Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Työryhmä koordinoimaan liikenteen uusien käyttövoimien jakeluinfraa

liikenne- ja viestintäministeriö
Julkaisuajankohta 23.5.2022 11.30
Tiedote

Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän tehostamaan liikenteen uusien käyttövoimien jakeluinfrastruktuurin kehittämistä. Työryhmän toimikausi on 20.5.2022-31.3.2023.

Fossiilisia polttoaineita korvaavien uusien käyttövoimien jakelulla on keskeinen merkitys liikenteen vihreän siirtymän mahdollistajana. Jotta kotitaloudet ja yritykset ympäri Suomen voivat siirtyä uusiutuvaan sähköön ja kaasuun, tarvitaan koko maan kattava ja sujuvasti käytettävissä oleva sähkön ja kaasun julkinen lataus- ja tankkausverkko.

- Kun sähköautot yleistyvät, latausinfraa syntyy pitkälti markkinalähtöisesti, mutta Suomessa on alueellisia eroja sähkölatausten ja kaasutankkauksen saatavuudessa sekä rakentamisen kannattavuudessa. Jakelu- ja rahtiliikenteen tarpeet asettavat erityisiä vaatimuksia infralle. Myös vety on tulevaisuuden polttoaine, jonka tankkaustarpeisiin tulee myös varautua, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka sanoo.

Jakeluinfran kehittämiseksi tarvitaan yhteistyötä

Liikenne- ja viestintäministeriön laatima sähköautojen latausverkoston kansallista kehittämistä koskeva arviomuistio oli lausuntokierroksella 3.3.2022-24.3.2022. Lausuntokierroksen aikana saatiin yhteensä 53 lausuntoa. Lausuntoyhteenveto ja lausunnot on julkaistu valtioneuvoston hankeikkunassa.

Useissa lausunnoissa kannatettiin nykyisten sääntely- ja tukitoimien jatkamista jakeluinfrastruktuurin kehittämiseksi. Myös yhä vahvempi panostaminen kansallisen lataus- ja tankkausinfrastruktuurin tavoitteelliseen suunnitteluun sai laajaa kannatusta.

- Jakeluinfraa kehittävät monet ja monenlaiset toimijat. On suunniteltava yhdessä, miten kehitämme modernin liikenteen tarpeita palvelevaa infraa, sanoo ministeri Harakka.

Poikkisektoraalista yhteistyötä jakeluinfran kehittämiseksi

Työryhmän tehtävänä on edesauttaa jakeluinfran kehittämistä ja suunnittelua poikkisektoraalisella yhteistyöllä. Työryhmä arvioi jakeluinfran nykytilaa, nykytoimien riittävyyttä sekä mahdollista tarvetta uusille kehitystä vauhdittaville toimille ja kehitystä hidastavien pullonkaulojen ratkaisemiselle. Lisäksi työryhmässä tarkastellaan älykkäiden järjestelmien ja latauspalveluiden kehittymistä ja niiden mukanaan tuomia mahdollisuuksia.

Työryhmä päivittää 2030-luvulle ulottuvan ohjelman Suomen jakeluinfran kehittämiseksi. Hankkeessa tuotetaan myös voimassa olevan EU:n vaihtoehtoisten polttoaineiden kehittämistä koskevan direktiivin (AFID) vaatima seurantaraportti Suomen latausinfrastruktuurin tilanteesta. Lisäksi työryhmän työssä huomioidaan vielä EU:ssa neuvoteltavana oleva päivitetty vaihtoehtoisten polttoaineiden latausinfrastruktuurin kehittämistä koskeva AFIR-asetus. Työryhmän puheenjohtajana toimii liikenne- ja viestintäministeriön ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja Päivi Antikainen ja siinä on jäseniä valtionhallinnosta, järjestöistä ja tutkimuslaitoksista. Työryhmä kuulee työssään laajasti asiantuntijoita ja yrityksiä.

Työryhmässä ovat mukana Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Autoalan keskusliitto ry, Autotuojat ja teollisuus ry, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Energiateollisuus ry, Energiavirasto, Fintraffic, ITS Finland, Kaupan liitto ry, Kuluttajaliitto - Konsumentförbundet ry, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Linja-autoliitto ry, LUT-yliopisto, Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry, Suomen Bensiinikauppiaiden ja Liikennepalvelualojen Liitto SBL ry, Suomen biokierto ja biokaasu ry, Suomen Kuljetus- ja Logistiikka SKAL ry, Suomen Kuntaliitto ry, Suomen Taksiliitto ry, Sähköinen liikenne ry, Teknologian tutkimuskeskus VTT, Teknologiateollisuus, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö.

Mitä seuraavaksi?

Työryhmä aloittaa työnsä toukokuussa ja laatii tarkemman työsuunnitelman. Jakeluinfran nykytilanteen kuvaus valmistuu alkusyksystä ja ohjelma kansallisen latausinfran kehittämiseksi keväällä 2023.

Lisätietoja:

yksikön johtaja Päivi Antikainen, p. 050 382 7101, paivi.antikainen(at)gov.fi

neuvotteleva virkamies Tuuli Ojala, p. 050 563 8130, tuuli.ojala(at)gov.fi

Tiedote 3.3.2022 Vaikuta sähköautojen latausverkoston kehittämiseen
Tiedote 2.2.2017 Kansallinen ohjelma liikenteen vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluverkosta valmistunut
Valtioneuvoston hankeikkuna: Arviomuistio sähköautojen latausverkoston kansallisesta kehittämisestä
Lausuntoyhteenveto: Arviomuistio sähköautojen latausverkoston kansallisesta kehittämisestä

 
Sivun alkuun