Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media
Valikko

Koulutuksen ei pitäisi olla etuoikeus vaan kaikkien oikeus

Ulkoministeriö 12.8.2020 10.21
Uutinen

Suomen Etiopian-suurlähetystössä opetussektorin erityisasiantuntijana toimiva Sai Väyrynen työskentelee sen eteen, että jokainen voisi toteuttaa oikeuttaan oppia. Kolme kysymystä kehitysyhteistyöstä -sarjassa kysytään asiantuntijoilta heidän työnsä merkityksestä.

Sai Väyrynen harjoittelee lukujen viittomista esikoululaisten kanssa Arba Minchin kaupungissa Etiopiassa. Kuva: Leo Pekkala

1. Miksi teet työtä koulutuksen edistämiseksi?

Koulutus – ja ennen kaikkea oppiminen – on kaiken kehityksen edellytys. Opimme arjessa monia selviytymisen kannalta tärkeitä asioita, mutta koulutus antaa kokemallemme, oppimallemme ja havaitsemallemme laajemman perspektiivin, jota voimme käyttää niin oman itsen kuin ympäristönkin kehittämiseksi.

Sai Väyrynen ja strutsi Semeran kaupungissa.
Kuva: Sai Väyrynen

Koulutus lisää yhteiskunnallista tasa-arvoa, joskaan syy ja seuraus eivät ole näin suoraviivaisia. Yleinen, kaikille yhteinen koulutus luo yhteisestä pohjaa, tietoja, taitoja, arvoja ja normeja, joiden avulla jokainen voi tehdä osansa yhteiskunnassa. Tämä ei kuitenkaan tapahdu ilman vuorovaikutusta, innostusta, yksilön kunnioittamista, erilaisten taustojen, tietojen ja kokemusten arvostusta, paneutumista ja oppimisen iloa. Yhdysvaltalainen kirjailija ja aktivisti bell hooks on sanonut: ”Luokassa meidän kykymme innostua syntyy kiinnostuksesta toisiimme, toistemme ajatuksiin ja läsnäoloon”.

Parhaimmillaan koulutus tuottaa toisiaan kunnioittavia, sivistyneitä, innovatiivisia ja empaattisia ihmisiä, jotka tuntevat itsensä sekä vastuunsa ja velvollisuutensa yksilöinä ja yhteisön jäseninä. Tällaisia ihmisiä ei huiputeta höpöpuheilla.

Omassa elämässäni olen nähnyt, miten suomalainen peruskoulu antoi monelle ikäiselleni mahdollisuuden päästä etenemään koulutusuralla sosioekonomisista lähtökohdista riippumatta. Olen myös nähnyt sen, miten joustavat koulutuspolut antavat uusia mahdollisuuksia vaikkapa entisille koulupudokkaille, ja elinikäinen oppiminen saa keski-ikäisen tai seniorikansalaisen kukoistukseen.

Koulutuksen ei pitäisi olla etuoikeus vaan kaikkien oikeus. Suomalaisena ja pääasiassa suomalaisen koulutuksen saaneena olen etuoikeutettu globaalissa mittakaavassa. Siksi haluan tehdä työtä sen eteen, että myös muut pääsevät toteuttamaan tätä oikeuttaan.

2. Mikä koulutukseen liittyvä kehityssaavutus on tehnyt sinut onnelliseksi? Mikä lannistaa?

Sai Väyrynen tutustumassa Lalibelan kirkkoihin Etiopiassa.
Kirkon suuaukko on Etiopian muotoinen. Kuva: Leo Pekkala

Ilahdun jokaisesta lapsesta ja nuoresta, joka käy koulua ja saa sen päätökseen. Olen myös onnellinen siitä, että yhä useammalla vammaisella, erityistä tukea tarvitsevalla tai vaikeissa olosuhteissa elävällä lapsella on mahdollisuus koulunkäyntiin. Inspiroidun opettajista, jotka kehittävät pedagogiikkaansa sekä opiskelijoista, jotka löytävät perusopetuksen jälkeen oman juttunsa.

’Kehityssaavutuksia’ ovat minulle arjessa näkyvät edistysaskeleet: hyvin toimiva oppimisen tuen systeemi; oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan saatu oikea määrä oppikirjoja; oppimisen ja opettamisen ilo, asianmukaiset oppimisympäristöt. Jotta nämä toteutuvat, tarvitaan toimivat rakenteet, osaavat ja motivoituneet ihmiset ja kohtuulliset resurssit. Näistä viimeksi mainituista olen erityisen ylpeä siitä, että Etiopiassa on kahtena viime vuonna Suomen teknisen tuen avulla saatu perustettua 300 inklusiivisen opetuksen resurssikeskusta.

Alun perin ajateltiin, että resurssikeskusten avulla voidaan tavoittaa kahdessa vuodessa 12 000 vammaista tai erityistä tukea tarvitsevaa lasta. Kävikin niin, että resurssikeskukset yhdessä niiden kanssa toimivien tavallisten koulujen kanssa tavoittivat yli 40 000 vammaista ja erityistä tukea tarvitsevaa lasta. Kun tarvittava tuki tuodaan kouluille, oppimisen ja koulunkäynnin esteitä voidaan madaltaa tehokkaammin.

Olen työskennellyt 30 vuotta opetuksen ja koulutuksen parissa, mikä kertoo ehkä siitä, että en lannistu mistään. Toki joskus turhaudun – esimerkiksi kun emme onnistu luomaan kestäviä rakenteita koulutuksen järjestämiseen, kun joitakin oppilasryhmiä syrjitään tai kun kieltäydytään näkemästä monet koulutusjärjestelmien epätasa-arvoa ylläpitävät mekanismit. Turhautumiselle ei pidä antaa periksi, vaan käyttää sitä uuden inspiraation ja ratkaisujen lähtökohtana.

3. Mitä vastaat sille, jonka mielestä oppimisen kriisiä on mahdoton ratkaista?

Oppimisen kriisi ei ole mikään Hodgen konjektuuri, vaan ihmisten aikaansaannos. Oppimisen kriisi on minusta väärä ilmaisu. Se vierittää syyn huonosti toimivista järjestelmistä yksilön niskaan. Koulutusjärjestelmät ovat osa yhteiskunnallista päätöksentekoa, vallankäytön kohteita, eivätkä ne muutu irrallaan muusta yhteiskunnasta. Parempi termi olisi koulutuksen kriisi.

Oma kokemukseni on se, että koulutuksen kriisiä ei voi ratkaista millään tietyllä keinolla. Kriisin ratkaisut ovat yhteiskuntien kehittämisessä, yhteisen tahtotilan rakentamisessa ja pitkäjänteisessä työssä.

 

Palaa sivun alkuun