Hyppää sisältöön

Ympäristöministeriöltä rakennusten teknisten järjestelmien energiatehokkuutta parantava asetus

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 27.10.2020 13.43
Tiedote

Ympäristöministeriö on antanut asetuksen, jolla säädetään energiatehokkuuden vaatimukset rakennusten automaatio- ja ohjausjärjestelmille, paikallisille sähköntuotantojärjestelmille sekä itsesäätyville laitteille. Vaatimukset tulevat sovellettaviksi 1.1.2021 alkaen uudisrakennuksissa, korjaus- ja muutostöissä sekä rakennuksen käyttötarkoitusta muutettaessa.

Asetuksella luodaan perusta sille, että rakennuksiin asennettavat tekniset järjestelmät suunnitellaan ja toteutetaan energiatehokkaiksi, ja että ne myös toimivat suunnitelmien mukaisesti. Siinä ei anneta yksityiskohtaisia vaatimuksia järjestelmien teknisille ominaisuuksille tai säädetä energiatehokkuuteen liittyviä raja-arvoja. Asetus ei rajoita uusien teknologiainnovaatioiden käyttöönottoa rakennuksissa tai aiheuta uusia lupamenettelyjä.

Asetuksen mukaan rakennuksiin on asennettava sisälämpötilaa säätelevät laitteet, joiden tulee olla itsesäätyviä sekä toimia huonekohtaisesti tai määrätyllä alueella. Itsesäätyviä laitteita ovat esimerkiksi termostaattiset patteriventtiilit. Vaatimuksia sovelletaan uudisrakennuksiin sekä lämmönkehittimen tai lämmönjakokeskuksen vaihdon tai lisäämisen yhteydessä silloin, kun itsesäätyvien venttiilien asentaminen on teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa.

Jos rakennukseen asennetaan automaatio- ja ohjausjärjestelmä tai paikallinen sähköntuotantojärjestelmä, tulee niiden täyttää asetuksen mukaiset kokonaisenergiatehokkuutta, mitoitusta, asentamista, käyttöönottoa sekä ohjaamista koskevat vaatimukset. Paikallisia sähköntuotantojärjestelmiä ovat esimerkiksi rakennuksen katolla tai sen tontilla toimivat aurinkopaneelit. Vaatimuksia sovelletaan uudisrakennuksiin sekä järjestelmien asentamiseen, korvaamiseen tai parantamiseen silloin kun vaatimukset ovat teknisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti toteutettavissa.

Automaatio- ja ohjausjärjestelmien sekä paikallisten sähköntuotantojärjestelmien käyttö rakennuksissa kasvaa. Asetus on päänavaus järjestelmien energiatehokkuudesta säätämiselle, sillä vaatimuksia annetaan nyt ensimmäistä kertaa. Tavoitteena on varmistaa, että rakennusten tekniset järjestelmät toimivat energiatehokkaasti ja että sisäilmaston laatu hyvä.

Asetus on osa EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) muutoksen toimeenpanoa Suomessa. Direktiivimuutoksen tarkoituksena on parantaa rakennusten energiatehokkuutta ja siten hillitä ilmastonmuutosta.

Lisätietoja:

ympäristöneuvos Maarit Haakana, p. 0295 250 069, [email protected]

rakennusneuvos Pekka Kalliomäki, p. 0295 250 114 [email protected]