Lainsäädännön arviointineuvosto
Arviointineuvosto lääkkeiden arvonlisäveron korotuksesta: vaikutuksia ihmisryhmiin kuvattava tarkemmin
Arvonlisäverolakia koskevan esitysluonnoksen perusteella saa käsityksen keskeisistä ehdotuksista. Esitysluonnoksessa on havainnollistavia taulukoita ja kuvattu hyvin epävarmuuksia. Esityksessä tulee tarkentaa yhteisvaikutuksia.
Lakiehdotuksessa ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia ja Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annettua lakia. Esityksen mukaan 10 prosentin suuruisen alennetun verokannan soveltamisalaan nykyisin kuuluvat hyödykkeet siirrettäisiin 14 prosentin verokannan soveltamisalaan. Muutos koskisi esimerkiksi henkilöliikennettä, majoitustoimintaa, lääkkeitä sekä erilaisia kulttuuri- ja urheilutoimintaan liittyviä palveluita. Lisäksi esimerkiksi kuukautissuojat siirrettäisiin yleisen verokannan soveltamisalasta alennetun 14 prosentin verokannan soveltamisalaan.
Arviointineuvosto katsoo, lakiehdotuksessa on käsitelty hyvin vaikutuksiin liittyviä epävarmuuksia. Lisäksi vaikutuksia havainnollistetaan taulukoissa, mikä on myönteistä. Asiaa tuntematon saa riittävän käsityksen muutoksen mittaluokasta.
Arvonlisäveron korotuksen arvioidaan siirtyvän reseptilääkkeiden hintoihin täysimääräisenä. Jos kuluttajan ei ole mahdollista kulutusta sopeuttamalla ostaa tarvitsemaansa määrää lääkkeitä korkeammalla hinnalla, voi esityksellä olla osin haitallisia välillisiä vaikutuksia terveyteen. Arviointineuvoston mukaan vaikutukset voivat olla merkittäviä, vaikka ne kohdistuisivat hyvin rajoitettuun ihmisryhmään. Esimerkiksi lääkkeet ovat välttämättömyyshyödykkeitä, joiden hintamuutokset voivat vaikuttaa haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin. Esityksessä tulee tarkentaa, mihin ihmisryhmiin vaikutukset erityisesti kohdentuvat.
Lakiluonnoksessa on arvioitu yleisen arvonlisäverokannan korottamisen ja verovelvollisuuden alarajan huojentamisen yhteisvaikutuksia. Tämän lisäksi sosiaali- ja terveysministeriössä on valmisteilla sääntelyä, jossa ehdotetaan lääkekorvausjärjestelmän alkuomavastuun korottamista ja mahdollisia muita muutoksia lääkkeiden vähittäismyyntiin. Esityksessä tulee tarkentaa, onko esityksellä yhteisvaikutuksia näiden ehdotuksien kanssa, ja kohdistuvatko yhteisvaikutukset samoihin ihmisryhmiin.
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto on annettu hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle laeiksi arvonlisäverolain ja Ahvenanmaan maakuntaa koskevista poikkeuksista arvonlisävero- ja valmisteverolainsäädäntöön annetun lain 18 b ja 22 a §:n muuttamisesta (hankenumero: VM099:00/2023), jonka valtiovarainministeriö toimitti arviointineuvoston käyttöön sähköpostitse 28.8.2024.
Arviointineuvosto katsoo, että hallituksen esitysluonnos täyttää hyvin lainvalmistelun vaikutusarviointiohjeen vaatimukset. Arviointineuvosto suosittelee, että hallituksen esitysluonnosta täydennetään neuvoston lausunnon mukaisesti ennen hallituksen esityksen antamista.
Lisätietoja: johtava asiantuntija Annika Collin, lainsäädännön arviointineuvoston sihteeristö p. 0295 160 589, arviointineuvos Meri Virolainen, lainsäädännön arviointineuvoston pääsihteeri p. 0295 160 202.
Lainsäädännön arviointineuvosto on itsenäinen ja riippumaton toimielin, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja hallituksen esitysten luonnoksista ja niiden vaikutusarvioinneista.