Uusi tutkimus korostaa Suomen datatalouden kasvumahdollisuuksia ja kansainvälisen yhteistyön tärkeyttä
Valtioneuvoston julkaisema tutkimusraportti tarkastelee datatalouden koon, taloudellisen merkityksen ja vaikuttavuuden mittaamisen mahdollisuuksia sekä haasteita Suomessa. Raportissa arvioidaan myös datatalouden valmiuksia Suomessa ja vertailumaissa hankkeessa kehitetyn Databarometrin avulla. Tutkimuksen on laatinut hankekonsortio, jossa olivat mukana Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla, Tieke ja Demos Helsinki.
Digitaalinen data eroaa perinteisistä tuotannontekijöistä. Se on periaatteessa kulumaton resurssi, jota voidaan hyödyntää samanaikaisesti useiden toimijoiden toimesta ilman, että sen laatu heikkenee. Kuitenkin datasta saatavat taloudelliset hyödyt usein laskevat ajan myötä. Datan yhdisteltävyys ja monikäyttöisyys luovat lukemattomia uusia mahdollisuuksia, mutta samalla sen arvon määrittäminen on haastavaa.
Raportin mukaan datainvestointien arvo oli vuosina 2012–2021 vajaa kaksi prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta ja dataomaisuuden kokonaisarvo vaihteli 9–12 miljardin euron välillä. Suurin osa datatalouden arvosta syntyi tieto- ja viestintäalalla. Vuonna 2021 dataperusteisen työn tuottama arvonlisäys oli noin 10 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Nyt julkaistusta tutkimuksesta vastannut Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski arvioi, että kustannusperusteinen menetelmä on tällä hetkellä paras tapa arvioida datatalouden arvoa Suomen kontekstissa.
”Kustannusperusteisen menetelmän etuna on sen yhteneväisyys kansantalouden tilinpidon periaatteiden kanssa, ja sitä on hyödynnettykin jo useassa maassa. Saamamme tulokset datainvestointien arvosta ovat samaa suuruusluokkaa kuin muissa maissa, joissa vertailukelpoista menetelmää on käytetty”, Koski toteaa.
Tutkimuksen mukaan Suomen datatalouden koon ja vaikuttavuuden tarkempi arviointi edellyttää panostuksia mittausmenetelmien ja tiedonkeruun kehittämiseen sekä kansainvälistä yhteistyötä.
Raportti korostaa myös julkisten hankintojen ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) roolia datatalouden edistämisessä. Esimerkiksi avoin ostolaskudata ja julkisten hankintojen Hilma-järjestelmä voivat tarjota uutta tietoa datatalouteen liittyvistä julkisista toimista. Näiden toimien vaikuttavuuden arviointi edellyttäisi kuitenkin, että julkiset hankinnat ja TKI-rahoitus voitaisiin nykyistä paremmin tunnistaa aineistoista.
Yhtenäisten mittauskäytäntöjen ja tiedon keruun kehittäminen on tärkeää
Hankkeessa luotiin Databarometri-työkalu, joka auttaa vertaamaan eri maiden datatalouden kehitystä ja valmiuksia. Barometrissa tarkastellaan kolmea keskeistä osa-aluetta: julkisen sektorin luomia edellytyksiä datataloudelle, datan hyödyntämistä sekä datatalouden innovaatiovaikutuksia. Yhdysvallat sijoittui kokonaisindeksin osalta vertailussa kärkeen, Kiina toiselle sijalle ja Alankomaat kolmanneksi. Suomi sijoittui kokonaisindeksissä muiden eurooppalaisten maiden tasolle. Vertailussa ilmeni kuitenkin, että Suomi jäi jälkeen verrokkimaista datatalouden innovaatioiden osalta, mikä on ratkaisevaa tuottavuuden kasvun kannalta.
Tutkimuksessa suositellaan seuraavia toimia Suomen datatalouden mittaamiseksi ja kehittämiseksi:
-
kansainvälinen yhteistyö mittauskäytäntöjen ja tiedonkeruun kehittämisessä
-
panostukset uuteen tiedonkeruuseen (kuten työntekijöiden ajankäyttö dataperusteiseen työhön)
-
datataloutta koskevien julkisten hankintojen ja TKI-rahoituksen tunnistamisen parantaminen julkisista aineistoista niiden vaikuttavuuden arvioimiseksi
Lisätietoja: tutkimusjohtaja Heli Koski, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, p. 050 466 3214, [email protected] ja neuvotteleva virkamies Maaria Mäntyniemi, liikenne- ja viestintäministeriö, p. 0295 342 150, etunimi.sukunimi(at)gov.fi
Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarjassa julkaistujen raporttien sisällöstä vastaavat tiedon tuottajat, eikä sisältö välttämättä edusta valtioneuvoston näkemystä. Lisätietoja: https://tietokayttoon.fi.