta, jos työsuhde päättyy eikä uutta työsuhdetta ole solminut kolmessa kuukaudessa. Nykyisinkin työsuhteen päättyminen mahdollistaa luvan peruuttamisen, mutta työttömyyden kestosta ei ole tarkempaa sääntelyä. Valvontaa ei myöskään tehdä järjestelmällisesti.

Valmistelun edetessä arvioidaan kolmen kuukauden säännön soveltamisalaa ja vaikutuksia työvoiman saatavuuteen.

Valvontaa vahvistetaan, työvoiman saatavuus huomioidaan

Kolmen kuukauden säännön toteutuminen edellyttää valvontaa. Hallitusohjelman mukaisesti työnantajan olisi jatkossa ilmoitettava työperäisellä oleskeluluvalla Suomessa oleskelevan työsuhteen loppumisesta Maahanmuuttovirastolle sanktion uhalla. 

Lisäksi työperusteisten oleskelulupien työnteko-oikeutta laajennettaisiin hallitusohjelman mukaisesti. Jatkossa samalla luvalla voisi työskennellä myös samalla alalla muille työnantajille sekä sellaisilla aloilla, jotka voidaan aidosti todentaa työvoimapula-alaksi. Tarkoituksena on tukea maahanmuuttajien uudelleentyöllistymistä sekä edistää työvoiman saatavuutta.

Muutokset voimaan aikaisintaan vuonna 2025

Hallituksen esitys on tarkoitus lähettää lausuntokierrokselle keväällä 2024. Hallituksen esitys annettaisiin syyskaudella 2024 ja muutokset tulisivat voimaan aikaisintaan vuonna 2025.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Veera Svahn, p. 0295 047 321
hallitusneuvos Jarmo Tiukkanen, p. 0295 047 355