Hyppää sisältöön

Ministeri Tavio vierailulle Norjaan

ulkoministeriö
Julkaisuajankohta 5.6.2024 8.45
Tiedote

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio vierailee Oslossa 5. kesäkuuta ja tapaa Norjan elinkeinoministeri Cecilie Myrsethin, Norjan kehitysyhteistyövirasto Noradin johtaja Bård Vegar Solhjellin sekä liike-elämän edustajia.

Ministerit Tavio ja Myrseth keskustelevat Suomen ja Norjan yhteistyöstä pohjoisessa, vienninedistämisestä sekä muista ajankohtaisista kaupallistaloudellisista aiheista. Tapaamisessa Noradin johtaja Sohljellin kanssa esillä ovat Ukrainan tukeminen ja jälleenrakennus sekä kehitysyhteistyön ja kaupan parempi kytkeminen yhteen kehittyvissä maissa. Ministeri Tavio tapaa matkallaan lisäksi Norjan ja Suomen suhteiden kannalta keskeisiä yrityselämän edustajia, kuten Norjan elinkeinoelämän keskusjärjestön johtajan Ole Erik Almlidin.

”Pohjoismainen yhteistyö on keskeistä sekä Suomelle että Norjalle, ja mahdollisuudet myös kahdenvälisesti yhä laajenevat monella sektorilla, kuten logistiikassa, puolustuksessa ja kaupassa. Pohjoisten alueiden elinvoimaisuuden merkitys on suuri, ja alueet tarjoavatkin huomattavia kansainvälisiä mahdollisuuksia ”, ministeri Tavio sanoo. ” On tärkeää käsitellä Ukrainan tilannetta ja tukea läheisten kumppaniemme kanssa. Pohjoismaiden rooli Ukrainan jälleenrakennuksessa on merkittävä”, ministeri Tavio toteaa.

Lisätietoja

  • Reetta Härönoja, ulkomaankauppa- ja kehitysministerin diplomaattiavustaja, puh. +358 295 350 740
  • Christina Lehtinen, yksikön päällikön sijainen, Pohjoisen Euroopan yksikkö, puh. +358 295 351 787
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected].