Hyppää sisältöön
Media
Valtioneuvosto etusivu

Hallitus ehdottaa sujuvaa jatkoa ukrainalaisten tilapäiselle suojelulle

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 3.11.2022 13.40
Tiedote

Ulkomaalaislain väliaikaisella muutoksella varmistettaisiin, että tilapäisen suojelun perusteella Suomessa myönnetty oleskelulupa olisi voimassa koko sen ajan, kun tilapäinen suojelu EU:ssa jatkuu. Ensimmäinen oleskelulupa myönnettäisiin suoraan suojelun koko voimassaoloajaksi. Jo oleskeluluvan saaneen henkilön ei myöskään tarvitsisi erikseen hakea oleskeluluvalleen jatkoa. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 3.11.

Oleskelulupa osoitetaan oleskelulupakortilla. Tilapäistä suojelua saavalla myös oleskelulupakortin voimassaolo jatkuisi suoraan lain nojalla koko sen ajan, kun oleskelulupa on voimassa. Halutessaan hän voisi hakea Maahanmuuttovirastolta uutta oleskelulupakorttia, jossa luvan ja kortin voimassaoloa koskevat merkinnät olisivat ajan tasalla esimerkiksi matkustamista varten.

– Miljoonat ihmiset ovat menettäneet kotinsa Venäjän julman hyökkäyssodan vuoksi. Velvollisuutemme on tukea Ukrainaa ja auttaa tänne tulleita sotapakolaisia. Valitettavasti sodalle ei näy loppua, ja siksi myös avuntarve jatkuu vielä pitkään. Viranomaisten prosessien on oltava avun antamisessa sujuvia. On selkeintä sekä suojelua saavan että Maahanmuuttoviraston kannalta, että oleskeluluvan voimassaolo jatkuu koko suojelun ajan ilman erillistä hakumenettelyä, sanoo sisäministeri Krista Mikkonen.

Oleskelulupa koko suojelun ajaksi on selkein ratkaisu

Tällä hetkellä EU:ssa käyttöön otettu tilapäinen suojelu on voimassa vuoden ajan EU-neuvoston päätöksen voimaantulosta eli 4.3.2023 saakka. Tämän jälkeen suojelu jatkuu automaattisesti vielä vuodella, ellei neuvosto päätä sen lakkaamisesta. Neuvosto voi vielä tehdä vuoden jatkopäätöksen suojelun jatkamiseksi. Tilapäisen suojelun direktiivin mukaan enimmäiskesto voi olla yhteensä enintään kolme vuotta.

Sinä aikana, kun päätös on voimassa, Suomi ja kaikki EU-maat ovat velvollisia myöntämään päätöksessä määritetylle ryhmälle tilapäistä suojelua ja sen osoitukseksi oleskeluluvan. Suomessa tilapäisen suojelun perusteella on annettu oleskelulupa noin 41 000:lle Ukrainasta paenneelle. Vuoden loppuun mennessä määrän arvioidaan olevan noin 48 000. Näiden oleskelulupien voimassaolo päättyisi nykyisellään 4.3.2023.

Tällä hetkellä ulkomaalaislaki edellyttää, että uutta oleskelulupaa haetaan erikseen. Tämä tarkoittaisi, että tilapäisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneiden tulisi tehdä jatkolupahakemus Maahanmuuttovirastolle. 

Ulkomaalaislain väliaikaisen muutoksen olisi tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Se olisi voimassa 4.3.2025 saakka.

Lisätietoja:

johtava asiantuntija Kukka Krüger, p. 0295 488 270, [email protected]
johtava asiantuntija Tuuli Tuunanen, p. 0295 488 658, [email protected]
erityisavustaja Mikko Jalo, p. 050 304 8522, [email protected] (ministeri Mikkosen haastattelupyynnöt)

 
Sivun alkuun