Hyppää sisältöön

Ukrainan kriisi heijastunut voimakkaasti kansalaisten taloushuoliin

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 11.11.2022 10.15
Tiedote
Graafisia käyriä kansalaisten toimeentulosta johtuvasta huolesta, mielialoista ja luottamuksesta yhteiskuntaan. Etenkin huoli toimeentulosta on kohonnut vuoden kuluessa selvästi.

Sota Ukrainassa oheisvaikutuksineen on kasvattanut selvästi kansalaisten kokemia taloudellisia huolia tämän vuoden edetessä. Asia käy ilmi kansalaispulssi-kyselyiden pohjalta koostetusta kansalaisten tuntemuksia ja kriisinkestävyyttä kuvaavasta aineistosta.

Lokakuun alussa viikolla 40 tehdyssä tuoreimmassa kyselyssä noin 16 prosenttia kansalaisista oli erittäin huolissaan toimeentulostaan, kun vastaava osuus vuoden alussa oli noin 9 prosenttia. Yli puolet oli huolissaan energian hinnan muutoksista, ja joka toinen on joutunut lykkäämään hankintoja hintojen nousun vuoksi.

Tuki sekä EU:n Venäjään kohdistamille pakotteille että Ukrainan pakolaisten vastaanottamiselle on pysytellyt varsin korkealla tasolla. Molemmissa nähtiin kesäkuukausina hienosta alentumista, mutta uusimassa viikon 40 kyselyssä tapahtui selvä korjausliike ylöspäin. 

Suomen turvallisuus herätti vielä alkuvuonna melko paljon huolta, mutta se väheni selvästi kesän aikana Suomen jätettyä Nato-jäsenyyshakemuksen.

Valtioneuvoston kansliassa toimiva talousneuvoston sihteeristö on koostanut Kansalaispulssi-kyselyn pohjalta Ukrainan sotaan ja energiakriisiin keskittyvän, kansalaisten tuntemuksia ja kriisinkestävyyttä kuvaavan indikaattorikokonaisuuden. Päivitetyt indikaattorit julkistetaan jatkossa talousneuvoston kotisivuilla Kansalaispulssi-kyselyn valmistuttua. Seuraavan Kansalaispulssi-kyselyn tulokset julkistetaan viikolla 46.
 
Lisätietoja: talousneuvoston pääsihteeri Pekka Sinko, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 160 189,         erityisasiantuntija Timopekka Hakola, valtioneuvoston kanslia, p. 0295 161 170