Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Valtioneuvosto päätti Fennovoiman rakentamislupahakemuksen käsittelyn raukeamisesta

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 9.6.2022 13.57
Tiedote
Fennovoiman laitospaikka Hanhikivenniemellä 2020

Valtioneuvosto teki 9.6.2022 päätöksen, jonka mukaan Fennovoima Oy:n Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemuksen käsittely raukeaa. Valtioneuvoston päätös lopettaa hallintotoimet hakemuksen käsittelemiseksi.

Päätös pohjautuu Fennovoiman 24.5.2022 työ- ja elinkeinoministeriöön toimittamaan ilmoitukseen, jossa yhtiö kertoi peruvansa valtioneuvostolle jättämänsä rakentamislupahakemuksen. 

Yhtiö oli jättänyt valtioneuvostolle osoitetun rakentamislupahakemuksen ministeriöön kesäkuussa 2015, päivittäen sitä elokuussa 2015 ja viimeksi vuonna 2021. 

Fennovoima tiedotti 2.5.2022 päättäneensä venäläisen RAOS Projectin kanssa solmitun laitostoimitussopimuksen. 

Eduskunta oli hyväksynyt 5.12.2014 päivitetyn periaatepäätöksen Fennovoiman ydinvoimalaitoksen rakentamisesta. Alun perin vuonna 2010 hyväksyttyä periaatepäätöstä päivitettiin tuolloin niin, että ydinvoimalan laitostoimittajaksi vaihtui venäläinen Rosatom ja Fennovoiman vähemmistöomistajaksi RAOS Voima Oy.

Lisätiedot:
ylijohtaja Riku Huttunen, TEM, p. 050 431 6518
erityisasiantuntija Jaakko Louvanto, TEM, p. 029 504 8274

 
Sivun alkuun