Haku

Hakusi sanalla 'onnellisuus' tuotti 28 tulosta
Fess-haku
  1. 28.5.2026 | Julkista keskustelua ohjaa vahvasti talous ja sen myötä ajatus siitä, että taloudelliset motiivit ohjaavat myös ihmisten ja organisaatioiden käyttäytymistä. Niinpä ratkaisuja esimerkiksi alhaiseen syntyvyyteen tai työllisyystilanteeseen pohditaan milloin etuudensaajan, milloin työnantajan kannusteiden näkökulmasta. Vähemmälle huomiolle jää ihminen itse ja ihmisen tarve olla osa yhteisöä, kuulua joukk...
    https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/kun-ihmiset-kuuluvat-joukkoon-myos-yhteiskunta-kestaa-
  2. 25.2.2026 | Vuodesta 2022 lähtien kansainvälistä Suomi-uutisointia hallinneet turvallisuuspoliittiset aiheet säilyivät keskeisimpänä teemana myös 2025. Suomeen liittyvien uutisotsikoiden määrä väheni edellisvuodesta, mutta tasavallan presidentti Alexander Stubb nousi aiempaa huomattavasti näkyvämpään rooliin kansainvälisenä toimijana. Maakuvatutkimukset kertovat Suomi-kuvan muuttuneen myönteisemmäksi ja Suomen tunnettuuden lisääntyneen edellisvuodesta.
    https://valtioneuvosto.fi/-/tasavallan-presidentti-alexander-stubb-ja-turvallisuuspolitiikka-toivat-suomelle-huomiota-2025
  3. 5.12.2025 | Suomen kansallinen äänimaisema ”Ääniä” sai tunnustuksen arvostetussa paikkabrändäykseen keskittyvässä kilpailussa Lontoossa. Lauri Porran säveltämä teoskokonaisuus huomioitiin maakuvatyön strategisia toteutuksia arvioivassa globaalissa kilpasarjassa. Äänimaisema julkaistaan musiikin suoratoistopalveluihin itsenäisyyspäivän edellä 5.12.2025.
    https://valtioneuvosto.fi/-/suomen-kansallinen-aanimaisema-sai-tunnustuksen-lontoossa
  4. 25.8.2025 | "Meidän tehtävämme on edistää maailmaa, jossa mahdollisimman moni ihminen, synnyinmaasta ja olosuhteista riippumatta, voi elää elämäänsä turvallisesti ja vapaasti – ja olla onnellinen. Se on se Suomen tarina", toteaa ulkoministeri Elina Valtonen suurlähettiläskokouksen puheessaan.
    https://valtioneuvosto.fi/-/ulkoministeri-elina-valtosen-puhe-suurlahettilaskokouksessa-2025
  5. 4.6.2024 | Uudistunut This is FINLAND Magazine on julkaistu englanniksi. Monipuolinen sisältö kattaa aiheita suomalaisesta muodista pelimaailmaan ja onnellisuudesta sauna-arkkitehtuuriin.
    https://valtioneuvosto.fi/-/this-is-finland-magazine-2024-2025-muotia-pelisuunnittelua-ja-asunnottomuustyota
  6. 10.4.2024 | Suomen Nato-jäsenyysprosessi on tuottanut poikkeuksellisen määrän kansainvälistä mediahuomiota, mikä on herättänyt myös laajempaa kiinnostusta Suomea kohtaan. Vertailevien maakuvatutkimusten mukaan Suomea tunnetaan nyt aiempaa paremmin ja Suomeen myös suhtaudutaan myönteisemmin. Tämä on eduksi, kun Suomi pyrkii vaikuttamaan maailmalla, kertoo Finland Promotion Boardin uusi julkaisu Suomi muiden silmin.
    https://valtioneuvosto.fi/-/ulko-ja-turvallisuuspoliittinen-medianakyvyys-on-tehnyt-suomea-tunnetuksi-maailmalla
  7. 14.3.2025 | Hyvät väestösuhteet luodaan yhdessä Suomi on ollut seitsemän vuotta peräkkäin tutkitusti maailman onnellisin maa. Onnellisuutemme perustuu muun muassa vapauteen, tasa-arvon tunteeseen, yhteiseen luottamukseen sekä turvalliseen yhteiskuntaan. Vakaa...
    https://valtioneuvosto.fi/documents/194055633/200124281/pp_vaestosuhteet_tausta.pdf/2aa0b25f-0c91-8298-7b64-0214d7dcc62c?t=1741942806209&download=true
  8. 14.3.2025 | Hyvät väestösuhteet luodaan yhdessä Suomi on ollut seitsemän vuotta peräkkäin tutkitusti maailman onnellisin maa. Onnellisuutemme perustuu muun muassa vapauteen, tasa-arvon tunteeseen, yhteiseen luottamukseen sekä turvalliseen yhteiskuntaan. Vakaa...
    https://valtioneuvosto.fi/documents/194055633/200124281/pp_vaestosuhteet_tausta.pdf/2aa0b25f-0c91-8298-7b64-0214d7dcc62c?t=1741942806209
  9. 12.4.2022 | Osallistuminen jalkapallon EM-kisoihin toi Suomelle uudenlaista näkyvyyttä vuonna 2021, kertoo ulkoministeriön mediakatsaus. Aiemmilta vuosilta tutut kärkiteemat onnellisuus ja koronatoimenpiteet säilyttivät vahvan asemansa yhdessä Suomen yhteiskunnallisten vahvuuksien kanssa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/jalkapallo-toi-suomelle-suurimman-nakyvyyden-vuonna-2021
  10. 13.10.2021 | Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson kutsuu kaikki vaasalaiset ja pohjalaiset kertomaan ajatuksiaan siitä, miten demokratia ja osallistuminen tukevat parhaiten onnellisuutta ja hyvää elämää. Vaasassa 25. lokakuuta järjestettävä tilaisuus kuuluu suomalaisministerien Eurooppa olemme me -kiertueen tapahtumasarjaan.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410853/ministeri-henriksson-ja-eurooppa-olemme-me-kiertue-saapuvat-vaasaan
  11. 13.12.2022 | Varautumisen ministerityöryhmä kokoontui tiistaina 13. joulukuuta käsittelemään sähkö- ja kaasumarkkinoiden ajankohtaisia asioita, kuten LNG-terminaalilaivan ja Olkiluoto 3:n tilannetta. Ministerityöryhmä sai myös tilannetietoa Suomi-kuvan muutoksesta Nato-prosessin aikana.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/varautumisen-ministerityoryhma-kasitteli-suomen-sahko-ja-energiatilannetta
  12. 20.11.2023 | Arvoisa puheenjohtaja, hyvä liittokokousväki, millaisessa Suomessa ja maailmassa haluat elää kahdenkymmenen, entä viidenkymmenen vuoden kuluttua? Mistä hyvästä haluat pitää kiinni, minkä toivot muuttuvan? Mistä olet valmis luopumaan, jotta maailmasta tulisi parempi ja suomalaisesta yhteiskunnasta kannustavampi?
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410845/tiede-ja-kulttuuriministeri-sari-multala-suomen-ylioppilaskuntien-liiton-liittokokouksessa-18.11.2023
  13. 24.10.2022 | Hallituksen puoliväliriihessä keväällä 2021 hyväksytty kestävyystiekartta konkretisoi hallitusohjelman tavoitetta sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävästä yhteiskunnasta. Nyt julkaistussa tiekartan päivityksessä kuvataan, mitä tällä hallituskaudella on saatu aikaan, millaista kestävyys on 2020-luvun Suomessa, millaista kestävyyttä jatkossa tavoitellaan ja millaisia toimia se edellyttää.
    https://valtioneuvosto.fi/-/hallituksen-paivitetty-kestavyystiekartta-piirtaa-tilannekuvaa-kokonaiskestavyyden-kehittymisesta-talla-vaalikaudella
  14. 13.3.2023 | Suomi-kuva on vahvistunut vuoden 2022 aikana. Suomi on näkynyt ulkomaisessa mediassa historiallisella tavalla ja uutiset Suomesta ovat saaneet poikkeuksellisen myönteisen vastaanoton. Erityisesti arviot suomalaisesta hallinnosta sekä suomalaisista ihmisistä ovat muuttuneet entistäkin positiivisemmiksi. Kasvanut tunnettuus on tärkeää, kun Suomi pyrkii vaikuttamaan maailmalla, kertoo ulkoministeriön julkaisema Maakuvan vuosikatsaus.
    https://valtioneuvosto.fi/-/kansainvalinen-nakyvyys-on-kasvattanut-suomen-vaikutusvaltaa
  15. 29.4.2022 | Opetusministeri Li Andersson vierailee toukokuussa Oulun, Helsingin, Miehikkälän, Turun ja Keravan kaupunkien peruskouluissa kuuntelemassa oppilaiden ajatuksia. Kuuntelutunnit järjestetään otsikolla “Mistä onnellinen koulu on tehty ja miten vahvistaa koulumme hyvinvointia”.
    https://valtioneuvosto.fi/-/1410845/opetusministeri-li-anderssonin-kuuntelutunnit-kouluissa-toukokuussa-aiheena-miten-syntyy-onnellinen-koulu
  16. 24.1.2022 | Suomen vahvuuksia ja osaamista esittelevä This is FINLAND Magazine 2022–2023 on ilmestynyt englanniksi. Tämän vuoden julkaisussa katse on tiiviisti kohti tulevaisuutta. Pääteemat puhututtavat Suomessa ja maailmalla: digitalisaatio, ilmastonmuutoksen hillintä, onnellisuus, hyvä arki ja työelämän muutokset sekä luottamus.
    https://valtioneuvosto.fi/-/this-is-finland-magazine-2022-2023-kohti-kestavampaa-ja-inhimillisempaa-tulevaisuutta
  17. 18.2.2021 | This is FINLAND Magazine 2021–2022: suomalainen ratkaisukeskeisyys toimii myös poikkeusaikoina Ulkoasiainministeriö Julkaisuajankohta 18.2.2021 7.38 | Julkaistu suomeksi 18.2.2021 klo 12.21 Tyyppi: Tiedote Kansainväliselle yleisölle suunnattu, Suo...
    https://valtioneuvosto.fi/-/this-is-finland-magazine-2021-2022-suomalainen-ratkaisukeskeisyys-toimii-myos-poikkeusaikoina
  18. 31.3.2021 | Innovatiiviset koronaratkaisut olivat ulkoministeriön Suomi maailman mediassa –katsauksen mukaan keskeisin Suomeen yhdistetty teema viime vuonna. Koronauutisoinnin ohella esiin nousivat Suomen maakuvan vahvuudet: tasa-arvo, korkeatasoinen koulutusjärjestelmä ja vakaa yhteiskunta. Katsaus arvioi Suomen yleismaineen muuttuneen yhä positiivisemmaksi ulkomaisessa mediassa.
    https://valtioneuvosto.fi/-/edustustojen-katsaus-kertoo-innovatiiviset-koronaratkaisut-suomen-karkiteemana-maailman-mediassa-vuonna-2020
  19. 10.3.2021 | Syntyvyys aleni neljänneksellä Suomessa 2010-luvulla, ja väestörakenteemme kuuluu maailman ikääntyneimpiin. Pääministeri Sanna Marinin asettaman selvityshankkeen tarkoituksena oli tarkastella väestölliseen tilanteeseen johtaneita syitä ja esittää linjauksia kestävän väestönkehityksen turvaamiseksi.
    https://valtioneuvosto.fi/-/selvitys-2020-luvun-vaestopoliittisista-haasteista-ja-mahdollisuuksista-valmistunut
  20. 28.6.2021 | Valtiovarainministeri Annika Saarikon puhe eduskunnan täysistunnossa Helsingissä maanantaina 28. kesäkuuta 2021: valtiovarainvaliokunnan mietintö julkisen talouden suunnitelmaa koskevasta hallituksen selonteosta.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10623/valtiovarainministeri-annika-saarikon-puhe-eduskunnan-taysistunnossa